Survey – kyselytutkimus

Tutkimuskontekstissa keskustellaan usein edelleen kvantitatiivisen ja kvalitatiivisen tutkimuksen luonteesta ja eroista, vaikka monet tutkijat ovat jo huomattavan kauan sitten kyseenalaistaneet mustavalkoisen jaon kvantitatiiviseen ja kvalitatiiviseen tutkimukseen. Usein tutkimuksissa käytetään molempia lähestymistapoja. Tästä käytännön esimerkkinä on aineiston keruuvaihe, jossa hyvin usein sovelletaan niin kvantitatiivista kuin kvalitatiivista paradigmaa. (Torsti 2009, 40.) Näin pyritään varmistamaan mahdollisimman laaja-alainen aineisto ja saamaan luotettavat tutkimustulokset. Käytännössä tutkimus on ongelmanratkaisua. Tutkimuksessa pyritään ratkaisemaan jokin konkreettinen ongelma joko suoraan tai vaihtoehtoisesti siinä pyritään testaamaan jotakin teoreettista oletusta. Tutkimusmenetelmien ja aineistojen valintaa ohjaavat teoreettinen viitekehys ja kysymyksenasettelu. (Alkula, Pöntinen & Ylöstalo 2002, 15.)

TEKSTI | Margit Mannila
Artikkelin pysyvä osoite http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021121560657

Vilkka (2014, 13) tiivistää määrällisen tutkimuksen vastaavan kysymykseen, kuinka paljon tai miten usein. Määrällinen tutkimus siis antaa kuvan muuttujien mitattavien ominaisuuksien välisistä suhteista ja eroista. Hirsjärvi, Remes & Sajavaara (2001, 122) korostavat, että survey-tutkimuksen tyypillisiä piirteitä ovat tietystä ihmisjoukosta poimittu otos yksilöitä, joilta kerätään aineisto standardoidussa muodossa. Otos on yleensä pieni. Tiedonkeruuseen käytetään joko kyselylomaketta tai strukturoitua haastattelua. Kun aineisto on saatu kerättyä, pyritään sen avulla kuvailemaan, vertailemaan tai selittämään tutkimuksen kohteena olevaa ilmiötä. Käytännössä kyselyyn tarvittava otoskoko riippuu tutkimustulosten edellyttämästä tilastollisesta laadusta ja toisaalta siitä, miten tuloksia on tarkoitus käyttää (Scheuren 2004, 10).

Hirsjärvi ym. (2001, 180) huomauttavat, että termi survey tarkoittaa sellaisia kyselyn, haastattelun tai havainnoinnin muotoja, joissa aineistoa kerätään standardoidusti. Kohdehenkilöt muodostavat otoksen tai näytteen tietystä perusjoukosta. Standardoituus tarkoittaa käytännössä siis sitä, että jos halutaan saada selville esimerkiksi vastaajan poliittinen kanta, on tätä asiaa kysyttävä täsmälleen samalla tavalla kaikilta. Scheuren (2004, 9–10) tiivistää, että termiä survey käytetään useimmiten kuvaamaan tapaa kerätä tietoja henkilöotoksista. Otos tarkoittaa pientä osaa tutkimuksen kohteesta, väestöstä tai tutkittavien joukosta. Surveyn avulla kerätylle aineistolle on tyypillistä, että se käsitellään kvantitatiivisesti (Hirsjärvi ym. 2001, 180–181).

Alkula ym. (2002, 118) tiivistävät survey-menetelmillä tarkoitetaan etukäteen strukturoitua aineiston kysely- ja haastattelulomakkeen avulla tapahtuvaa aineistonkeruuta. Sillä miten aineistonkeruu käytännössä tapahtuu ei ole niinkään merkitystä, kuin sillä, että kysely tehdään täsmälleen samalla lomakkeella kaikissa tapauksissa. Käytännössä siis voidaan joko haastatella lomakkeen kysymyksillä henkilökohtaisesti tai lähettää lomake postitse tai sähköisillä välineillä, kuten nykypäivänä usein tehdään. Kuten jo edellä totesin, survey-tutkimusta tehtäessä, käytetään aineiston keräämiseen yleensä kyselylomaketta. Lomakkeen avulla tiedot saadaan samassa muodossa kaikilta tutkimukseen osallistujilta ja siksi lomakkeen suunnittelu on keskeistä tutkimusta tehtäessä. Testausstrategia ohjaa käytännössä lomakkeen suunnittelua. Strategia tulee sovittaa suunnittelun kohteena olevan survey-tutkimuksen olosuhteisiin, jotta se mahdollistaa ongelmien löytämisen ja edelleen ratkaisujen löytämisen niihin. Kun tehdään esimerkiksi uusi survey-tutkimus, tarvitaan testauksessa täysin erilaista lähestymistapaa kuin toistuvien tutkimusten suunnittelussa.

