Ammattikorkeakouluopettajilta odotetaan vahvaa itsensä johtamista osana asiantuntijatyötä. Ajanhallinta, palautuminen ja oman työn rajaaminen nähdään keskeisinä työhyvinvointia tukevina taitoina. Näistä huolimatta opettajien kokema kuormitus on lisääntynyt, mikä herättää kysymyksen siitä, riittävätkö yksilön taidot yksin tukemaan jaksamista. YAMK-opinnäytetyössäni tarkastelin itsensä johtamisen merkitystä ammattikorkeakouluopettajien työhyvinvoinnille sekä sitä, millaiset työn rakenteet tukevat tai heikentävät tätä yhteyttä. Työn tarkastelussa hyödynnettiin työn vaatimusten ja voimavarojen mallia (Bakker & Demerouti 2007) sekä tutkimusta työn imun merkityksestä työhyvinvoinnille (Hakanen 2011).
Tutkimus toteutettiin yhdistämällä opettajahaastatteluja ja kyselyaineistoa. Haastattelut antoivat syvyyttä arjen kokemuksiin ja kysely auttoi näkemään, mitkä ilmiöt toistuivat laajemmin. Aineisto kuvaa tilanteita, joissa itsensä johtaminen tukee työn hallintaa, mutta samalla tuo esiin sen rajat silloin, kun työn rakenteet eivät tue sujuvaa tekemistä.
Tulosten perusteella opettajat tunnistavat itsensä johtamisen merkityksen ja hyödyntävät siihen liittyviä keinoja aktiivisesti. Työn suunnittelu, omien rajojen tunnistaminen ja jaksamisen seuraaminen ovat monille arkipäiväisiä käytäntöjä. Silti vahvakaan itsensä johtaminen ei aina riitä vähentämään kuormitusta. Moni opettaja kuvasi tilanteita, joissa oma toiminta on hallinnassa, mutta työpäivä ei silti tunnu hallittavalta. Tämä ristiriita syntyy siitä, että yksilö tekee parhaansa, mutta työn rakenteet eivät tue työn sujuvaa tekemistä.
Opettajien kuvauksissa kuormitus kytkeytyy useimmiten työn rakenteisiin, ei opettajien osaamiseen tai motivaation puutteeseen. Opettajat kuvasivat erityisesti työn pirstaleisuutta, toistuvia keskeytyksiä ja sitä, että työpäivän kulkua on vaikea ennakoida. Lisäksi asiantuntijatyö siirtyy helposti iltoihin tai lyhyisiin, katkonaisiin hetkiin muun työn lomaan. Opetus rytmittää työpäiviä vahvasti, mutta suunnittelu-, arviointi- ja kehittämistehtävät vaatisivat rauhallista työaikaa, jota ei aina ole mahdollista järjestää. Tällöin työn hallinta alkaa helposti näyttäytyä yksilön vastuuna, vaikka kuormituksen taustalla ovat pitkälti työn arjen rakenteet.
Työtiloihin ja työrauhaan liittyvät tekijät nousivat aineistossa selvästi esiin. Keskeytykset, melu ja jatkuva liikehdintä heikentävät mahdollisuuksia tehdä työtä keskittyneesti. Kun keskittymisen edellytykset eivät toteudu, ratkaisuja joudutaan etsimään yksilötasolla. Tämä voi vahvistaa kokemusta siitä, että jaksaminen näyttäytyy ensisijaisesti omana vastuuna, vaikka kuormituksen taustalla ovat työympäristön rakenteelliset puutteet. Aiempi tutkimus on osoittanut työn voimavarojen ja kuormitustekijöiden yhteyden opettajien hyvinvointiin (Collie 2023, Ngirande 2021).
Työyhteisö näyttäytyy aineistossa merkittävänä voimavarana. Kollegiaalinen tuki auttaa suhteuttamaan omaa kuormitusta ja vahvistaa työn merkityksellisyyttä. Samalla kiire ja työn eritahtisuus voivat vaikeuttaa avun pyytämistä ja tarjoamista. Työyhteisön kyky keventää kuormitusta riippuu työn rakenteista ja siitä, onko yhteiselle ajalle tilaa. Kun yhteiselle kohtaamiselle on tilaa, myös vertaistuki ja osaamisen jakaminen pääsevät paremmin toteutumaan.
Aineiston perusteella opettajien työhyvinvointia ei voida rakentaa pelkästään yksilön itsensä johtamisen taitoja vahvistamalla. Samalla aineisto tuo esiin, että työn rakenteisiin kohdistuvilla ratkaisuilla voidaan käytännössä helpottaa arkea ja työn hallintaa. Kehittämistyössä tämä tarkoittaa käytännössä työn rakenteiden selkeyttämistä ja tehtävien priorisointia, työrauhan ja keskittymisen edellytysten parantamista, realistista suhtautumista työn määrään ja aikatauluihin sekä vastuiden tarkasteluun: mitkä tehtävät kuuluvat opettajan ydintyöhön ja mitkä voitaisiin toteuttaa muilla ratkaisuilla. Monet näistä asioista liittyvät arjen käytäntöihin ja työn organisointiin, joihin on mahdollista vaikuttaa myös pienillä, mutta tietoisilla muutoksilla.
Itsensä johtaminen on olennainen osa opettajan työhyvinvointia, mutta se toimii parhaiten ympäristössä, joka tukee sitä. Työhyvinvointi rakentuu arjen käytännöissä, työn ehdoissa ja yhteisissä ratkaisuissa, ei yksin yksilön jaksamisen varaan. Kun työn rakenteet ovat selkeät ja työympäristö tukee keskittymistä, yksilön keinot pääsevät
paremmin käyttöön. Tämä tekee työhyvinvoinnista kestävämpää ja tukee pidemmällä aikavälillä myös organisaation toimintaa.
