Uppsalan kehittämä Academic Industry Meeting Day, ystävien kesken AIMday, on kohtaamisformaatti, jossa tutkimus, yritykset ja opiskelijat pääsevät saman pöydän ääreen keskustelemaan yritysten kokemista haasteita. AIMday poikkeaa perinteisestä seminaarista, konferenssista tai workshopista, sillä se tarjoaa mahdollisuuden vuorovaikutteiseen työskentelyyn yritysten esittämien teemojen sisällä. Tapahtuma antaa yrityksille mahdollisuuden verkostoitua muiden yritysten kanssa ja tutustua VAMKin asiantuntijuuteen. Samalla se antaa opiskelijoille mahdollisuuden tutustua mahdollisiin työnantajiin, tuoda omaa osaamistaan esille ja kuulla eturivin paikalta yrityksien arjesta ja niiden kohtaamista haasteista, sillä yritykset haluavat saada tuntumaa myös opiskelijoiden näkökulmiin.
Tapahtuman tavoitteena on laajentaa ajattelua teeman ympärillä ja irrottaa keskustelu yksittäisistä toimintaympäristöistä. Keskustelu rakentuu organisaatioiden ja yritysten esiin tuomien haasteiden, ongelmien ja kysymysten ympärille. Ryhmät pyritään rakentamaan niin siten, että niihin osallistuu neljä yritystä, kaksi asiantuntijaa ja kaksi opiskelijaa, ja keskustelua ohjaa fasilitaattori. Tapahtuman kantavana ajatuksena on se, ettei monimutkaisia haasteita ratkaista vain yhden näkökulman avulla. Osa konseptia on myös se, ettei koko ongelmaa ei tarvitse ratkaista tunnin keskustelun aikana, vaan jo keskustelu aiheen ympärillä on arvokasta jokaiselle osallistujalle. Itse ratkaisu saattaa tulla vasta myöhemmin uusien näkökulmien ja yhteistyön siivittämänä.
Tapahtuma on kohdistettu niille yrityksille, joilla on konkreettisia kehittämistarpeita tai haasteita toiminnassaan. AIMdayssä yritykset pääsevät tarkastelemaan omia käytäntöjään tutkimukseen ja asiantuntijuuteen perustuvan vuorovaikutuksen kautta. Asiantuntijat taas tulevat korkeakouluilta ja tutkimuslaitoksilta: asiantuntijat tuovat mukanaan tieteellisiä näkökulmia, menetelmiä sekä syvempää ymmärrystä käsillä olevista ilmiöistä. Opiskelijoille AIMday tarjoaa mahdollisuuden seurata ja ottaa osaa erilaisiin asiantuntijakeskusteluihin, joissa opittu teoria ja käytännön haasteet kohtaavat. Osallistuminen tukee työelämävalmiuksia ja ammatillista kehittymistä.
Ei kuunteluoppilaan paikka – AIMday on rakennettu keskustelua varten
Vaikka kyseessä ei ole workshop perinteisessä mielessä, on AIMday silti sisällöltään intensiivinen. Jokainen elementti on suunniteltu tukemaan tehokasta vuorovaikutusta. Toiminta ei rajoitu vain tapahtumapäivään vaan yrityksiltä vaaditaan jo ennen sitä aktiivisuutta: ilmoittautuessaan tapahtumaan yrityksien ja organisaatioiden tulee lähettää mukaan haasteita tai kysymyksiä, joihin yritykset ovat törmänneet toimintansa aikana. AIMday ei siis perustu yleisiin, vaikeasti tartuttaviin teemoihin vaan konkreettisiin tilanteisiin, joita yritykset ja organisaatiot kohtaavat arjessaan.
Tapahtumapäivänä muodostetaan pienryhmiä, jotka koostuvat haasteiden antajista eli yrityksistä sekä aiheen asiantuntijoita. Ryhmiä ei perusteta sattumanvaraisesti: ryhmät pyritään rakentamaan siten, että tarjottu asiantuntijuus, osaaminen ja näkökulmat täydentävät toisiaan mahdollisimman hyvin. Monissa ryhmissä tunnistetaankin uusia tutkimustarpeita, kehityskohteita sekä potentiaalisia yhteistyömahdollisuuksia.
Varsinainen työ tapahtuu ryhmäkeskusteluiden aikana. Ryhmissä keskitytään vain yhteen kysymykseen, teemaan, kerralla. Keskustelut ovat avoimia: ryhmissä ei esitetä PowerPoint-esityksiä eikä kirjoiteta varsinaisia muistioita, vaan keskitytään aitoon vuorovaikutukseen. AIMday ei ole kuunteluoppilaan paikka. Koska kyseessä ei ole seminaari, tulee jokaisella osallistujalla olla annettavaa käytävään keskusteluun aina opiskelijasta asiantuntijaan saakka. Asetelma mahdollistaa syvällisen pureutumisen annettuun teemaan ilman häiriötekijöitä.
VAMK ja AIMday
VAMK on ottanut AIMdayn omakseen vahvistaakseen Vaasan ja Pohjanmaan kilpailukykyä. Tavoitteena on tuoda tutkimus, koulutus ja työelämä tiiviimmin yhteen tavalla, joka tuottaa konkreettista hyötyä niin yritys- kuin yhteiskunnallisellakin tasollakin. AIMdayn avulla VAMK pystyy ennakoimaan tulevaisuuden osaamistarpeita, sillä yritysten kanssa käyty vuoropuhelu on suoraa dataa siitä, millaiselle osaamiselle on tarvetta nyt ja tulevaisuudessa. Tiedon avulla VAMK kehittää koulutustaan, ja varmistaa siten, että valmistuneiden osaaminen vastaa työelämän tarpeisiin.
