Suomeen on vuosikymmeniä tullut opiskelijoita suorittamaan suomalaisen korkeakoulututkinnon ja VAMK on ollut ensimmäisten joukossa tarjoamassa koulutusta englanniksi. Ikäluokkien pienentyessä ja ennustettavissa olevan työvoimapulan takia kansainvälisten osaajien tarve on viime aikoina nähty vielä aikaisempaakin suurempana. Suomessa aloitettiin viisi vuotta sitten kansallinen Talent Boost -ohjelma, jossa on tavoitteellisesti edistetty Suomen houkuttelevuutta kansainvälisten osaajien työ- ja opiskelumarkkinoilla. Ohjelmassa on kehitetty verkostomaisesti kansainvälisten osaajien houkuttelua, asettautumista ja työllistymistä Suomeen. Ohjelma jatkuu uudistettuna myös vuosina 2023–2027.
Vaasan ammattikorkeakoulun kuudessa englanninkielisessä ohjelmassa opiskelee useita satoja motivoituneita ja osaavia henkilöitä, joiden tavoitteena on opintojensa aikana suorittaa harjoittelunsa Suomessa ja valmistumisen jälkeen jäädä Suomeen töihin. Talent Boostin alaisissa valtakunnallisissa ja alueellisissa verkostoissa kuten myös muissa hankkeissa on tehty erilaisia toimenpiteitä työllistymis- ja työllistämismahdollisuuksien edistämiseksi, sillä haasteet ovat laajasti tiedossa. Haasteita osa on liittynyt opiskelijoihin, jolloin haasteet ovat olleet muun muassa opiskelijoiden vähäiset verkostot, tietämättömyys suomalaisesta työkulttuurista, työnhakutaidot tai kotimaisten kielten osaamattomuus. Toisaalta myös työnantajille voi olla kynnys palkata ensimmäistä kertaa ulkomaalainen työntekijä ja myös he tarvitsevat sekä lisää tietoa että muunlaista tukea ja kannustusta.
Haasteiden lisäksi kuulemme kuitenkin onneksi myös enenevässä määrin toisenlaisia tarinoita, onnellisia sellaisia. Myös ulkomaalaisten osaajien on myös mahdollista päästä harjoitteluun, tekemään lopputyötä ja työllistyä Suomessa. Olisi erittäin tärkeää, että onnistumistarinoista puhuttaisiin ja niitä tuotaisiin julki niin paljon kuin mahdollista. Tarkoituksena ei ole kätkeä haasteita, vähätellä vaikeita kokemuksia tai silotella olemassa olevaa todellisuutta vaan tuoda monipuolisempaa näkökulmaa asiaan.
Yhtenä hyvänä esimerkkinä on Pohjanmaan kauppakamarin vuoden 2024 Glocal Talents ‑kampanja, jossa kannustettiin yrityksiä rekrytoimaan kansainvälisiä osaajia ja tarjottiin tietoa ja työkaluja yrityksille. Osana kampanjaa toteutettiin myös videoita.
Onnistumistarinoiden merkitys kansainvälisille opiskelijoille ja osaajille
Onnistumistarinoiden kautta voimme rohkaista kansainvälisiä opiskelijoita tavoittelemaan urahaaveitaan. Ne myös tuovat näkyväksi sitä, että työllistyminen Suomessa on mahdollista. Hyvät esimerkit voivat lievittää sitä epävarmuutta, joita kansainväliset opiskelijat saattavat kokea Suomen työmarkkinoilla ja sinne pyrkiessään. On tärkeää näyttää opiskelijoille, että kansainvälisyys ja monikulttuurinen osaaminen tuo lisäarvoa suomalaisille työnantajille ja heidän osaamisella ja työpanoksella on merkitystä työyhteisöille.
Hyvien ja kannustavien esimerkkien avulla voidaan jakaa käytännön neuvoja esimerkiksi verkostoitumisen tärkeydestä, paikallisten kielten osaamisen ja työharjoittelun hyödyistä ja siitä, miten opiskelijat voivat parhaiten hyödyntää koulutustaan Suomessa. Samalla on mahdollista tuoda esille tietoa siitä, miten suomalainen työelämä toimii ja millaisia taitoja ja työskentelytapoja arvostetaan.
Onnistumistarinoiden merkitys työnantajille ja yhteiskunnalle
Onnistuneiden rekrytointien ja ulkomaalaistaustaisten osaajien palkkaamisten hyvistä kokemuksista tarinoista kertominen rohkaisee myös muita työnantajia palkkaamaan kansainvälisiä osaajia. Samalla se voi murtaa niitä ennakkoluuloja, joita työnantajilla saattaa olla esimerkiksi rekrytoinnin vaikeudesta, kulttuurien välisistä eroavaisuuksista tai vieraan kielen käyttämisen hankaluudesta työyhteisössä. Tieto auttaa myös kansainvälisen osaajan rekrytointia miettiviä työnantajia löytämään vertaistukea ja suoraan tietoa kokemuksista ja parhaista käytänteistä.
Positiiviset tarinat vahvistavat myönteistä ilmapiiriä ja luottamusta siihen, että kansainväliset opiskelijat kuten myös Suomeen töihin tulleet osaajat ovat arvostettava osa Suomen tulevaisuutta, jossa väestö ikääntyy ja syntyvyys vähenee. Samalla tuodaan positiivisesti esille monikulttuurisuuden ja monimuotoisuuden arvoa työelämässä ja suomalaisessa yhteiskunnassa, sillä monimuotoinen ja kansainvälinen työyhteisö voi edistää innovaatioita ja parantaa yritysten kilpailukykyä.
Kaiken kaikkiaan on tärkeä pitää huolta siitä, että käymämme puhe ja kerrotut tarinat eivät ole osaltaan luomassa itseään toteuttavaa tulevaisuutta, jossa pelkät haasteet ovat keskiössä ja onnistumiset hautautuvat muutamien tietoon. Tällöin muutos kohti yhä monimuotoista ja monikulttuurista työelämää voi kestää paljon pidempään. Siispä kohti positiivisia tarinoita!