Tiedonkeruumenetelmässä on tärkeää, jotta otetaan huomioon sen rajoitukset ja mahdollisuudet.

Käytännössä testausstrategian suunnittelu on tärkeää myös siksi, että välttämättömille testauksille ja testausten analyyseille jää riittävästi aikaa. (Ahola 2006.)

Lomakkeen suunnittelussa ja testaamisessa voidaan erottaa viisi vaihetta. Ensiksi on käsitteellistäminen ja toisena vaiheena on lomakkeen suunnittelu. Kun lomake on saatu valmiiksi, se tulee testata. Testaus on siis kolmas vaihe. Neljänneksi lomake tulee korjata testauksen pohjalta ja tarvittaessa testata uudelleen. Vasta sitten voidaan siirtyä viidenteen vaiheeseen eli varsinaiseen aineiston keruuseen. (Ahola 2006.)

Monella aloittelevalla tutkimuksen tekijällä ongelma on lyhytjännitteisyys. Mittarin rakentaminen on nimittäin työtä, joka edellyttää sen asiakokonaisuuden perusteellista tuntemista, johon tutkimusongelma kuuluu. Tämä tarkoittaa aihealueen keskeisten käsitteiden hallitsemista sekä kohderyhmän tuntemista. Ilman tätä kyselylomake jää irralliseksi ja se pahimmillaan on vain sattumanvaraisten kysymysten kokoelma, joka ei auta tutkijaa vastaamaan tutkimuskysymykseen. Tutkijan tulisikin pitää ohjenuoranaan sitä, että mittari mittaa vain sitä, mitä tutkitaan. Käytännössä tämä näkyy muun muassa kysymysten ja niiden sisältöjen keskeneräisyytenä. Lomakkeessa on vaikeita ja pitkiä kysymyksiä. Lisäksi keskeneräisyydestä kertoo monimerkitykselliset ja rakenteellisesti epäselvät kysymykset. Heikkotasoisessa lomakkeessa on myös runsaasti turhia kysymyksiä. (Vilkka 2014, 70.)

Kuinka sitten saa aikaan hyvän tutkimuslomakkeen? Vilkka (2014, 70) oheistaa pitämään mielessä muutaman seikan, jotka on hyvä pitää mielessä, kun haluaa saada aikaan hyvän kyselylomakkeen. Listalla ovat

  • tutkimusaihe
  • tutkimusongelma ja tutkimuskysymykset
  • teoria
  • tutkimuksen kohderyhmä (perusjoukko)
  • tukittava kohde (paikka, aika, tilanne, tapahtuma)
  • aineiston keräämisen tapa ja paikka.

Näiden seikkojen pitäminen mielessä auttaa rakentamaan hyvän kyselylomakkeen. Lisäksi tutkijan on hyvä huomata, että hänen vuorovaikutuksensa tutkittavan kanssa toteutuu kyselylomakkeen välityksellä. Tästä syystä on tärkeä rakentaa lomakkeen sisältö (juoni) sellaiseksi, että tarina välittyy lomakkeen kysymyksillä tutkittavalle. Keskeistä on, että myös vastaaja käsittää tutkijan tarinan samalla tavalla kuin tutkija itse. Kun osapuolet puhuvat samaa kieltä, yleensä myös mittaus onnistuu. (Vilkka 2014, 70 ─71.)

Kun kyselylomakkeen juoni on selvillä, keskitytään yksittäisiin asiakokonaisuuksiin. Yhteen kerrallaan. Ja tässä kohtaa tutkijan tulee päättää, mitkä asiakokonaisuudet on otettava mukaan mittariin, jotta ne kattavat tutkimusongelman. Sen jälkeen siirrytään kysymyksiin, jotka koskevat näitä asiakokonaisuuksia. Kun tätä vaihetta työstetään, tulee harkita, mitkä kysymykset tarvitaan, jotta asiakokonaisuus tulee käsiteltyä kattavasti. Seuraava pohdittava vaihe liittyy kysymysten tyyppiin. Käytetäänkö monivalintakysymyksiä vai avoimia kysymyksiä tai ovatko sekamuotoiset kysymykset parhaita. Jos käytetään monivalintakysymyksiä, tulee vastausvaihtoehtoja miettiä huolellisesti, jotta ne ovat ymmärrettäviä ja kattavat aihealueen erilaisista näkökulmista. Sillä mikäli vastausvaihtoehtoja on liian vähän, ei puuttuvaa tietoa enää jälkikäteen ole mahdollista saada. (Vilkka 2014, 71.) Omasta kokemuksesta voin sanoa, että hyvin nopeasti keskeytän kyselylomakkeeseen vastaamisen, jos siinä on huonosti muotoiltuja ja kapea valikoima kysymyksiä. 

