Hyvinvointi vaakalaudalla – jakso 10: Elämän jäljet

[00:00:18] Hyvinvointi vaakalaudalla. Tässä podcast sarjassa sosionomiopiskelijat käsittelevät opiskelijoiden hyvinvointiin vaikuttavia aiheita rohkealla otteella. Sarja on tuotettu eri ikäisten mielenterveystyön osaamisen syventäminen opintojakson oppimistehtävänä. Minä olen Karina Björninen, mielenterveys ja päihdetyön lehtori ja toivotan teille mielenkiintoisia kuunteluhetkiä Meidän Hyvinvointi vaakalaudalla sarjan parissa. Tervetuloa kuuntelemaan meijän podcast sarjan viimeistä jaksoa! Tän jakson nimi on Elämän jäljet ja tänään me halutaan keskustella terapiassa käymisestä, sinne menemisen kynnyksestä ja isoista sekä pienistä traumoista elämässä. Tänään täällä on juttelemassa minä, Isabella, Laura, Pia. Ja Pia sä toimit opiskelun lisäksi ratkaisukeskeisenä lyhyterapeuttina. Eikö näin? Joo, oon ollu jo pari vuotta.

[00:01:33] Meillä kaikilla on varmasti oma ajatus siitä, mitä terapialla tarkoitetaan, mutta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos määrittelee terapian osaksi hoitomuotoja ja THLn mukaan hoitomuotoihin kuuluu vapaamuotoinen psykososiaalinen tuki ja oireenmukainen hoito, omahoito, perustason päihdehoidon ja psykiatrian erikoispalveluiden palvelut, terapeuttiset interventiot, lyhytpsykoterapiat ja pitkä kuntouttava psykoterapia, josta useimmiten puhutaan Kelan terapiana. Tähän Kelan terapiaan tosin tarvitaan diagnoosi ja lähete.

[00:02:09] Näitä palveluita on saatavilla menetelmäkoulutuksen saaneelta sote-ammattilaisilta ja erilaisilta kolmannen sektorin järjestöiltä, jotka tarjoaa esimerkiksi kriisiapua tai muutaman kerran keskusteluapua erilaisissa tilanteissa. Ja yleensä lähdetään liikkeelle siitä, että otetaan yhteyttä omaan terveydenhuoltoon ja meillä opiskelijoilla se on YTHS ja myös lyhytterapiaa voi saada järjestöistä ja vaikka yksityisiltä palveluntuottajilta. Terapian kesto ja tapaamiskertojen määrä vaihtelee yksilöllisesti, mut lähinnä sinne hakeudutaan usein itseään huolestuttavien asioiden toimesta.

[00:02:49] Mitä mieltä sä Pia oot? Mitä syitä ihmisillä pitää olla et voi mennä terapiaan?

[00:02:56] Mä en tiedä tarviiko siinä nyt varsinaisia syitä lähteä erittelemään. Mun mielestä toi oli hyvä mitä Isabella sanoi, että että itseä huolettavat ja mieltä jumittavat asiat, niin ne vois olla ihan semmosia asioita mistä voi lähteä juttelemaan ja keskustelemaan. Ne voi olla ihmissuhde huolia, oma stressi, ahdistuneisuus, sosiaalisia huolia, työssä ja opinnoissa jaksaminen ja ylipäätään niin mikä tahansa asia oikeastaan minkä sä itse koet syyksi hakeutua apuun.

[00:03:26] Eli sun mielestä terapialla vaan keskustelu ihan siitä mikä sua vaan itseään mietityttää.

[00:03:33] Joo tottakai. Tota toi Thl:kin mistä mainitsit niin he sanoo että terapia on itse asiassa vuorovaikutusta terapeutin kanssa ja osana sitä vuorovaikutusta. Siinä siis ku sä juttelet, juttelet sun terapeutin kanssa niin sä pystyt huomaamaan sun omia ajatuksia ja ajatusmalleja ja ehkä niitä erilaisia toimintoja mitä sitten niihin niihin liittyy. Sä voit jutella niistä erilaisista ahdistavista asioista ja siitä ihan miten pärjäät niitten kanssa. Tai sit hakea siltä terapeutilta tai tai tota sote-alan ammattilaiselta apua siihen, että kuinka tässä tilanteessa nyt sitten vois vois toisella tapaa pärjätä. Sit sä voit ihan jutella ylipäätään semmosista kuormittavista ja kaikenlaisista haitallisista tavoista, mitä me aika usein käytetään. Siinä kun me ollaan muiden kanssa vuorovaikutuksessa, lähetään ehkä tulkitsemaan ja yli tulkitsemaan omia tai toisten viestintää ja reagointeja ja sit vedetään niistä johtopäätöksiä. Et jos tämmöset asiat sua kuormittaa, niin silloin niistä on on ihan hyvä mennä jutteleen terapeutin kanssa. Ja tietysti yks tärkeä osa mitä terapiassa ja keskusteluapua hankkiessa tehdään, niin on sitte myös harjoitellaan ja opitaan. Opitaan ite erilaisia menetelmiä. Miten voi olla sit tavallaan paremmin vuorovaikutuksessa itselle sopivalla tavalla ja opetella tunnistamaan niitä omia reaktioita ja oman kehon reaktioita ja ehkä sit myös oppia niitä keinoja et mitenkä tota omia omia tunteita ja reaktioita niin voi oppia hallitsemaan tai niiden kanssa voi oppia elämään ja pärjäämään niistä huolimatta.

