Muutoksen vuoksi – terveisiä vuoden 2024 projektipäiviltä!

TEKSTI | Anna-Kaisa Saari
Artikkelin pysyvä osoite http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024092775049
Tekoälyllä luotu kuva joesta, jonka toisella puolella on lähes koskematonta luontoa ja toisella puolella savuavia tehtaan piippuja.

Generatiivisen tekoälyn käyttö on laajentunut ja tekniikka sen ympärillä on kehittynyttuoden mukanaan lukemattomia käyttökohteita. Jotta yritykset voisivat säilyttää kilpailukykynsä ja kehittää toimintaansa, on tässä tekoälykelkassa oltava mukana. Tarvitaan siis muutosta, työntekijöiden on otettava tekoälyn käyttö haltuun, opittava hyödyntämään ja tehostamaan työtä sen avulla. Teknologialla on toki oma roolinsa, mutta isompi rooli ja merkitys on sillä, miten ihmisiä tuetaan ja ohjataan tässä muutoksessa.

Tänä vuonna Projektiammattilaiset ry:n järjestämien Projektipäivien aiheena oli Muutoksen vuoksi. Tuttuun tapaan Projektipäivät järjestettiin kaksipäiväisenä tapahtumana Helsingin Messukeskuksessa. Paikalla oli lähes 700 projektialan ammattilaista, tarjolla inspiroivia puheenvuoroja, verkostoitumista, naurua, iloa ja yhdessäoloa.

Yhteys toisiin ihmisiin

Tapahtuman avasi yrittäjä Maria Ritola keynotellaan teknologisesta murroksesta ja menestyvistä tiimeistä. Esitys aloitettiin sulkemalla silmät ja miettimällä, mikä on muuttunut eniten sen jälkeen, kun kukin on aloittanut oman työelämän. Suurin osa osallistuja mietti yhteyttä ja sen muutosta. Yhteys toisiin ihmisiin.

Itsekin 24 vuotta sitten aloitettuani työurani olimme kaikki samassa toimistossa kollegoiden kanssa. Palaverit asiakkaan kanssa pidettiin jommankumman toimistolla, saman pöydän ääressä. Tänä päivänä suurin osa tekee etätyötä omalta kotitoimistolta lähes päivittäin. Palaverit ovat kasvottomia, mustalle ruudulle ja nimikirjaimille puhumista. Kuka milläkin verukkeella, eikö kamera muka toimi, vai eikö hiukset ole harjattu, vai eikö muuten vain tunnu edustuskelpoiselta. Itsekin sorrun tähän valitettavan usein – yöpaitasillaan ei vaan tunnu siltä, että haluaisi näyttää sitä oikeaa kotiminäänsä työkavereille, saati sitten asiakkaille. Tai ainakaan sitä aamuminäänsä..

Maailma murroksessa

Tähänastinen isoin muutos työelämässä on siis enemmän tai vähän liittynyt yhteyksiin. No miten sitten maailma muuttuu tulevan vuosikymmenen aikana? Sitran raportin mukaan luonnon kantokyky murenee, ylikulutamme koko ajan resurssejamme. Ihmisyyden osalta hyvinvoinnin haasteet kasvavat, ihmiset ovat kuormituskierteessä. Meiltä odotetaan koko ajan enemmän ja enemmän.

Toisaalta demokratian osalta kamppailu kovenee, päätöksenteko tuntuu kovin lyhytjänteiseltä. Uusi hallitus käyttää tarmonsa edellisen hallituksen virheiden korjaamiseen ja Suomi-nimisen laivan kääntämiseen aina eri suuntaan kuin edelliset päätöksentekijät. Luottamus valtaa tekeviä kohtaan rapautuu. Taloutemme perusta rakoilee, Suomi velkaantuu koko ajan.

Suuret ikäluokat eläköityvät, mistä riittää työlle tekijöitä? Kilpailu digivallasta on suuri, teknologiajäteillä on iso ylivalta. Olemmeko myyneet sielumme Googlelle tai Metalle? Mistä sitten ratkaisu tähän kaikkeen? Tarvitsemme muutosta, uskallusta, uusia tapoja toimia, työn tehostamista, kilpailukyvyn palauttamista, mutta ei hinnalla millä hyvänsä.