Määrällisen tutkimuksen keskeistä käsitteistöä

Nostan seuravaksi esiin muutamia keskeisiä määrälliseen tutkimukseen liittyviä käsitteitä, joita ilman ei tutkimusta tehtäessä oikeastaan pärjää. Tällaisia peruskäsitteitä ovat muun muassa muuttuja, mittari ja objektiivisuus. Muuttujalla tarkoitetaan esimerkiksi jotakin henkilöä koskevaa asiaa, toimintaa tai ominaisuutta, josta määrällisessä tutkimuksessa halutaan tietoa. Tällaisia asioita voivat olla esimerkiksi henkilön mielipide, jostakin asiasta, henkilön ikä, ammattiasema tai jonkin muu vastaava tieto, josta halutaan saada tietoa. (Vilkka 2014, 13-14.)

Mittari on puolestaan se väline, jonka avulla sanallinen tieto saadaan määrälliseen muotoon tai jolla määrällinen tieto saadaan tutkimuksen kohdejoukolta. Mittareina ovat määrällisessä tutkimuksessa joko kyselylomake, jonka avulla tieto kerätään, se voi olla haastattelulomake, jonka avulla tutkija tekee samat kysymykset tutkimukseen osallistuvalle tai se voi olla havainnointilomake, jota tutkija käyttää, kun hän tarkkailee tutkimuskohdettaan. (Vilkka 2014, 14.) Havainnointia saatetaan käyttää esitutkimuksen tekemiseen. Lisäksi avoimet kysymykset sopivat esitutkimukseen, sillä esitutkimuksessa on tavoitteena saada tietoa mitä aiheeseen liittyy. Kun tutkija tekee huolellisen esitutkimuksen, on yleensä huomattavasti helpompi toteuttaa kyselylomake monivalintakysymyksineen. (Vilkka 2014, 68.)

Tutkimukseen liittyy aina myös objektiivisuuden käsite. Sillä tarkoitetaan tutkimuksen tekijän puolueettomuutta, joka on myös keskeinen käsite tutkimuksen luotettavuutta arvioitaessa. Jotta tutkimustulos on objektiivinen, tulee tuloksen olla tutkijasta riippumaton. Se siis tarkoittaa sitä, että tutkija ei itse vaikuta omilla toimillaan tai asenteellaan tutkimuksen lopputulokseen. (Vilkka 2014,13.) Voinee sanoa, että kvalitatiiviseen tutkimukseen on liitetty jopa hieman korostuneesti objektiivisuuden käsite. Vaikka tutkimuksessa pyritään lähtökohtaisesti objektiivisuuteen, on tutkijalla kuitenkin aina vaikutusta jollain tavalla mittariin. Tämä vaikutus tulee aina ottaa huomioon, viimeistään siinä vaiheessa, kun arvioidaan tutkimuksen tulosten reliabiliteettia ja validiteettia. Käytännössä se, millaisia kysymyksiä osataan tai ymmärretään ottaa mukaan mittariin vaikuttaa suoraan siihen, millaisia tutkimuksella saatavat tulokset ovat.

Tunnusomaista kvantitatiivisessa (määrällisessä) tutkimusmenetelmässä on siis se, että tietoa tarkastellaan numeerisesti. Tutkimuksen tulokset kerätään numeeriseen muotoon ja tulokset esitetään numeerisesti. Tutkijan rooliin kuuluu keskeisesti numeerisen tiedon tulkinta ja sen selittäminen sanallisesti. Lisäksi tutkija kuvailee asioiden yhteydet ja eroavuudet. (Vilkka 2014, 14.) Koska tutkijan rooli on tulosten tulkitsijana keskeinen, siksi myös tässä kohtaa tulisi tarkastella jo edellä mainittua tutkimuksen objektiivisuutta ja tutkijan omien käsitysten ja ennakko-oletusten vaikutusten merkitystä tulosten tulkinnassa. Tulkinta on aina inhimillistä toimintaa ja näin hypoteesin näkökulmasta ristiriitaiset tulokset voivat jäädä havaitsematta tai ne eivät saa riittävän suurta painoarvoa.