[00:05:26] Joskus kun ajatellaan niinku tämmösiä traumoja ja saatetaan miettiä et onks tää mun asia niinku tarpeeksi tärkee, onks tää mun asia tarpeeksi iso, pitäiskö mun hakee apua? Niin mä vähän mietin tätä traumaa sanana, et se on niinku Freudin luoma sana, mut se jotenki luo joillain ihmisillä stigmaa. Mitä mieltä te ootte siitä?

[00:05:49] No eiks se oo aika iso sana. Iso käsite. Ja se on tosi leimaavana. Se on kyllä totta,ja musta jotenkin tuntuu että ihmiset, ajattelee trauman sanana niinku tosi tai että tästä vois niinkun toisin käyttää sanana elämän jäljet. Se on neutraalimpi. Meillä kaikilla on niinkuin jälkiä, jälkiä elämässä ja kaikille jää niitä jälkiä, että traumahan itsessään on tosiaan Freudin luoma käsite. Ja niinku perinteistä ajateltuna se on joku voimakas tapahtuma ihmisen elämässä, johon se yksilö ei pysty vastaamaan niinku tarkoituksenmukaisella tavalla. Siit voi jäädä just henkistä, tai jopa fyysistä vauriota ihmisen elämään.

[00:06:34] Ja tietyllä tapaa kaikki nää tämmöset kriisit ja erilaiset asiat missä niitä vaurioita meihin voi jäädä, niin nehän kuuluu osaksi meidän elämänkulkua, että kukaan ei selviä elämästä vaurioitta. Ja ne kriisit ja traumat, niin ne on myös usein niitä kohtia missä me kasvetaan ja kehitytään ihmisinä ja osana yhteisöä. Ne on ehkä myös tarpeellisia.

[00:06:58] Jep, yleensä on just ehkä elämän aikana huomannut, että semmoset isoimmat muutokset tapahtuu sellaisten suurien muutosten jälkeen. Niinku jos on vaik vaihtanut paikkakuntaa tai vaihtanut työpaikkaa tai saanut lapsen tai tämmösiä isoja juttuja, niin silloin usein huomaa semmosen niinku henkisenkin kehityksen niinku suurimmillaan. No yks tämmönen teoria on tällainen kuin pieni T ja iso T. Se on tämmösen amerikkalaisen psykologin Nicole LePeran. Ja et hän puhuu paljon niinkun tästä pieni ja iso T:stä, paljon somessa ja kirjoissansa. Ja tää pienempi T voitais määritellä niinkuin tämmöiseksi yksittäiseksi traumatisoivaksi tapahtumaksi ja tämmönen isompi T sit enemmänkin tämmönen toistuva pitkäaikainen traumatisoivalle tekijälle altistuminen.

[00:08:01] Siitähän ollaan puhuttu tällä kurssillakin. Jep.

[00:08:06] No sit mitäs esimerkkejä esimerkiks tässä isosta T:stä. Iso T voi olla esimerkiksi läheisen kuolema, sota tai pakolaisuus tai vaikka oma vakava sairastuminen tai läheisen sairastuminen. Et nää on semmosii asioita mistä niinku ihminen selviää, mut ne kuitenkin jättää jäljen meijän elämään ja näihin voi liittyy semmosta pitkäaikaista stressiä, jolla on vaikutuksia meijän minäkuvaan, ihmissuhteisiin, toimintakykyyn, terveydentilaan ja se vaikuttaa siihenn kokemukseen elämästä kokonaisuutena ja ihan ylipäätänsä siihen miten kokee ja näkee elämän.