Generatiivinen tekoäly tehostaa toimintaa

Tänä päivänä olemme siis uuden muutoksen äärellä, muutoksen, jolla on myös mahdollisuudet vastata aiemmin esitettyihin haasteisiin. Generatiivinen tekoäly muuttaa toimintatapamme, ja tarjoaa meille lukemattomia mahdollisuuksia kehittää, tehostaa, parantaa, innovoida uutta ja inspiroitua. Generatiivisen tekoälyn avulla kognitiivista kuormaa voidaan vähentää, muun muassa toistuvaisluontoisia tehtäviä automatisoimalla.

Yksittäisenä esimerkkinä Github Copilot, joka on tutkimusten mukaan tehostanut ohjelmistokehittäjien työtä jopa 56 %. On tutkimuksia, joiden mukaan lakitiimit, jotka käyttävät erilaisia järjestelmiä analytiikassa eri tapausten ja muiden tietojen paikantamiseen ja yksinkertaisten sopimusten tekemiseen, ovat tehostaneet työtään ja vapauttaneet aikaa muuhun, esimerkiksi ihmisten kohtaamiseen.

Kognitiivista kapasiteettia taas voidaan parantaa tekoälyn avulla, se auttaa meitä olemaan luovempia, ajattelemaan asioita sellaisiltakin kanteilta, joita emme olisi tulleet itse ajatelleeksi. Generatiivisen tekoälyn suurin potentiaali luovissa tehtävissä ei todellakaan korvaa ihmistä, vaan se auttaa yksilöllisissä ja yhteisissä pyrkimyksissä luoda tähän asti kuvittelemattomia ratkaisuja.

Työssä oppimisessa laajat kielimallit toimivat taitojen tasaajana. On tehty useita tutkimuksia, joiden johtopäätöksenä on ollut, että generatiivisella tekoälyllä on merkittävä myönteinen vaikutus työssä oppimiseen. Etenkin niiden työntekijöiden, jotka eivät ole huippusuorittajia. Mitä siis tarkoittaa, kun teknologia nostaa kaikki työntekijät huipputasolla? Ehkäpä kilpailukykyä, työn tehostumista, laadun parantumista.

Tekoäly ihmisen apuna

Joka tapauksessa on huomioitava, vaikka generatiivisen tekoälyn räjähdysmäisestä tulosta on jo lähes kaksi vuotta, matka on monella vielä alussa. Suurin osa ihmisistä on tekoälyn suhteen edelleen kokeiluasteella ja organisaatioilta tarvitaan tukea ja johtamista tällä matkalla. Toisaalta ainakaan tällä hetkellä kielimalleja ei hallusinoinninkaan takia kannata vielä käyttää kaikkeen, tai ainakin ihmisen on edelleen tarkistettava tulokset. Eikä tämän hetkinen tekoäly voi korvata meitä vielä luovuuden, empatian, arvostelukyvyn tai viisauden osalta. Mutta uskon, että edelleen sanonta, että tekoäly ei korvaa ihmistä, mutta tekoälyä käyttävä ihminen korvaa ihmisen, joka ei käytä tekoälyä, pitää paikkansa.

Tulevaisuuden menestyvä organisaatio on organisaatio, joka osaa yhdistää teknologian ja ihmisyyden keskenään. Antaa tilaa keskustelulle ja kuuntelulle, rakentaa osallisuutta, luotava paikkoja, aikoja ja tilaisuuksia sille, että erilaiset ihmiset ja ajatukset pääsevät kohtaamaan. Tekoälyä hyödyntäen, ihmiseltä ihmiselle. Toivottu tulevaisuus työelämässä on se, jossa jokaisen osaaminen onnistutaan hyödyntämään parhaalla mahdollisella tavalla. Mikä on sinun ydinosaamisalueesi?

Aiheeseen liittyvää