Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista ns. vanhuspalvelulaki hyväksyttiin kahdeksan vuotta sitten joulukuussa 2012 ja se astui voimaan heinäkuussa 2013. Lain tavoitteena on tukea ikääntyneen väestön hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista ja parantaa iäkkään henkilön mahdollisuutta saada laadukkaita sosiaali- ja terveyspalveluja sekä ohjausta muiden tarjolla olevien palvelujen käyttöön yksilöllisten tarpeittensa mukaisesti ja riittävän ajoissa silloin, kun hänen heikentynyt toimintakykynsä sitä edellyttää ja myös lisätä iäkkään ihmisen mahdollisuutta vaikuttaa ja osaltaan päättää niitä koskevista valinnoista. Lain mukaan kunnan on laadittava suunnitelma toimenpiteistään ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi sekä iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen ja omaishoidon järjestämiseksi ja kehittämiseksi. Suunnittelussa on painotettava kotona asumista ja kuntoutumista edistäviä toimenpiteitä.
Miten lain tavoitteet ovat toteutuneet ikäihmisten arjessa
Lain tavoitteet ovat hyvät, mutta miten lain tavoitteet ovat näkyneet ikäihmisen arjessa. ”Ikääntyminen ei tule yksin” on vanha sanonta ja hyvin tosi. Ikääntyminen on hyvin yksiöllistä ja tähän elämänvaiheeseen vaikuttavat monet tekijät. Moni ikäihminen hoitaa huonokuntoista puolisoaan, kunnes itse väsyy ennen kuin puolisolle löytyy hoitopaikka. Toiset taas elävät hyväkuntoisina elämästä aktiivisesti nauttien. Monien kohtalona on yksinolo, kaukana muualla asuvista lapsista tai muista läheisistä. Toiset taas muuttavat lähelle lapsiaan ja harrastavat. Kun toiset ovat elämänsä kunnossa, toisille yksinäisyys tuo mukanaan masennusta ja yhä useammin myös päihdeongelmia tai päinvastoin, kunto heikkenee ja erilaiset vaivat lisääntyvät. Kun tähän yhdistää niin monia nykyään kohtaavan asteittaisen dementoitumisen, ei koti enää aina olekaan turvallinen ja paras paikka ikääntyneelle.
Oman kokemukseni mukaan kotihoidon palvelujen piiriin ei ole aina helppo päästä. Voi vaatia vuoden, useankin, että läheiset saavat vakuutettua kunnan palveluiden tarpeista. Yksinäisyyttä, masentuneisuutta kun esimerkiksi ei oikein kriteerinä pidetä, vaikka se juuri passivoi ikäihmistä ja kunto heikkenee, ja itse asiassa juuri tavoitellut kotona asumisen vuodet päin vastoin vähenevät. Kun ikäihmisen sitten saa kotihoidon piiriin, kotihoidon käyntimäärät päivässä lisääntyvät nopeasti kolmeen, koska tilanne olikin hyvin heikko ja ikäihminen jatkuvan avun tarpeessa. Toteutuvatko lain määreet ”yksilöllisesti ja riittävän ajoissa” tällöin ikäihmisen osalta? Väittäisin, että vaikka tahto ja tarkoitus on hyvä, niin ei toteudu. Usein kun kotihoidon tarve lopulta todetaan ja ikäihminen pääsee palveluiden piiriin, ollaan jo tilanteessa, jolloin kotona asuminen on jo ehtinyt muuttua haasteelliseksi. RAI-arvioinnissa eivät vielä kuitenkaan täyty kriteerit, joiden mukaan ikäihmiselle voitaisiin tarjota tehostetun palveluasumisen paikka ja ympärivuorokautista hoivaa, jota hän jo tarvitsisi.
Kun kotona ei ole enää hyvä ja turvallista olla
Mitä siis neuvoksi tilanteessa, jossa ikäihminen ei pysty asumaan enää yksin kotona, mutta ei pääse ympärivuorokautisen hoivan piiriin. Jos ikäihmisellä on varoja tai läheisillä mahdollisuus auttaa, on tarjolla yksityisten palveluntarjoajien senioritaloja. Ikäihminen asuu vuokralla omassa asunnossaan, hänelle tuotetaan palvelusetelillä valitsemansa kotihoidon palvelut ja hän ostaa muut tarvitsemansa palvelut, kuten kenties jo aiemmassa kodissaan. Erona entiseen kotiin on osittainen turva, henkilökunnan läsnäolo virka-aikaan, muut asukkaat ja yhteiset aktiviteetit. Ilta- ja yöaikaan turvaa ei kuitenkaan ole. Läheinen toimii tiedon välittäjänä kunnan ja yksityisen palvelutarjoajan välillä, sillä ikäihmisen sosiaali- ja terveystietoihin ei yksityisen palvelutarjoajan edustajalla ole pääsyä. Kunnalla on edelleen vastuu ikäihmisen palveluohjauksesta, mutta käytännössä se kilpistyy hyvin harvoin tapahtuvaan ja aivan liian vähäiseen yhteydenpitoon ikäihmisten läheisten kanssa. Muutto senioritaloonkaan ei pysty aina auttamaan yksinäisyyden ja masennuksessa, mutta on jo usein askel parempaan elämän laatuun.
