Tämänhetkinen työllisyystilanne Suomessa vaikuttaa vahvasti opiskelijoiden harjoittelupaikkojen määrään. Sosiaali- ja terveysalan harjoittelupaikkoja on tällä hetkellä tarjolla huonosti korkeakouluopiskelijoiden määrään nähden. Harjoittelupaikkojen saatavuusongelma näyttäytyy sekä määrällisenä että sisällöllisenä puutteena, sillä harjoittelupaikkoja on rajallisesti ja osa harjoittelupaikoista ei vastaa harjoittelujen tavoitteita tai koulutuksen sisältöä. (Arene, 2026, s. 3.)
Näin laaja-alaista ongelmaa ei voida ratkaista ammattikorkeakoulujen sisäisin toimin, mutta ammattikorkeakoulut voivat tehdä oman osansa ongelman lieventämiseksi. Ammattikorkeakoulut ovatkin pyrkineet järjestämään korvaavia ratkaisuja harjoittelupaikan puuttuessa. Tällaisia ratkaisuja ovat olleet esimerkiksi korvaavien opintojen järjestäminen, simulaatioharjoitukset sekä henkilökohtaisen ohjauksen tarjoaminen. (Arene, 2026, s. 19-20.)
Sosionomiopiskelijat osana korkeakoulun ohjauspalveluita
VAMKin opetuksen ja oppimisen palveluiden korkeakoulukuraattori Teija Pitkäkangas sekä ura- ja kumppanuuspalveluiden asiantuntija Pia Back ovat ottaneet VAMKin omia sosionomiopiskelijoita harjoitteluun jo kahtena lukukautena. Kokeilu käynnistettiin syyslukukaudella 2025 ja ensimmäisen toimintavuoden aikana mukana on ollut jo neljä harjoittelijaa, jotka ovat päässeet työskentelemään monipuolisesti sekä opiskeluhyvinvoinnin että urasuunnittelun parissa. Kokeilu on todettu opetuksen ja oppimisen palveluissa toimivaksi ja sen on koettu hyödyttävän sekä harjoittelijaa että harjoittelupaikkaa.
“Harjoittelijat ovat tuoneet mukanaan tuoreita näkökulmia opiskelijalähtöiseen ohjaukseen, ja samalla olemme päässeet tarkastelemaan omia toimintatapojamme uusin silmin. Harjoittelijat ovat saaneet realistisen ja monipuolisen kuvan korkeakoulun ohjauspalveluiden toiminnasta sekä syvempää ymmärrystä korkeakoulun sisäisistä prosesseista, tuen muodoista ja käytännön keinoista, joilla opiskelijoita ohjataan ja tuetaan erilaisissa elämäntilanteissa. Lisäarvoa on syntynyt asiakastyön lisäksi myös palveluiden kehittämiseen.” kertoo Pia Back.
Sosionomiharjoittelijat ovat saaneet kuraattorin ja uraohjaajan palveluissa olla osallisena asiakastapaamisissa, ideoida ja toteuttaa omia projekteja, vetää ryhmämuotoista toimintaa sekä osallistua viestintään, kuten uutiskirjeiden ja VAMKin sivujen päivittämiseen. Tänä keväänä harjoitteluaan ovat suorittaneet sosionomiopiskelijat Jimi Oosi ja Susanna Tiensivu.
”Harjoitteluni aikana olen päässyt kehittämään asiakaskohtaamisen taitojani olemalla mukana opiskelijoiden ohjauksissa. Koen myös, että minusta on ollut opiskelijoille suuri apu, sillä he ovat voineet varata aikoja minulta kuraattorin ja uraohjaajan lisäksi. Koen, että tämä mahdollisuus on hyödyttänyt opiskelijoita paljon, sillä tällaisen tuen määrän tarjoaminen opiskelijalle ei olisi mahdollista ilman harjoittelijan tuomaa resurssia.” Susanna kuvailee harjoitteluaan.
Korkeakoulukuraattori Teija Pitkäkankaan mukaan VAMKin opiskelijat ovat aktiivisia ja he hyödyntävät ohjauspalveluja rohkeasti. Kuraattorin tarjoamaa yksilöohjausta on tarjolla neljänä päivänä viikossa ja jonotusaika pysyy yleensä korkeintaan parissa viikossa. Kun opiskelijalla on huolia, odottaminen voi kuitenkin tuntua pitkältä. Siksi on ollut erityisen arvokasta, että akuuttiin tarpeeseen on voitu tarjota myös harjoittelijoiden tukea.