AIMday toimii alustana, jossa yritysten tarpeet ja tutkimus kohtaavat. Konsepti tukee VAMKin roolia aktiivisena toimijana alueellisessa innovaatioekosysteemissä. Korkeakoulumme yhdistää tapahtuman avulla TKI-toiminnan ja aluekehityksen yhdeksi tiiviiksi kokonaisuudeksi, jossa tieto liikkuu ja muuttaa muotoaan käytännön ratkaisuiksi. Samalla tuetaan yritysten kilpailukykyä ja kasvua: keskustelun kautta syntyy uusia näkökulmia, ideoita ja yhteistyömahdollisuuksia, jotka voivat parhaimmillaan johtaa kehityshankkeisiin, innovaatioihin ja uusiin liiketoimintamahdollisuuksiin. Konsepti siis parhaimmillaan tukee ja vahvistaa Vaasan alueen osaamispohjaa ja elinvoimaa. VAMKin rooli ei tietenkään rajoitu nykyhetkeen vaan VAMKin tulee kyetä ennakoimaan tulevaisuuden työelämän tarpeita laaja-alaisesti, ja AIMday on yksi tapa kartoittaa myös tätä.
Kehitystyötä palautteen pohjalta
AIMday-tapahtumia on kehitetty osallistujilta saadun palautteen pohjalta. Keskeisenä tavoitteena on ollut vahvistaa yritysten, korkeakoulun asiantuntijoiden ja opiskelijoiden välistä vuoropuhelua sekä nostaa esiin ajankohtaisia työelämän haasteita yhteiseen keskusteluun. Aiemmista tapahtumista saadut kokemukset ja kehitysehdotukset ovat auttaneet suuntaamaan seuraavia AIMday-teemoja ja sisältöjä kohti entistä vaikuttavampaa yhteistyötä.
Ensimmäisen AIMday-tapahtuman teemana oli Älykäs ja turvallinen energiajärjestelmäintegraatio. Tapahtumasta kerätyssä palautteessa kehuttiin mahdollisuutta verkostoitua niin yritysten kuin VAMKin asiantuntijoiden kanssa; erityistä kiitosta tuli toisten yritysten näkökulmien kuuleminen ja vertaistuki sekä eri osaamisalueiden yhdistäminen. Toisaalta mukaan kaivattiin enemmän opiskelijoita mukaan keskusteluun. Toisena toiveena oli oikean elämän yritys case toimimaan esimerkkinä.
Vuoden 2026 AIMday-tapahtuman teemana oli Kohti vastuullisempaa ja resilientimpää teollisuutta: Teollisuus 5.0. Tapahtuma sai kehuja muun muassa jäsennellyistä työpajoista ja selkeästä fasilitoinnista sekä fasilitaattorien toiminnasta. Myös yritysten välinen vertaistuki ja näkökulmien jako ja mielenkiintoiset aiheet saivat kiitosta. Yritykset olivat myös kiinnostuneita opiskelijoiden näkökulmista ja ideoista ja suurin toive olikin, että rohkeita keskusteluun osallistuvia opiskelijoita saataisiin mukaan osaksi tapahtumaa. Toisena toiveena oli konkreettisemmat aiheet/haasteet, jonka lisäksi yritysten toiveena oli muun muassa aihioita, jotka keskittyisivät esimerkiksi työntekijöiden työelämätaitoihin, elämänhallintaan sekä henkiseen ja fyysiseen hyvintointiin, kestävään liiketoimintaan, luontojalanjälkeen ja sen laskentaan, konenäkökameroihin laadunvalvonnassa ja data-arkkitehtuurin mahdollisuuksiin. Myös kiertotalous ja tekoäly mainittiin jatkotoiveena.
Menneistä tapahtumista potkua tulevaisuuteen
AIMdayn vaikutukset ulottuvat tapahtumapäivää pidemmälle. Keskustelut rakentavat siltoja yritysten, korkeakoulujen ja muiden toimijoiden välille sekä luovat pohjaa uudelle yhteistyölle. Samalla osallistujat saavat vertaistukea toisiltaan, kun yhteisiä haasteita tarkastellaan eri näkökulmista ja kokemuksia jaetaan avoimesti. Usein juuri tällaisissa kohtaamisissa syntyy oivalluksia, joita ei olisi saavutettu oman organisaation sisällä.
Eri alojen osaamisen yhdistäminen luo myös edellytyksiä uusille innovaatioille ja kehittämisavauksille. Keskusteluissa tunnistetut tarpeet, haasteet ja mahdollisuudet voivat jalostua konkreettisiksi kokeiluiksi, yhteistyöprojekteiksi tai uusiksi hankeideoiksi. Parhaimmillaan AIMday toimii katalysaattorina, joka käynnistää pitkäjänteistä kehittämistyötä ja auttaa löytämään ratkaisuja niin yritysten arjen tarpeisiin kuin laajempiin yhteiskunnallisiin haasteisiin.

