TKI-toiminta vastaa yritysten tarpeisiin
Korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyö on nykyään tiivistä ja tavoitteellista. Korkeakoulut vastaavat työelämän vaatimuksiin ja globaaleihin haasteisiin kouluttamalla osaajia tulevaisuuden tarpeisiin sekä tarjoamalla asiantuntijaosaamista omilla vahvuusalueillaan. Korkeakoulut ovatkin vakiinnuttaneet paikkansa yritysten ja organisaatioiden tärkeinä kehityskumppaneina.
TKI-toiminta ja palveluliiketoiminta muodostavat kokonaisuuden, jolla tavoitellaan yritysten kilpailukyvyn vahvistamista sekä alueellista kehitystä. TKI-toiminta hyödyttää myös korkeakouluja, sillä TKI-toiminnan kautta korkeakoulut vahvistavat taloudellista kestävyyttään, yhteiskunnallista vaikuttavuuttaan sekä uudistavat osaamistaan.
Yrityspalveluita moneen tarpeeseen
Pohjanmaan yrityskenttä on monipuolinen. Alueen vahva teollisuus on alueen talouden ja työllisyyden vankka kulmakivi. Suurten yritysten lisäksi alueella on runsaasti pk-yrityksiä. Teollisuuden rinnalla palveluiden sekä julkisen sektorin merkitys on suuri.
Pohjanmaa onkin otollinen paikka kehittää ja kokeilla erilaisia korkeakoulujen ja yrityselämän välisiä yhteistyömuotoja ja -tapoja. Yritykset ja niiden tarpeet ovat erilaisia, mikä luo innostavan lähtökohdan korkeakoulujen palvelukehittämiselle.
Yritysten tarpeet keskittyvät yhä enemmän osaamisen kehittämiseen, innovaatiotoimintaan ja kestävämpiin liiketoimintamalleihin. Korkeakoulut voivat vastata näihin tarpeisiin tarjoamalla räätälöityjä koulutuksia, asiantuntijapalveluja, tutkimustukea ja liiketoimintayhteistyötä. Samalla korkeakoulut voivat mahdollistaa verkostoitumista, tukea yhteistyötä ja uusien teknologioiden käyttöönottoa alueella.
VAMKin yrityspalveluiden portaat
Vaasan ammattikorkeakoulu tarjoaa kattavasti erilaisia yrityspalveluja. Yrityspalveluiden portaat -kuviossa palvelut luokitellaan viiteen ryhmään. Kuvion tavoitteena onkin helpottaa keskustelua mahdollisista yhteistyömuodoista.
– Yritykset ovat kiinnostuneita VAMKin osaamisesta ja maakuntaa kiertäessä syntyikin ajatus koostaa VAMKin tarjoamat palvelut yhteen kuvioon. Tämä auttaa yrityksiä hahmottamaan VAMKin laajaa palvelutarjontaa, valottaa Tommi Siljamäki tki-portaiden syntyä.
Opiskelijayhteistyö tarjoaa yrityksille tavan hyödyntää tuoreita näkökulmia ja innovatiivisia ideoita. Projekti- ja opinnäytetöissä opiskelijat pureutuvat yrityksen tarpeisiin räätälöityihin kehitystehtäviin, jotka voivat liittyä yritykselle ajankohtaisiin kysymyksiin.
– Opiskelijayhteistyössä yritykset voivat luoda kontakteja tulevaisuuden osaajiin. Kilpailu osaavista ja hyvistä tyypeistä on jo monella alalla arkipäivää, Siljamäki muistuttaa.
Räätälöidyt koulutukset suunnitellaan yrityksen toimialaan, tarpeisiin ja tavoitteisiin sopiviksi. Koulutusten tavoitteena on vahvistaa henkilöstön osaamista ja tukea yrityksen tavoitteiden saavuttamista.
– Ajankohtaista tutkimustietoa ja käytännön toimintaan sekä prosesseihin kytkeytyvä koulutus palvelee yritysten kasvavia ja muuttuvia osaamistarpeita. Usein yrityksissä kaivataan täsmällistä ja napakkaa koulutusta markkinoilla nouseviin teemoihin, Siljamäki kuvailee.
Mittaus- ja testauspalvelut tarjoavat yrityksille mahdollisuuden hyödyntää tekniikan asiantuntijoiden osaamista sekä ammattikorkeakoulun laitteistoja esimerkiksi oman tuotekehityksen tukena. Esimerkiksi erilaiset mittaukset sekä prototypiointi 3D-tulostamalla voivat nopeuttaa yritysten tuotekehitystä.
– Yritysten tuotekehityksessä tarvitaan aika ajoin täydentävää osaamista ja laitteistoa. Technobothiasta löytyy tähän hyvät resurssit. Myös tekniikan yksikön ja Muovan muotoiluosaamisen yhdistäminen mahdollistaa entistä laaja-alaisempaa kehitysosaamista, Siljamäki tiivistää.
Innovaatiopalveluissa keskitytään uusien ratkaisujen kehittämiseen yhteistyössä asiantuntijoiden kanssa. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi tuotteiden, palveluiden tai prosessien kehittämistä, sillä yritykset tavoittelevat tyypillisesti liiketoiminnan kasvua tuote- ja palvelukehittämisen kautta.
– Muovassa on edistetty erityisesti pk-yritysten kasvua ja kilpailukykyä yritysprojektien kautta. Näihin on usein mahdollista hakea myös julkista yritystukea. Kehitystyön projektointi ja rahoitusosaaminen muodostaakin nykyisin merkittävän tekijän palveluiden toteuttamisessa, Siljamäki toteaa.
Tutkimus- ja kehittämisprojekteissa yrityksen toimintaa uudistetaan pitkäjänteisesti tutkijoiden ja asiantuntijoiden johdolla. Tutkimus- ja kehittämisprojektit voivat liittyä esimerkiksi teknologioiden mahdollisuuksien selvittämiseen tai uusien toimintatapojen jalkauttamiseen yrityksen yritysten kehitystyön perustaksi.
– Yritysten kehittämistoiminta muodostaa laaja-alaisen kirjon operatiivisen tason toimeksiannoista tulevaisuuden kehityssuuntien täsmentämiseen. Palveluliiketoiminta sekä tutkimus- ja kehitysprojektit nivoutuvat yhteen muodostaen kokonaisuuden, joka uudistaa itseään, Siljamäki linjaa.
Palvelukehittäminen tukena
Yrityspalveluiden portaat toimivat palvelutarjonnan kehittämisen tukena myös VAMKin sisällä. Portaiden avulla kukin voi ideoida uusia sisältöjä, joita voidaan lähteä paketoimaan ja tarjoamaan kentälle. Osaamista ja asiantuntemusta löytyy, vaikka miten paljon.
Nyt on hyvä hetki lähteä tavoittelemaan uutta ja erilaista yritysyhteistyötä!