“On ollut todella hienoa nähdä, miten lämpimästi opiskelijat ovat ottaneet harjoittelijoidemme lisäavun vastaan. Kuunteleva korva ja kohtaava tuki ovat tärkeitä. Uskon, että sekä opiskelijat että harjoittelijamme ovat olleet yhtä iloisia siitä, että lisäapua on ollut saatavilla. Yhtä merkityksellistä on ollut se, että harjoittelijat ovat päässeet tarjoamaan tukea todellisissa ohjaustilanteissa. He ovat ohjanneet innokkaasti myös itsenäisesti ja ottaneet omia ohjauksia aina kun se on ollut mahdollista”, Teija kuvaa.
Kohtaamisia, kehittämistä ja yhteistä oppimista
VAMKissa fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen ympäristön esteettömyyttä toteutetaan niin, että jokainen voi ominaisuuksistaan riippumatta toimia yhdenvertaisesti muiden kanssa. Tämä periaate näkyy vahvasti myös kuraattorin ja uraohjaajan työssä. Teijan ja Pian tavoitteena on kaventaa kuilua opiskelijoiden ja työelämän välillä aina silloin, kun opiskelija tarvitsee tukea harjoitteluun tai opintojen etenemiseen. Kuraattori ja uraohjaaja osallistuvat myös aktiivisesti eri verkostoihin, sekä sisäisiin ja ulkoisiin projekteihin tuoden niihin omaa osaamistaan.
“Uskomme, että pienilläkin teoilla voi olla suuri vaikutus. Kun asioita kehitetään yhdessä, niin syntyy suurempaa muutosta, joka näkyy opiskelijoiden arjessa.”
Molempien työssä yhdistyy opiskelijoiden kohtaaminen, yksilöllisten ratkaisujen etsiminen ja jatkuva kehittäminen. Teijan mukaan juuri tämä tekee työstä merkityksellistä.
“Kun opiskelija saa tarvitsemansa tuen ja pystyy etenemään opinnoissaan, se tuntuu aina yhtä hyvältä. Ja vielä kun harjoittelijat tuovat mukanaan uusia ajatuksia ja energiaa, se rikastuttaa myös omaa työtäni. Tämä on yhteistä oppimista parhaimmillaan.”
Harjoittelupaikkapula kuormittaa opiskelijoita
Pula harjoittelupaikoista näkyy myös ohjauksissa teemana, joka kuormittaa opiskelijoita. Moni etsii harjoittelupaikkaa, mutta on joutunut pettymään harjoittelupaikkojen tarjonnan ollessa tällä hetkellä huono. Harjoittelun siirtyminen paikan puuttumisen vuoksi voi pahimmillaan viivästyttää opiskelijan valmistumista. Tämä voi aiheuttaa opiskelijalle sekä korkeakoululle taloudellisia menetyksiä.
”Yhteiskunnallisessa keskustelussa ei suoranaisesti ennusteta valoisampia aikoja. Maailmalla tapahtuvat kriisit, väestörakenteen muutos ja velkajarru ovat ilmiöitä, jotka tulevat vaikuttamaan yhteiskuntaamme jokaisella tasolla. Ammattikorkeakoulutus ei tule tältä säästymään. Vaikka harjoittelujen saatavuusongelmat eivät ole toistaiseksi ylittäneet kriittistä pistettä, nykyisellä kehityksellä on vain ajan kysymys, milloin tilanne muuttuu kestämättömäksi”, Jimi pohdiskelee.
Vuoden 2025 nuorisobarometrissa tarkasteltiin muun muassa nuorten kokemaa epävarmuutta ja turvattomuutta omaan tulevaisuuteensa liittyen. Tulokset osoittavat, että kehitys on monilta osin kulkenut huonompaan suuntaan. Vuonna 2025 jopa puolet nuorista kertoi kokevansa paljon tai melko paljon epävarmuutta työn saamisesta, kun vastaava osuus vuonna 2014 oli 34 prosenttia. Jos jo opintojen aikana harjoittelupaikan saaminen on vaikeaa, herää kysymys siitä, millaisen kuvan tämä antaa tulevaisuuden työllistymismahdollisuuksista. (Laine & Happonen, 2026 s. 97.)
“Ohjaustilanteissa opiskelijoiden tilanteet ovat usein moniulotteisia ja kytkeytyvät laajempiin, valtakunnallisiin ilmiöihin, kuten mielenterveyden haasteisiin, toimeentuloon ja työllistymiseen. Näihin kysymyksiin yksittäinen toimija ei voi vastata yksin, vaan työ edellyttää moniammatillista yhteistyötä ja laajojen verkostojen hyödyntämistä.”, Pia toteaa.
