Avoimen polkuopinnoilla tutkintoon -Unelmista totta

TEKSTI | Hanna-Leena Raja-Aho
Artikkelin pysyvä osoite http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023041236166

”Mun unelmana on insinöörin tutkinto, työ HR-puolella ja tietty parempi palkka”. Näillä sanoilla hakija Mika aloitti keskustelumme, hänen ottaessa yhteyttä hakijapalveluihin kesäkuussa 2020. Mika oli suorittanut peruskoulun ja sen jälkeen työelämä oli vienyt mennessään. Työhistoria oli hyvin moninainen ja opiskelut eivät ole aikaisemmin kiinnostaneet. Työpaikka teollisuuden työtehtävissä oli varmentunut ja vakiintunut, mutta samalla haave insinöörin tutkinnosta oli alkanut kytemään.  Vaativammat työtehtävät kiinnostivat, ja niiden myötä tietenkin parempi palkkaus. Motivaatiotekijät opiskeluun olivat siis kohdillaan, nyt oli löydettävä väylä niiden toteuttamiseen.

”En tiedä onko mulla mitään mahdollisuuksia saavuttaa unelmaani, koska mulla on vain peruskoulun päättötodistus, mutta ajattelin kuitenkin kysyä”. Asiakaspalvelun rajapinnassa tulee tunnistaa tällaiset heikot ja orastavatkin signaalit asiakkaan suunnasta ja pyrkiä vastaamaan niihin. Asiakkaan kokema vastaanotto on äärimäisen tärkeä vuoropuhelun avaus.

Opinnot avoimessa ovat sanansa mukaisesti avointa ja jatkuvaa oppimista, johon kansalaisin rohkaistaan myös Opetus- ja kulttuuriministeriön (n.d.a) taholta. Myös ammattikorkeakoulujen rahoitusmallissa jatkuva oppiminen on huomioitu; sen määrä on kokonaisrahoituksesta 9 % , tavoitteena on ylläpitää suomalaisten hyvää osaamista, oppimistuloksia sekä kasvattaa työikäisen väestön osaamista (Opetus- ja kulttuuriministeriö, 2019). Mikankaan tapauksessa kirvestä ei tarvinnut heittää kaivoon, opinnot avoimessa AMK:ssa ovat mahdollisia ja avoimia kaikille henkilöille, koulutustaustasta tai iästä riippumatta.

VAMK:ssa avoimen AMK:n polkuopiskelija suorittaa opintoja samassa ryhmässä tutkinto-opiskelijoiden kanssa. Avoimen opiskelijat maksavat opinnoistaan lukukausi/vuosikohtaisen maksun ja esim. 300 euron vuosimaksulla voi suorittaa rajattoman määrän opintopisteitä. Opintososiaalisten etuuksien näkökulmasta opiskelijaa ei vielä tunnisteta, joten opintojen rahoitus on hoidettava itse. Tosin TE-palvelujen (2015/2023) selvityksestä käy ilmi millä eri tukimuodoin opintoja voidaan rahoittaa. Vaihtoehtoisilla tukimuodoilla halutaan kannustaa opintojen suorittamiseen esim. työttömyyden tai lomautuksen aikana, jolloin taloudelliset tekijät saattaisivat olla esteenä opintojen suorittamiselle.

Opiskelijallamme Mikalla oli myös onni matkassa, opinnot olivat maksuttomia syyslukukaudella 2020 VAMK:ssa johtuen koronatilanteesta, tällä tavoin haluttiin tukea opintojen suoritusmahdollisuuksia kun yhteiskunta sulkeutui monelta osin tuolloin. Tähän maksuttomuuteen tarttuivatkin aika monet opintojen suorittajat, ja se osoittautui hyväksi väyläksi kasvattaa opiskelijamäärää.

Väylä tutkinto-opiskelijaksi

VAMK:n valintaperusteiden mukaan avoimen opiskelijalla tulee olla tietty määrä opintopisteitä suoritettuna hakeutuessa tutkinto-opiskelijaksi avoimen opintojen perusteella. Myös toisessa ammattikorkeakoulussa suoritetut avoimen AMK:n opinnot antavat oikeuden hakeutua tutkinto-opiskelijaksi. Hakuaika järjestetään kaksi kertaa lukuvuoden aikana, touko- ja marraskuussa. Lopullisen päätöksen opiskelijavalinnasta tekee opo yhdessä yksikön johtajan kanssa. Valintaperusteet vahvistetaan vuosittain, ja niitä noudatetaan opiskelijavalinnoissa (VAMK, n.d.).

Tutkintoon haettaessa hakijalla tulee olla suoritettuna vähintään 60 opintopistettä eli runsaan vuoden opinnot. Ammatillisen perustutkinnon suorittanut (180 osaamispisteen tutkinto) voivat hakea tutkinto-opiskelijan paikkaa jo 30 opintopisteen suoritusten jälkeen. Tällä valintaperusteella on haluttu tiivistää toisen asteen ja ammattikorkeakoulujen välistä yhteistyötä sekä tunnustaa ammatillisten perustutkintojen reformityö (Opetus- ja kulttuuriministeriö, n.d.b). Tämän reformityön tavoitteena on ollut laajentaa ammatillisten perustutkintojen laaja-alaisuutta ja moniosaamista. Saman suuntaisia tavoitteita on myös jatkuvan oppimisen tukemisella ja sen rahoituksen kasvattamiselle kuten edellä jo tilannetta kuvattiin.