[00:08:52] Noi ison T:n traumat niin nehän kuulostaa vähän semmoselta et ne on ehkä tietyllä tapaa ennalta-arvaamattomia kriisejä mitä me kohdataan ja minkä eteemme joudutaan ja sen takia ne varmaan sit jättääkin – ajatellaan, että ne jättää suuren jäljen. Kun sitte taas nää nää pikku-T traumat mistä LePera puhuu ni ne voi olla oikeastaan melkein mitä tahansa arkipäiväisiä asioita tai tapahtumia, joita meille meidän elämässä tulee eteen. Ne voi olla itseasiassa myös jännällä tapaa puutetta siitä, että meille tapahtuu jotain. Ne voi olla siis vaille jäämistä tai muita asioita, joita et oo saanu. Jos oot kokenut itsesi yksinäiseksi tai ulkopuoliseksi tai vähän erilaiseksi kuin muut, niin sekin jättää semmosen pikku T trauman, pienemmän trauman, jäljen suhun. Ja monet aattelet jotenkin et no pitääkö sinne terapiaan nyt mennä puimaan, että mitä kaikkee pahaa mun vanhemmat on mulle tehny, mutta et usein nää pikku T:n traumat niin se ei tarkoita sitä että sun vanhemmat ois tehnyt sulle jotain niinkun oikeeta pahaa, jotain konkreettista pahaa, vaan vaan se voi olla ihan vaan semmonenkin asia et jotenkin oot aina kokenu, että et sun perheessä sulla ei vaikka oo semmosta ihmistä, joka sua ymmärtäis. Ja nää tällaiset asiat jättää tietysti jäljen meihin ihmisiin ja sit ku aattelee että no miten normaalia tämmönen oikeestaan on, niin kyllähän meillä kaikilla on tämmösiä hetkiä meidän elämässä, että me tunnetaan olomme ei täysin ymmärretyksi ja se tekee meihin, se tekee meistä tietynlaisen. Jep.

[00:10:35] Jollain tapaa ehkä vois myös nähä silleen semmosena näkymättömänä ja näkyvänä jälkenä elämässä, niinkuin sanoit et noi isot T:t on yleensä semmosia mihin ei pysty jotenkin valmistautuu ja ne on semmosia arvaamattomia ja yleensä siin hetkessä tuleekin semmonen niinku et tää on joku tosi iso juttu. Mut sit ne pienen T:n tapahtumat voi olla sellasii mitä sä et jos ajattelee et on jotenkin pahoja, mut sit sä vuosien päästä jotenkin oireilet niinku niiden takia.

[00:11:11] Ja se oireilu sit usein niin sekin on aika iso sana muuten oireilu et et eihän se miettii niin eihän sen tarvi välttämättä olla mitään muuta kuin että sä vaan huomaat, että sulla toistuu tietty toimintatapa ja erityisesti just siihen yhteen asiaan liittyen. Niissä toistat aina sitä samaa kaavaa. Eli sä oot kehittänyt tavallaan itselle suojamekanismin jostain toiminnasta ja sillä tavalla kun siitä on tullut sun suojamekanismi, niin se on tavallaan sitten jo osa sua.

[00:11:40] Niin ja sit toi oireilu tavallaan just tää et niinku oot tehny sen omaan suojamekanismiin, niin sä et välttämättä edes ajattele sitä asiaa. Et niinku se etenki, et se on sulle niin normaalia kunnes tavallaan ehkä joku saattaa huomauttaa et hei ooksä huomannu et tää on tälleen tai sä jossain sä havahdutat muut ei, tee niin. Niin tavallaan sekin on tietynlaista tunnistamista, että hei vitsi tää muuten onkin mun joku oma tämmönen suojamekanismi tälle asialle.

[00:12:11] Jep, me jotenkin identifioidaan niinku itteemme niin syvästi siihen traumaan et tulee vaan semmonen osa meitä ja jopa silleen jopa luonteenpiirre omalla tavallaan niinku meissä. Ja esimerkiksi semmosta tosi paljon kuulee niinku ihmiset käyttää sellasta tosi mustaa huumoria jotenki piiloutuakseen niiltä ongelmilta ja silleen niiden taakse ilman että ne ois välttämättä tajuaa sitä ite.

[00:12:41] Ja silloinhan niistä oikeastaan tulee niinku haitallisia kun kun me pyritään niitten meijän toimintatapojen kautta ja avulla niin väistelemään joitain asioita tai joitain toimintoja tai väistelemään, että me itse kohdataan itsemme tai väistelemään sitä, että annetaan muitten kohdata meidät.

