Aineeton pääoma ja siihen liittyvien oikeuksien tilanne on saanut huomiota, Työ- ja elinkeinoministeriö on käynnistänyt Aineettomien oikeuksien strategian (IPR-strategia) TEM066:00/2021 (TEM). Pohjustuksena hankkeelle, Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarjassa, ilmestyi julkaisu otsikolla: Aineettomien oikeuksien tilanne suomessa 2020. IPR-strategian taustoitus. (Salminen, Halme, Kettinen, Härmälä, Järvelin, Suominen, Deschryvere, Sundqvist-Andberg, Vuorenmaa, Harju, Aho, Takalo, Hyytinen & Stevenson 2021) Mainitussa selvityksessä tarkastellaan IPR-osaamisen tilaa ja kehittämistarpeita pk-yrityksissä. Selvityksen mukaan pk-yritykset pitävät aineettoman omaisuuden eri muotoja tärkeänä yritysten menestykselle. Erityisesti kasvuhakuisille yrityksille aineettoman omaisuuden merkitys on tärkeä. (Salminen ym. 2021, 10, 25.)
Kokonaisuus on jaettu seitsemään osa-alueeseen, jotka ovat otsikoitu seuraavasti: 1) IPR-osaaminen ja yritykset; 2) Opetuksen nykytila ja hallinnon toimintaedellytykset; 3) IPR-tuomioistuimen toiminta ja markkinaoikeuden maksut; 4) Aineettomien oikeuksien hyödyntäminen korkeakouluissa ja tutkimuslaitoksissa; 5) Teollisoikeuksien kansantaloudellinen merkitys ja arvon määrittely; 6) IPR-järjestelmän muutoshaasteet datan hallinnan ja tekijänoikeusinfrastruktuurin näkökulmasta; 7) Lainsäädännön kehittämistarpeet. (Salminen ym. 2021, 8–9).
Immateriaalioikeuksiin liittyvää tutkimusta tehdään yliopistoissa, joissa on oikeustieteellinen tiedekunta. Ammattikorkeakouluissa 19/22 on immateriaalioikeuksiin liittyvää opetusta kurssitarjonnassaan (Salminen ym. 2021, 75). Yrityksille suunnattua koulutusta on tarjolla PRH:n verkkokursseina, joissa pureudutaan patenttiin, tavaramerkkiin ja mallioikeuksiin ja niiden perusteisiin. Koulutukset ovat pituudeltaan päivän mittaisia. (Salminen ym. 2021, 75.)
Korkeakouluissa tarvitaan aineettomien oikeuksien perusopetusta ja pk-yrityksiltä puuttuu kokonaisnäkemys aineettomien oikeuksien ja aineettoman omaisuuden merkityksestä liiketoiminnassa (Salminen ym. 2021, 83).
Aineeton pääoma
Aineettoman pääoman käsite on laaja ja kaikilta osin ei ole ollenkaan selvää, että sen sisältö hahmottuisi riittävällä tasolla yrityksissä, etenkään pienissä ja keskisuurissa yrityksissä (pk-yrityksissä). Aineettomalla pääomalla (intellectual capital) tulee olla oletettavaa arvoa jossain tulevaisuudessa, jotta se täyttää pääoman määritelmän (Aineeton pääoma). Puusa (2020) jakaa aineettoman pääoman inhimilliseen-, rakenteelliseen- ja suhdepääoman ulottuvuuksiin. Aineeton pääoma sisältää muun muassa sellaisia asioita kuin henkilöstön osaaminen, asiakassuhteet, liiketoimintaprosessit, immateriaalioikeudet, taidot, tiedot ja motivaatio. Kokonaisuuteen kuuluvat myös organisaation erilaiset sisäiset prosessit ja toimintatavat. Aineettomalla pääomalla ei ole merkitystä, ellei sitä myöskin kyetä yrityksissä hyödyntämään. (Kupi, Ilomäki, Sillanpää, Talja, & Lönnqvist 2008, 9; Puusa 2020.) Erityisesti tietointensiivisissä organisaatioissa aineettoman pääoman merkitys on suuri, sillä se muodostaa merkittävän osan tällaisten yritysten resursseista. Esimerkiksi Lönnqvist (2012, 99) huomauttaa, että Facebookin arvosta suurin osa on muuta kuin fyysistä varallisuutta. Aineettomien investointien merkitys on siis kansantalouden näkökulmasta tarkasteltuna merkittäviä, sillä aineettomat investoinnit korvaavat enenevässä määrin fyysisiä investointeja. Aineettomilla resursseilla on yrityksen kannalta se hyvä puoli, että kilpailijoiden on haastavampaa kopioida ja hankkia käyttöönsä aineettomia resursseja kuin aineellisia. (Kupi ym. 2008, 9.) Esimerkiksi yksilötasolla aineettoman osaamispääoman kerryttäminen lisää yksilön työmarkkina-arvoa. Tätä voisi kutsua työkunnon ylläpitämiseksi.