Myös ylemmän AMK-tutkintojen polkuopinnot ovat VAMK:ssa mahdollisia, suorittamalla 10/15 opintopistettä avoimessa, voi hakija päästä tutkinto-opiskelijaksi, kunhan kelpoisuusehdot täyttyvät eli hakijalla tulee olla suoritettuna vaadittu tutkinto sekä kaksi vuotta yleistä työkokemusta tutkinnon jälkeen.

Korkeakoulujen tilastopalvelun Vipusen mukaan VAMK:n erillishauissa opiskelupaikan otti vastaan 126 uutta opiskelijaa, toki määrässä on mukana myös muita erillishakuja avoimen AMK:n lisäksi. Avoimen erillishakua voidaan kuitenkin pitää merkittävänä väylänä tutkinto-opiskelijoiden määrän kasvattamiseksi, sekä erityisesti matalan kynnyksen väylänä päästä opintoinnoissa alkuun (Opetushallinnon tilastopalvelu, n.d.).

Avoimen polkuopiskelijoiden siirtyessä tutkinto-opiskelijoiksi saattaa opiskelijan mielessä olla monia kysymyksiä opintojen jatkamiseen ja aikaisempien opintojen siirtämiseen liittyen. Tähän asiaan on kiinnitetty huomiota myös Opetuksen ja oppimisen palveluiden yksikössä ja olemme laatineet ohjeistuksia helpottamaan opiskelijan arkea (VAMK, n.d.).

Sanoista tekoihin -opinnoissa eteenpäin ja kohti tavoitetta

Mika hakeutui avoimen opiskelijaksi ja aloitti opinnot VAMK:n konetekniikan monimuotoryhmässä syksyllä 2020. Opintojen alkuun pääsyssä oli jonkin verran alkukankeuksia monen vuoden opiskelujen jälkeen, mutta nopeasti Mika pääsi opiskelurytmiin käsiksi. Tiivis pieni ryhmä, jossa kaikilla opiskelijoilla on monivuotinen työ- ja opiskeluhistoria muodostaa hyvän yhteisön, jossa opiskelijat tukevat toinen toisiaan ja keskittyminen itse oppimiseen saattaa olla keskimääräistä parempaa. Myös opettajat kokevat saavansa tällaisen ryhmän opettamisesta lisäarvoa omalle työlleen.

Ensimmäinen merkkipaalu Mikan opinnoissa oli 60 opintopisteen rajapyykin ylittäminen. Näiden opintojen suorittamiseen aikaa kului n. yksi vuosi. Hän hakeutui erillishaussa tutkinto-opiskelijaksi ja sai paikan, suurin osa suorituksista lähes kiitettävin arvosanoin.

Tapasin Mikaa kesällä Vaasan torilla, opinnoista oli enää opinnäytetyö jäljellä ja aihekin oli jo tilattuna nykyiseltä työantajalta. Opinnot olivat sujuneet vauhdikkaasti, perheen tuki oli ollut korvaamatonta ja eikä myöskään yötöiltä opinnoissa ollut voinut välillä välttyä.

Keskustelumme ja kohtaaminen kesäisessä illassa Mikan ja hänen perheensä kanssa oli unohtumaton. Periksiantamattomuus, ja vahva visio sekä motivaatio tekemisen oli tehnyt tästä unelmasta totta, haaveesta olla joskus insinööri. 

Jollekin se on voisi olla vain tutkinto muiden joukossa, mutta Mikalle opinnoilla oli paljon suurempi merkitys.  Merkki siitä, että elämässä pystyy mihin tahansa kunhan motivaatio asian tekemiseen on tarpeeksi korkealla ja vahva halu onnistua.

Lähteet
  • Opetus- ja kulttuuriministeriö. (n.d.a). Jatkuva oppiminen. https://okm.fi/jatkuva-oppiminen

  • Opetus- ja kulttuuriministeriö. (n.d.b) Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmä. https://okm.fi/tutkintojarjestelma [Arkistoitu 21.9.2022] https://web.archive.org/web/20220921001535/https://okm.fi/tutkintojarjestelma

  • Opetus- ja kulttuuriministeriö. (2019). Korkeakouluille uusi rahoitusmalli. https://okm.fi/-/korkeakouluille-uusi-rahoitusmalli

  • Opetushallinnon tilastopalvelu. (n.d.). Haku- ja valintatiedot - korkeakoulu - amk - ammattikorkeakoulu. https://vipunen.fi/fi-fi/_layouts/15/xlviewer.aspx?id=/fi-fi/Raportit/Haku-%20ja%20valintatiedot%20-%20korkeakoulu%20-%20amk%20-%20ammattikorkeakoulu.xlsb

  • TE-palvelut. (2023). Avoimen opintojen tukimahdollisuuksista. Suotuisa suunta [blogi]. Julkaistu alun perin 19.8.2015. http://suotuisasuunta.blogspot.com/2015/08/avoimen-opintojen-tukimahdollisuuksista.html

  • VAMK. (n.d.). Erillishaku - avoimen opinnoilla. https://www.vamk.fi/hakijalle/hakeminen/erillishaku/erillishaku-avoimen-opinnoilla

Aiheeseen liittyvää