Tarvitaan myös operationalisoinnin ja strukturoinnin käsitteitä. Operationalisoinnilla tarkoitetaan teoreettisten ja käsitteellisten asioiden muuttamista muotoon, jonka tutkimuksen kohde kykenee ymmärtämään arkiymmärryksellään. Strukturointi vastaavasti tarkoittaa sitä, että tutkittava asia ja sen ominaisuudet suunnitellaan ja vakioidaan. (Vilkka 2014, 14.) Kun asiat vakioidaan siis kysymyksiksi ja vaihtoehdoiksi, niin ne voidaan kysyä kaikilta täsmälleen vastaajilta samalla tavalla ja voidaan ajatella, että kaikki myös kykenevät ymmärtämään ne samalla tavalla. Toki näin ei käytännössä ole. Me kaikki ymmärrämme kuulemamme ja lukemamme aina omista lähtökohdistamme käsin. Kun strukturointi siis tehdään, asioille eli muuttujille, annetaan arvo. Vaihtoehtoisesti arvo voidaan ilmaista joko kirjamina tai numeroina, joista vastaaja tekee valinnan, joka vastaa hänen käsitystään kysyttävästä asiasta. (Vilkka 2015, 15.) Ahola (2006) huomauttaa, että varsin usein käsitteellistämisestä ja käsitteiden operationalisoinnista luovutaan ja ryhdytään rakentamaan suoraan kysymyksiä. Käytännössä asia on niin, että vasta sitten kun lomakkeiden käsitteellinen perusta on täsmennetty, voidaan aloittaa lomakkeen suunnittelu. Kun tämä vaihe jää välistä, ovat tutkimuksen tavoitteet epäselviä. Kun tavoitteet on täsmennetty ja asetettu epäselväksi, syntyy helposti ongelmia tutkimusprosessin kaikkiin seuraaviin vaiheisiin.

Tuomi & Sarajärvi (2002, 107) nostavat esiin, että sisällönanalyyttisia voidaan käyttää laadullisen aineiston tai paremminkin tutkittavan ilmiön kvantifiointiin. Kannattaa siis kurkistaa aina myös kvalitatiivisen lähestymistavan työkaluihin.

Lopuksi

Tutkimuksen tekeminen, käyttää sen tekemiseen sitten laadullista tai määrällistä lähestymistapaa, vaatii se ahkeraa paneutumista niin aiheeseen kuin tutkimuksen menetelmiinkin.

Lähteet
  • Ahola, A. 2006. Lomaketestaus EU-tilastojen tärkeäksi harmonisoinnin keinoksi. Artikkeli julkaistu alun perin Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksessa IV/2006. Tilastokeskus.fi. Viitattu 13.12.2021. https://www.stat.fi/artikkelit/2006/art_2006-12-13_001.html?s=0

  • Alkula, T., Pöntinen, S. & Ylöstalo, P. 2002. 1.─4. painos. Sosiaalitutkimuksen kvantitatiiviset menetelmät. WSOY. Helsinki.

  • Hirsjärvi, S., Remes, P. & Sajavaara, P. 2001. Tutki ja kirjoita. 6.─7.painos. Tammi. Helsinki.

  • Scheuren, E. (toim.) 2004. What is a Survey. American Statistical Association. Viitattu 9.12.2021. http://www.rickweil.com/s2211/whatisasurvey.pdf

  • Torsti, P. 2009. Survey -kysely historiallisuuden tutkimisen välineenä. Kasvatus ja Aika 1(3), 39–52. Viitattu 2.12.2021. https://elektra.helsinki.fi/oa/1797-2299/3/1/surveyky.pdf

  • Tuomi, J. & Sarajärvi, A. 2002. Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. 1─2 painos. Kustannusosakeyhtiö Tammi. Helsinki.

  • Vilkka, H. 2014. Tutki ja mittaa. Määrällisen tutkimuksen perusteet. Kustannusosakeyhtiö Tammi. Helsinki. Viitattu 2.12.2021. http://hanna.vilkka.fi/wp-content/uploads/2014/02/Tutki-ja-mittaa.pdf

Aiheeseen liittyvää