Aineettoman pääoman arvon syntyminen
Kuten Kupi ym. (2008, 9) toteavat, syntyy aineettoman pääoman arvo yhteisvaikutuksesta, joka eri osa-alueisiin liittyvillä tekijöillä on. Esimerkiksi tiedon tai osaamisen (aineeton pääoma) arvo realisoituu tilanteessa, jossa tällainen aineeton pääoma siirtyy toiselle yritykselle tai sitä täytyy hankkia lisää määrällisesti tai sen ylläpitämiseksi täytyy tehdä huomattavia investointeja. Aineettoman pääoman hallitseminen on myös keskeinen osa yrityksen taloudellisten riskien hallintaa. Tämä on asia, joka saattaa yritysmaailmassa jäädä vähäisemmälle huomiolle. Etenkin juuri PK -yrityksessä voi yhdenkin henkilön osaamisella on niin suuri merkitys, että resurssin menettäminen muodostaa todellisen uhan organisaation jatkumiselle. Näyttää siltä, että työntekijöiden vaihtuvuuteen ja eläköitymiseen liittyvät riskit ja niiden tunnistaminen ja hallitseminen ovat asioita, joita yrityksissä ei ole juurikaan käsitelty. Tämä osa-alue on jäänyt myös tutkimuksen näkökulmasta katveeseen. (Kupi ym. 2008,10, katso myös Lönnqvist 2012, 99.) Esimerkiksi eläköitymisestä on puhuttu aktiivisesti 1990-luvulta lähtien (Mannila 2022).
Tuotteet ja palvelut muuttuvat jatkuvasti virtuaalisimmiksi ja toiminnan tietointensiivisyys, tietämisen ja osaamisen merkitys tulee yhä merkityksellisemmäksi, jotta asioita saadaan aikaan (Seppänen 2005, 181). Vaikka maailma muuttuu, johtamisen ja johtamiskäytäntöjen muutos on hidasta. Lönnqvist (2012, 99) huomauttaa, että monet nykyiset johtamisen mallit, teoriat ja työkalut juontavat juurensa teollistumisen aikaudelle. Organisaatioissa oli tärkeää tuottaa paljon ja nopeasti ja esimerkiksi johtamista kehitettiin systemaattisen suuntaa, jotta voitiin varmistua tuotannon tehokkuudesta ja kannattavuudesta. Uusi maailma on erilainen ja aineettoman pääoman johtamiselle eivät enää sovikaan vanhat työkalut. Nykyisin on jo kokemusta siitä, että organisaatioiden tavoitetietoinen, sitoutunut, motivoitunut ja hyvin organisoitunut työ tuottaa niin määrillisesti kuin laadullisesti parempaa tulosta. Lisäksi on havaittu, että laadukkaasti johdettu organisaatio on toimiva ja tuloksekas. (Seppänen 2005, 181.) Tosin esimerkiksi Stenberg (2012, 12) huomauttaa, että tietoyhteiskunta näyttäytyy kontrollin, ammatillisen osaamisen ja työnkuvien köyhtymisen näkökulmasta Taylorisimin jatkovaiheena. Lönnqvist (2012, 99) kirjoittaa, että entiseen aikaan verrattuna johtamisen kohde ei ole enää konkreettinen, vaan se muodostuu vaikeasti määriteltävistä ja hallittavista näkymättömistä ilmiöistä. Tällainen resurssi tai ominaisuus voidaan helposti menettää kilpailevaan yritykseen. Näyttää siis siltä, että tunnemme syötteen ja seuraukset, mutta emme ymmärrä sitä tapahtumasarjaa, jonka kautta syöte muuttuu seuraukseksi ja siksi tarvitaan organisaatioiden ja johtamisen dynamiikan syvempää ymmärtämistä. (Seppänen 2005, 182.)