Kunnon huonontuessa riskit sairastua kasvavat
Kunto on kuitenkin jo ehtinyt heikentyä, sairauksia voi olla monenlaisia, ruoka ei ole aikoihin oikein maistunut ja kun liikkuminen on heikkoa, kaatuukin useammin. Joskus kaatuminen johtuukin sairaskohtauksesta, joka tulee, kun sitä vähiten odottaa. Joskus kohtaus sinetöi loppuelämän. Aivoinfarkti voi olla sellainen ollessaan laaja-alainen. Kun ikäihminen, läheinen kiidätetään sairaalaan elää toivo, että kaikki menee hyvin. Läheisenä luottaa siihen, että ikäihmisen eteen tehdään kaikki voitava. Mutta entä jos kaikkea ei saa tietääkään ajoissa, vaan ikäihminen siirretään terveyskeskuksen kuntoutusosastolle. Läheisille todetaan, että aivoinfarkti oli laajalla alueella aiheuttaen kaiken muun lisäksi afasian. Kuntoutusta ei aloitettu sairaalassa syytä läheisille ilmoittamatta eikä myöskään kuntoutusosastolla, koska ei ole puheterapeutteja. Ikäihminen ei enää selviäkään yksin vaan nyt hän täyttää RAI-arviointikriteerit ja siirretään tehostetun asumisen palvelutaloon. Hänen kuntonsa on kertakaikkiaan liian heikko eikä hän enää pärjää yksin. Ikäihminen ei kuitenkaan sopeudu dementiaosaston vielä huonokuntoisimpien joukkoon, ja hän pakkaa joka päivä tavarat palatakseen kotiin senioritaloon, kotiin, jota ei enää ole.
Vieläkö yksilölliset tarpeet nähdään, vieläkö on mahdollisuus arvokkaaseen elämään
Pikkuhiljaa alkaa sopeutuminen ja kuukausien myötä puhekin hieman paranee – hoito on hyvää, mutta paikka ei tunnu kodilta.. Yksinäisyys kalvaa edelleen, elämälle olisi vielä annettavaa. Vieläkö löytyisi terveydenhuollon ammattilaisena pitkän uran tehneelle ikäihmiselle arvokkaan ikääntymisen paikka? Vanhuspalvelulain henkeen luottaen löytyy, sillä kuten kirjoituksen aluksi todetaan ” tavoitteena on lain mukaan parantaa iäkkään henkilön mahdollisuutta saada laadukkaita sosiaali- ja terveyspalveluja sekä ohjausta muiden tarjolla olevien palvelujen käyttöön yksilöllisten tarpeittensa mukaisesti silloin, kun hänen heikentynyt toimintakykynsä sitä edellyttää, ja myös lisätä iäkkään ihmisen mahdollisuutta vaikuttaa ja osaltaan päättää niitä koskevista valinnoista.
Kaikista tärkeintä on ihmisen, niin ikäihmisen kuin hänen läheisensä, kohtaaminen ja näkeminen.
Varhainen välittäminen ja oikeiden ratkaisujen löytyminen ajassa on myös lain hengen mukaista: kun huolehdimme ikääntyvistämme ajoissa ja yksilöllisesti, yhä useammat pystyvät elämään kotona tai kodinomaisissa oloissa, toivon mukaan syntyvien uuden ajan yhteisöllisissä palvelutaloissa, pidempään.
Kaikki me ansaitsisimme arvokkaan ikääntymisen yksilöllisten tarpeidemme mukaan. SOTE-uudistuksen myötä sosiaali- ja terveyspalvelut yhdistyvät ja uusilla hyvinvointialueilla tavoitteena on ennaltaehkäisevän toiminnan vahvistaminen ja asiakkaan kokonaisvaltaisen palvelun paraneminen. Toivomme kaikki, että näin tapahtuu- meidän kaikkien arvokkaan ikääntymisen mahdollistamiseksi.