Työelämä on paineen alla, ja harjoittelumahdollisuudet jäävät monessa paikassa kuormituksen jalkoihin. On ymmärrettävää, että jos harjoittelun arki tuntuu yhdeltä lisätehtävältä muiden päälle, harjoittelupaikkojen määrä voi vähentyä. Tämä muodostaa haastavan kierteen: ilman harjoittelupaikkoja opiskelijat eivät etene valmistumiseen, ja samalla uusien osaajien saatavuus heikkenee, mikä edelleen lisää työelämän kuormitusta. (Elomaa-Krapu, 2026.)
Siksi tarvitaan uusia, joustavampia tapoja toteuttaa harjoittelua niin, että ne palvelevat sekä opiskelijoita että työelämää. Tässä kehitystyössä korkeakoulujen ja työelämän välinen yhteistyö on avainasemassa. Harjoitteluiden tulevaisuus rakentuu ennen kaikkea yhteisestä tahtotilasta ja käytännön ratkaisuista, joilla harjoittelua voidaan toteuttaa kestävästi. (Elomaa-Krapu, 2026.)
Harjoittelijoille aitoja työtehtäviä ja mahdollisuus vaikuttaa
Selkeästi määritellyt tavoitteet ohjaavat koko harjoittelun aikaista toimintaa. Myös Jimin ja Susannan kanssa harjoittelun tavoitteita on tarkasteltu säännöllisesti sekä yhteisissä, että henkilökohtaisissa keskusteluissa. Avoin ja rakentava dialogi on ollut keskeinen tapa tukea harjoittelijoiden ammatillista kasvua, rohkaista heitä tunnistamaan omia vahvuuksiaan ja antaa tilaa niiden esiin nousemiselle. Avoimella keskustelulla ja palautteella on pyritty auttamaan harjoittelijoita hahmottamaan omaa kehittymistään ja vahvistettu heidän luottamustaan omiin taitoihin.
Myös uraohjaajalle ja kuraattorille on ollut antoisaa kuulla, miten oma työ näyttäytyy harjoittelijoiden silmin. Asiantuntijatyö on usein melko itsenäistä ja omaa arjen työtä tulee melko vähän sanoitettua ja tarkasteltua ulkopuolisen näkökulmasta. Siksi on ollut arvokasta pysähtyä yhdessä keskustelemaan siitä, mitä kaikkea työ pitää sisällään ja miten se näyttäytyy alalle suuntautuvalle opiskelijalle. Nämä keskustelut ovat tuoneet näkyväksi työn monipuolisuuden ja vahvistaneet myös asiantuntijan omaa ammatillista identiteettiä. Teijan mukaan uudet näkökulmat ja tuoreet ajatukset ovat olleet virkistäviä myös kuraattorin omassa työssä.
“Omaa työtä tulee reflektoitua ihan eri tavalla, kun asioita voi tarkastella yhdessä toisen ohjaustyöhön sitoutuneen henkilön kanssa yhdessä.”
Harjoittelijat ovat saaneet tuoda esiin myös omia mielenkiinnon kohteitaan ja niitä on pyritty toteuttamaan mahdollisuuksien mukaan. Tarjolla on ollut myös valmiita projekteja, joista harjoittelijat ovat voineet valita itselleen sopivia. Harjoittelijoiden kanssa on tehty myös paljon yhteisiä projekteja ja ohjauksia.
“On toki tullut kommentteja siitäkin, että kaikki projektit eivät ehkä ole niitä kaikkein innostavimpia, mutta aina kuitenkin pilke silmäkulmassa!” vitsailevat Teija ja Pia.
Tärkeintä heidän mukaansa on se, että harjoittelijat pääsevät tekemään todellisia työtehtäviä, jotka vastaavat työelämässä tarvittavien taitojen kehittymistä ja antavat mahdollisuuden hyödyntää jo koulussa opittua osaamista. Samalla harjoittelijat pääsevät itse kokeilemaan, oivaltamaan ja näkemään, että heidän työllään on merkitystä.
“Kaikki harjoittelijoiden tekemä työ on auttanut meitä suunnattomasti. Tehtävät ja työpanos ovat aidosti hyödyttäneet, sekä sujuvoittaneet monia meidän prosessejamme ja on meille todella arvokasta.”