[00:12:59] Joo se on just tää et, ei kuulu antaa näitten kokemuksien siihen hallita ja rajoittaa meijän elämää. Ja niinkun joskus siinä käy niin et sit sä vaan rajoitat siltä osalta ja siinä voi mennä aika pitkään ennen kun sä huomaat että semmonen kaava toistuu.

[00:13:15] No ehkä semmonen tärkeä asia mikä pitäis jotenkin aina tällaisten ihan pieni T, iso T, mikä tahansa se on itelleen, niin kokemukset elämässä niin muistaa silleet et me koetaan ne kuitenkin sillee yksilöllisesti. Että nähtäis ne jotenkin silleen omien linssien kautta eikä lähettäisi jotenkin vertaamaan niit ongelmiin, muitten ongelmiin tai jotenki et miten yhteiskunta määrittelee jonkun ongelman. Silleen et kaikki semmoset henkilökohtaiset ongelmat koettas kuitenkin vaan niinku ite.

[00:13:52] Jep.

[00:13:53] Nii ja ehkä sekin vielä, että et vaikka me nyt tässä puhutaan isosta T:stä ja pikku T:stä, niin nekin oikeastaan voisi unohtaa. Et mikä tahansa asia mikä sulle tuntuu semmoselta, että sä haluat jutella ja käydä läpi jonkun kanssa, niin mun mielestä se on jo ihan riittävä et sun ei tarvi nyt lähtee pohtii ja laittaa lokeroon, että onko tää mun asia nyt iso vai pikku T asia ja miten mä nyt tän kanssa lähden eteenpäin. Vaan ylipäätään se, että sä kohtaat ja huomaat sen sun asian, niin se on jo ensimmäinen tärkeä askel.

[00:14:23] Jep, mut yleensä just niinku sitä paljon kuulee että ihmiset ajattelee jotenkin et tää mun ongelma ei oo tarpeeksi iso asia niinku hakee apua.

[00:14:35] Ja sit jos niin tii niinku että et vaikka me kerrottaisi aikas monta esimerkkiä, et mikä vaikka on semmosta niinku pientä traumaa mikä on isompaa traumaa, niin se on myös tosi tärkeää muistaa, että meistä jokainen kokee erilailla. Jollekin se tavallaan mikä joku vois ajatella että toi on tommonen pieni juttu, niin se voikin toiselle olla tosi iso ja se voi vaikuttaa suhun tosi paljo. Mut silleen traumathan on käsiteltynä niinku semmonen purettu voimavara, mut jos niinku niitä ei käsittele niin ne estää sun elämää. Ja mä voin esim. kertoa ite esimerkistä; mä oon käyny YTHS:n kautta niinku terapiassa ja ois kannattanut käydä paljo aikasemmin, koska mullakin niin kaikki on lähtenyt jo ala-asteelta koulukiusaamisen jäljistä, joita mä olin käsittelemättömänä kantanut mukana koko elämän. Niillä on tosi iso vaikutus niinku mun minäkuvaan, tiettyihin ihmissuhteisiin. Mä oon tosi paljon vältellyt asioita. Mä en oo uskaltanut tehdä asioita ja niinku oon silleen vetänyt koko ajan itteeni taaksepäin ja sil on kaikkeen muihinkin vaikutuksia. Ja tavallaan sit kun mä pääsin purkamaan ja käsittelee siinä lyhytterapiassa tätä asiaa. Mä sain itelle niinkun keinoja millä mä pystyn niinku alkaa miettimään et mitä kaikkee oikeesti mun elämässä on vaikuttanut siihen mitä mä oon, niin olisin varmaan säästänyt tosi tosi monesta tilanteesta. Niinku kaikki ne kokemukset – mun paniikkikohtauksista, kaiken kokemasta riittämättömyyden tunteesta, niin ois varmasti monta asiaa jäänyt kokematta noista tunteista, mitkä ei ollu kivoja jos mä olisin vaan aikasemmin hakenut noista jutteluapua asiaan. Ja mullakin niinku aikaisemmin puhuttiin että, sä et ite huomaa. Mä en ite huomannut että, mä rajoitin tosi paljo asioita, mä en huomannut että mä esim. vaihtelen paljon vaatteita – ja tosi tarkka tietyistä asioista -ennen kuin mulle vähä niinku huomautettiin asiasta ja kysyttiin sille oonko mä ajatellut asiaa, että niinkuin kaikki ei vaihda vaatteita monta kertaa kun lähtee ovesta ulos ja siinä vaiheessa mä pysähdyin miettimään, että ’haa’ totta et ei välttis vaihakkaan.

