Green Care maaseutumatkailuyrityksen tuotekehittelyssä

Luento Green Caresta innosti minua pohdiskelemaan Creen Carea maaseutumatkailuyrityksen näkökulmasta. Maaseutumatkailuyritys on jo valmiiksi keskellä luontoa. Kuinka yrityksessä voisi helposti tuotteistaa ympärillä olevaa luontoa myytäväksi tuotteeksi. Käytännössä lienee niin, että lähelle on useinkin vaikea nähdä ja siksi ehkä maaseutumatkailuyrityksessä tarvittaisiin hieman tukea uudenlaisten tuotteiden ja palvelujen kehittämiseen.

TEKSTI | Margit Mannila
Artikkelin pysyvä osoite http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021052531535

Tutkimukset ovat osoittaneet luonnon parantavan voiman, totesi Martta Ylilauri tiistaina 18.5.2021 pitämässään Vaasan yliopiston tarjoamassa mielenkiintoisessa luennossa.  Luonnon parantava voima on ollut unohduksissa ja siihen on havahduttu viimeisen parinkymmenen vuoden aikana.

Me, jotka puuhastelemme puutarhassa, olemme tämän positiivisen vaikutuksen ehkä havainneetkin. Sen lisäksi, että luonto hoitaa mieltä, puutarhapuuhastelusta, puiden halaamisesta, metsässä kulkemisesta saa tärkeitä mikrobeja, jotka lisäävät vastustuskykyä. (Ylilauri 2021.)

Ylilaurin (2021) mukaan:

  • Luontokokemukset hoitavat ja ennaltaehkäisevät masennusta.
  • hoiva-alalla on havaittu, että Alzheimerin taudin lääkitystä on voitu vähentää 5-10 % Green Caren avulla.
  • Green Care-toimintaa voidaan harjoittaa esimerkiksi maatiloilla, osana elinkeinoa. Se voi sisältää esimerkiksi eläinten hoitamista, puutarhanhoitoa.
  • Puutarhanhoidon positiiviset vaikutukset voivat olla
Kolmion keskellä Green care -palvelu. Kolmion kärjet: tavoitteellisuus, ammatillisuus ja vastuullisuus. Kolmion sivut: yhteisö, toiminta ja luonto. Nuoli Greencare -toimintatapa kohti ympyröitä sosiaalinen, fyysinen ja psyykkinen, joiden keskellä hyvinvointi.
Kuvio 1. GreenCare-toimintatapa (Green Care Finland 2021).

Green Caresta innosti pohdiskelemaan Creen Carea maaseutumatkailuyrityksen näkökulmasta. Kuinka maaseutumatkailuyritys voisi tuotteistaa luontoa paremmin omassa toiminnassaan? Apua asiaan voi saada esimerkiksi Sitran julkaisemasta oppaasta ”Maiseman tarina-opas maisemapalvelujen luomiseen (Sjöstedt 2013) tai Susanna Särkän, Lea Konttisen ja Tuula Sjöstedtin (2013) toimittamasta teoksesta Luonnonlukutaito. Luo liiketoimintaa vihreästä hyvinvoinnista. Myös jälkimmäinen tutkimus on Sitran julkaisema.

Sjöstedt 2013 listaa 10 avaintekijää hyvään maisemapalveluun. Nämä tekijät ovat:

  1. Tuotteistaminen lähtee liikkeelle paikan ominaisuuksista. Ainutlaatuisuus syntyy, kun asiakkaan arki jää taakse. Maisematyyppien voimakkaat kontrastit toisiinsa nähden ovat tärkeitä vetovoimatekijöitä: korkeuserot, veden läheisyys, näköalan aksentti ja rajaus.
  2. Paikan tarina helpottaa asiakkaan samaistumista.
  3. Ihmisten aitous tekee paikan tutuksi, sinne on helppo tulla.
  4. Ruoka vahvistaa elämystä.
  5. Tuotteen ostaminen on helppoa. Tietoa löytää helposti eri markkinointikanavista.
  6. Tieto syventää maiseman kokemista. Tarvitaan maiseman lukutaitoa. Asiakasta tulee opastaa, mitä maisemasta löytyy. Reittien selkeys ja suunnistettavuus luovat turvallisuutta.
  7. Yhteistyö luo asiakkaalle ehjän kokemuksen. Yritysten, matkailuyhdistysten ja kunnan samaan hiileen puhaltaminen vahvistaa paikan brändiä..
  8. Paikan nimen toistaminen tuotteissa ja yritysten nimien rinnalla vahvistaa paikan brändiä.
  9. Pitkäaikainen sitoutuminen kehittämistyön eri vaiheisiin tuottaa tulosta.
  10. Suusta suuhun kulkeva hyvä maine saa asiakkaan tulemaan kohteeseen.

