Yhdessä

VAMKin opettajia.
Yhdessä

Ammattikorkeakoulujen kielten ja viestinnän opettajat monessa mukana

9.12.2020
Suomessa on aina arvostettu vahvaa kielitaitoa sekä kielivähemmistöjen oikeutta omankieliseen viranomaiskontaktiin ja esimerkiksi sairaanhoitoon omalla kontakti -tai äidinkielellä.
Näyttöjä.
Yhdessä

Työkyky COVID-19-pandemian syövereissä

4.11.2020
Työterveyshuoltolain (1383/2001) mukaan työnantaja on velvollinen muun muassa edistämään ja suojelemaan työntekijöiden työkykyä, turvallisuutta ja terveyttä. Työntekijän vastuulla on oman...
Yhdessä

Strategia osaksi arkea

12.10.2020
Edelläkävijyys kertoo siitä, että uskallamme innostua, innostaa ja olla luovia. Meillä on lupa kokeilla.