[00:16:45] Kuulostaa siltä Laura, että sä olet sitä mieltä, että no tota terapiaan liittyvän stigman voisi kyllä ihan heittää pois.

[00:16:53]  Todellakin.

[00:16:55] Joo ja myös vähän niinku rohkaiset ehkä siihen, että mitä aikasemmin lähet puhumaan niistä sun omista asioista, niin parempi.

[00:17:03] Todellakin. Ja justiin mullakin noin niinku ne ns. oireet mistä puhuttiin. Just ne niinkun oli tommosii juttui vaan et niinku ihan vaihan vaatteita. Niinku koen riittämättömyyttä, mut tavallaan mä ehkä vähän peilasin niitä vaan semmoseen normiarkeen ja semmoseen että ei välttis luota itteensä niin paljo. Mut sitte niistä olikin tullu jo tosi iso kierre mun elämään ja sitte vasta ku sen pysäytti. Niin tajusi kuinka paljon tietyissä asioissa on vaikka rajoittanut itteensä. Ja kyllä se on huikee huomata kuinka niinku sillä että mä oon käyny vaan juttelemassa ja on saanu niinku keinoja käsitellä ja käsitellä niitä mun elämän asioita, niin kuinka paljon helpompi mun on olla.

[00:17:47] Aika mahtavaa! Hienoa, että lähdit! Toisaalta, ehkä tuon voisikin tiivistää just niin, että siinä kohtaa kun itellä käy mielessä, että tää asia on nyt mulle vähä vaikea ja haastava, niin jo siinä kohtaa jos lähtis hakea sitä apua, keskusteluapua. Ja tota et pääsis vähän selvittämään et onko tää nyt niin – kuin monet ajattelee on vaan mun oman pään sisässä – vai onko tää muka joku oikea ongelma? Mut se että sulla on itellä se ajatus, että tän asian kanssa nyt on vaikea mennä eteenpäin ja tää ehkä vähä häiritsee mun elämää, niin mun mielestä se on jo se kohta kun voi lähtee ettiin ammattilaisen apua – ja ammattilaisen apuahan on. Vaikka puhutaan että mielenterveyspalvelut on kriisissä, on joo jos pyrkii niin kuin pitkiin Kela-terapioihin tai johonkin muuhun. Mut jos vähän madaltaa kynnystä ja laajentaa sitä kehystä, näitä matalan kynnyksen erilaisia apu apumuotoja, psykososiaalisen tuen muotoja ja keskusteluapuja, niin niitä kuitenkin löytyy erilaisilta palveluntarjoajeilta ja niihin kyllä, mun kokemuksen mukaan terapeuttina niin mitä nopeemmin sä tuut keskustelee niistä sun asioista, niin sitä vähemmän ne ehtii kasautua. Ja sit taas toisaalta sitä vähemmän ne ehtii kasautua isoiksi ongelmiksi, joiden kanssa sit yhteiskunnalla on niinku vaikeempi tarjota sitä apua.

[00:19:12] Joo se ois kyllä, että kun ajoissa saatais niinku jutteluapua ja ajoissa saatais semmosta niinku käsittelyä ja asioihin reagoitas, niin sit me niinku pystyy vastaamaan paljon paremmin niinku yhteiskuntana tähän tarpeeseen. Ja niinkuin sanoit niin se voi olla välillä vähän haastavaa, mutta löytyy kyllä ratkaisuja ja kunhan vaan me lopetettaisiin semmonen ittensä piilottelu ja vaan voitais puhuu asioista. Ja täytyy vaan muistaa, että pahin asia mitä sulle on käynyt on pahin asia mitä sulle on käyny. Ihan sama mikä se asia on, se on sulle se pahin asia. Et älkää verratko itteänne muihin ja hakekaa niinku just siihen sun tilanteeseen jutteluapua.

[00:19:59] Tässä on ollu nyt niin mielenkiintoinen keskustelu ja saataisi varmasti aikaan ihan kokonainen sarjakin. Mut nyt on kuitenkin meijän aika kiittää teitä kuulijoita.

[00:20:07] Kiitos ja kuulemiin!

[00:20:12] Tämä oli hyvinvointi vaakalaudalla podcastit. Kiitos kun kuuntelit ja toivottavasti käyt myös kuuntelemassa sosionomiopiskelijoiden podcast sarjan loputkin jaksot. Minä olen Karina Björninen. Muista pitää itsestäsi huolta, jottei sinun hyvinvointi joudu vaakalaudalle.