Vastaavasti Särkkä ym. (2013, 32-41) otsikoivat teoksessaan luvun 4 Luonnosta liiketoimintaa. Tämä luku sisältää alaluvut Vihreää hyvinvointia voi tuotteistaa, Maisema tarinoiksi ja rahoiksi, Metsistä uudenlaista lisäarvoa, Vihreät kaupungit ja rakennukset tuovat terveyttä ja Luonnon hyvinvointivaikutusten taloudellisen arvon mittaaminen. Jo oheisista otsikoista havaitsee, kuinka monipuolisesta asiasta on kyse.

On hyvä huomata, että Green Care-toiminnalla on myös eettiset ohjeet, jotka löytyvät Green Care Finland –sivustolta. (Green Care –toiminnan eettiset ohjeet 2021.)

Kuinka kehittää omaan yritykseen Green Care-tuote?

Oman yrityksen tuotekehityksen apuvälineenä voi käyttää esimerkiksi niin sanottua Business Model Canvasta, jonka ovat kehittäneet Ostervalder ja Pigneur (2009) yhdessä maailmanlaajuisen konsulttiverkostonsa kanssa. Ohje mallin perusteista löytyy teoksesta Business Model Generation. Ellei teosta ole saatavilla, löytyy artikkeli Business Model Canvas myös Wikipediasta. Artikkelissa on hyvä selostus liiketoiminnan eri osien sisällöstä, joilla pääsee hyvin alkuun mallin ajattelumaailmaan. (Business Model Canvas.)

Business model canvas.
Kuvio 2. Business Model Canvas (Ostervalder ja Pigneur 2009).

Business Model Canvas –malli perustuu palvelumuotoiluajatteluun ja siinä on otettu huomioon myös Lean –ajatteluun kiinteästi kuuluva jatkuvan kehittämisen periaate.

Lisätietoa ja kirjallisuutta Green Caresta löytyy verkosta. Tutkimusmatka kannattaa aloittaa tässä artikkelissakin mainituista teoksista ja sivustoilta. Ehkä innostuit yrityksesi kehittämisestä? Ota yhteyttä vaikkapa oppilaitokseemme ja kysy mahdollisuutta saada oma yrityksesi jollekin kurssillemme esimerkiksi, jolle opiskelijamme voivat työstää uutta tuotetta tai palvelua asiakkaittesi parhaaksi.

Lähteet
  • Business Model Canvas. Wikipedia. Viitattu 20.5.2021. https://en.wikipedia.org/wiki/Business_Model_Canvas

  • Green Care –toiminnan eettiset ohjeet. Green Care Finland. Viitattu 20.5.2021. http://www.gcfinland.fi/yhdistys/yhdistyksen-eettiset-ohjeet/

  • Green Care Finland. Viitattu 20.5.2021. https://www.gcfinland.fi/

  • Ostervalder, A. & Pigneur, Y. 2009. Business Model Generation. Omakustanne. U.S.A.

  • Sjöstedt, T. 2013. Maiseman tarina – opas maaseutupalveluiden luomiseen. Viitattu 20.5.2021. https://www.sitra.fi/uutiset/maiseman-tarina-opas-maisemapalveluiden-luomiseen/

  • Särkkä, S., Konttinen, L. ja Tuula Sjöstedt (toim.) 2013. Luonnonlukutaito Luo liiketoimintaa vihreästä hyvinvoinnista. Viitattu 20.5.2021. http://www.sitra.fi/julkaisu/2013/luonnonlukutaito-luo-liiketoimintaa-vihreasta-hyvinvoinnista

  • Ylilauri, M. 2021. Green Care - kestävää hyvinvointia luonnosta. Verkkoluento. Vaasan yliopisto. Kuunneltu/osallistuttu 18.5.2021.

Aiheeseen liittyvää