Riskienhallinnan merkitys toiminnan jatkumisen näkökulmasta
Jotta riskienhallintaa voi tehdä ja suunnitella täytyy oman yrityksensä riskit tunnistaa. Jotta saadaan tietoa, toiminnan näkökulmasta, kriittisten riskien synnystä ja vaikutuksista, se vaatii kyvykkyyttä analysoida yrityksen toimintaa tästä näkökulmasta käsin. Kupi ym. 2008, 11–12 ovat samoilla linjoilla. Riskienhallinta on haasteellista, sillä riskit, jotka liittyvät aineettomaan pääomaan ovat vaikeasti havaittavia. Pahimmillaan tällaiset riskit uhkaavat yrityksen toiminnan jatkuvuutta. Toki aineettoman pääoman riskien hallintaa on osattu ottaa huomioon jo käytännön johtamistyössä, mutta sen merkitystä ei välttämättä ymmärretä kokonaisuuden näkökulmasta. Merkitystä on sillä, minkä tyyppisestä yrityksestä on kyse. Jos on kyseessä tietointensiivinen yritys, tunnistetaan aineettoman pääoman merkitys ehkä helpommin kuin pääomavaltaisissa yrityksissä. Ehkä suurin haaste aineettoman pääoman riskienhallinnassa yrityksissä on se, että aineettomaan pääomaan liittyvät asiat hajaantuvat useille eri tahoille eikä yrityksessä ole kyetty tarkastelemaan näiden tehtävien merkitystä nimenomaisesti aineettoman pääoman ja riskien näkökulmasta. Ajatellaan vaikkapa henkilöstöjohtamista, talousjohtamista, laatujohtamista ja lähiesimiestehtäviä. Näissä kaikilla osa-alueilla työskennellään aineettoman pääoman kanssa, mutta onko jollakin toimijalla kokonaiskäsitys ja -vastuu asiasta? Entä, millainen vuorovaikutus yrityksen eri toiminnoilla on keskenään. Kun ajatellaan vaikkapa johtoryhmää, niin keskustellaanko siellä ainoastaan osista, ymmärtämättä osat ovat välttämätön osa suurempaa kokonaisuutta, joka pitäisi hahmottaa?
Stenberg (2012, 15) nostaa esiin organisaatiomuistin (organizational memory, OM) käsitteen, joka muodostuu datan, tiedon ja tietämyksen talletuspaikoista. Näihin tallennetaan tietoja jatkohyödyntämistä varten. Stenbergin listalla ovat organisaatiokulttuuri, tietojärjestelmät, ihmiset ja toimintamallit.
Keskusteluun aineettomasta pääomasta liittyy keskeisesti ydinosaamisen käsite. Ydinosaamisen on todettu olevan keskeinen liiketoiminnan kilpailukyvyn tekijä. Ydinosaamiseen sisältyvät organisaation hallitsemat vaikuttavuutta lisäävät kyvykkyydet ja taidot. Näistä taidoista saattaa kehittyä merkittäviä kilpailutekijöitä, jos ne ovat ainutlaatuisia tavalle, että niitä ei voi jäljitellä tai korvata jollain muulla tekijällä tai toimintatavalla. Ydinprosesseihin liitettävät taidot ovat merkityksellisiä yrityksen liiketoiminnan kannalta ja käytännössä niiden kehittäminen on vaatinut yleensä runsaasti aikaa. Ydinprosesseihin liittyvät myös sosiaalinen pääoma ja organisaation kyvykkyydet. Organisaation kyvykkyyksistä voi kehittyä ydinosaamista, jos niiden avulla pystytään saavuttamaan kilpailuetua. Väistämättä törmäämme tässä myös hiljaisen tietämyksen (tacit knowledge) käsitteeseen. (Stenberg 2012, 16, 18.) Sosiaalisen pääoman merkitykseen kiinnittää huomiota myös Seppänen (2005, 182). Hän pohtii mitä sosiaalinen pääoma on nimenomaan johtamisen kontekstissa ja miten se liittyy tai osallistuu organisaation substanssiin, prosesseihin ja dynamiikkaan.
