Sosiaali- ja terveysalalla opiskelijoiden AMK-tutkinnoista merkittävä osa on ammattitaitoa edistävää harjoittelua. Luonnollisesti näin. Onhan kyse käytännönläheiseen työhön opiskelusta, jossa erilaiset kädentaidot ja vuorovaikutus eivät ole opittavissa luennoilla ilman aitoa kontaktia asiakkaaseen. Tosin EU-direktiivi tätä meiltä terveysalan koulutuksissa jo edellyttääkin.
Työvoimapula on akuutti monilla sote-alan työpaikoilla. Edelläkävijät ja ennakoivaa rekrytointia tekevät tahot ovat tämän jo huomanneet. Yhä useammin, erityisesti yksityisen palveluntuottajan edustama organisaatio, maksaa harjoittelusta opiskelijalle. Tämä muutos sisältää myös valtavan riskin. Kuorivatko yksityiset palveluntuottajat kerman päältä alkamalla maksamaan sote-alan opiskelijoille harjoittelusta? Tähän ei ole julkisessa terveydenhuollossa vielä lainkaan herätty. Tämänkin vuoksi on aika luopua sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden harjoittelumaksuista. Muutoin syntyy kilpailevia kulttuureja, jossa raha voi alkaa puhumaan omaa kieltään. Toisaalta kukaanhan ei kiellä olemasta fiksu ja ennakoiva.
Ammatillinen toinen aste ja yliopistot eivät maksa opiskelijoiden harjoittelusta. Kyse on myös koulutuksellisesta tasa-arvosta, kun kysymme, että miksi ammattikorkeakoulut maksavat? Nykyisessä tutkintotehokkuuden ja opiskelijamäärien kasvun tilanteessa ymmärrämme jokainen, että näille miljoonille olisi käyttöä. Osaavan opetus- ja ohjaushenkilöstön palkkaamiseen.
Ammattikorkeakoulujen maksamilla korvauksilla katetaan pääasiassa julkisyhteisön harjoittelupaikoissa esimerkiksi työhyvinvointia tukevia toimintoja, koulutuksia ja muuta työkykyäkin kehittävää toimintaa. Voiko olla niin, että ammattikorkeakoulut maksavat julkisen sosiaali- ja terveysalan toimijoiden vapaaehtoisia henkilöstökuluja? Ei voi olla näin. Tavoite on selkeä. Vuoden 2023 alusta uusien hyvinvointialueiden aloittaessa tästä on luovuttava.