Aineettomista resursseista arvoa asiakkaalle
Jotta kehittämistoimenpiteitä voidaan kohdistaa paremmin, täytyy riskit tunnistaa ja tuntea. Riskienhallinta pitäisi kyetä liittämään johtamisen työkaluihin joko jonkin mittariston tai muun ohjausjärjestelmän avulla. Näin siksi, sillä nykypäivän riskit kohdistuvat strategiseen suunnitteluun, osaamisen kehittämiseen, markkina-aseman säilyttämiseen, asiakassuhteisiin ja sidosryhmiin ja sidosryhmäsuhteisiin. (Kupi 2008, 12–13.)
Merkillepantavaa on, että myös lainsäädännössä yrityksiä velvoitetaan analysoimaan merkittäviä riskejä ja epävarmuustekijöitä, joita sillä liiketoiminnassa on. Esimerkiksi kirjanpitolain (KPL 1336/1997) 1 a §:ssä toimintakertomuksessa on kuvattava kirjanpitovelvollisen: 3) merkittävimpiä riskejä ja epävarmuustekijöitä. Osakeyhtiölain (OYL 624/2006) 6 luvussa 16 a §:ssä säädetään hallituksen tehtävistä pörssiyhtiössä ja muussa yleisen edun kannalta merkittävässä yhtiössä hallituksen tulee eritysesti seurata ja arvioida 2) yhtiön sisäisen valvonnan ja tarkastuksen sekä riskienhallintajärjestelmien tehokkuutta. Myös työturvallisuuslaissa 738/2002 sen toisessa luvussa sivutaan riskejä. Luvussa ovat työnantajan yleiset velvollisuudet. Luvun 8 §:ssä työnantaja velvoitetaan huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä.
Lönnqvist (2012, 100) nostaa kirjoituksessaan esiin tuolloin ajankohtaisia tutkimuskysymyksiä, joilla aineettomista resursseista pyrittiin luomaan arvoa asiakkaille. Tieto- ja palvelutyön parantamiseen liittyvä kysymys oli hänen listallaan ensimmäisenä. Toisena tärkeänä kysymyksenä hän nosti esiin julkisten palveluiden tuloksellisuuden kehittämisen ja kolmantena keskeisenä kysymyksenä olivat välineet, joilla suorituskyvyn johtamista voidaan tukea uudenlaisessa tieto- ja palveluyhteiskunnan toimintaympäristössä. Nämä kysymykset ovat edelleen ajankohtaisia. Tarvitsemme uudenlaisia ajattelu- ja toimintatapoja niin työn tekemiseen kuin sen tuloksellisuuden mittaamiseen.
Stenbergin (2012, 29) tutkimusteemoja mukaillen yrityksessä tulisi tuntea ne tietolähteet, jotka ovat sen toiminnassa tärkeitä. Huomataan, että tiedon jakaminen ja jakamisprosessi korostuu jokaisen osa-alueen yhteydessä. Ensinnäkin, millaista tietoa, dataa ja tietämystä organisaation käytössä on ja miten tieto on hankittu ja miten sitä käytetään? Toisena tärkeänä näkökulmana voidaan pitää tiedon jakamista. Kuinka tietoa jaetaan ja mitkä syyt liittyvät tiedon jakamiseen ja kolmanneksi pitäisi tietää, missä ja millaisissa tilanteissa tietoa jaetaan. Neljäs teema liittyy tiedon luontiin ja sen jakamisprosesseihin. Miten tietoa luodaan ja miten sitä edelleen jaetaan. Viidentenä on kysymys siitä, miten aineetonta pääomaa kasvatetaan? Kuinka data, tieto ja tietämys on yhteydessä aineettomaan pääomaan. Ymmärrys aineettoman pääoman käsitteen laajuudesta ei välttämättä ole selvä pk-yrityksen toimijoille. Käytännössä lienee niin, kiinnostus aineettomaan pääomaan herää pk-yrityksissä usein vasta siinä vaiheessa, kun tulee tarve suojata jotakin tuotetta tai tavaramerkkiä.
