Sinä aamuna kukko kiekui oppitunnin aikana kaksi kertaa. Se oli ääni, jota en ollut ennen kuullut oppitunnin aikana, opetanhan Vaasan kaupungissa. Tosin täällä kertaa opetin verkossa ja kukko kiekui Keniassa, Afrikassa.
Verkko-opettaminen on tullut osaksi suomalaista korkeakouluopetusta kaksituhattaluvulla ja kevään 2020 koronavirusepidemia siirsi opetusta verkkoon kertarysäyksellä ainakin joksikin aikaa. Aloitin syyskuun 2020 alussa suomea ulkomaalaisille-opintokokonaisuuden opetuksen verkossa. Opetusryhmä oli tavallista pienempi, mikä tarjoaa mahdollisuuden seurata oppimista tarkemmin kuin yleensä. Tämä mahdollisuus on tuntunut omatoimiselta kouluttautumiselta uusien kokeilujen ja tavallista runsaamman reflektoinnin vuoksi.
Keskeisimpiä huomioitani oli, että annoin opiskelijoille aikaisempaa enemmän kotitehtäviä, joissa puhetta äänitettiin kirjoittamisen ohella. Korostin entistä enemmän puhuttua kieltä, vaikka toki myös kirjoitimme, kuuntelimme ja luimme eri aiheista. Muutos on saanut minut jopa miettimään, nouseeko puhuttu esitys ja esimerkiksi arviointitapana tulevaisuudessa entistä suurempaa rooliin eri aineissa.
Verkkokurssin alkupuolella esille nousi kysymys, voisiko verkko-oppitunnin tallentaa. Kysyin opiskelijoita, sopiiko heille, että nauhoitan opetuksen. Koska kukaan ei ollut nauhoitusta vastaan, nauhoitin oppitunnin ja sain tallenteen konvertoitua ja tallennettua oppimisalustalle.
Nauhoittamisen laillisuuden lisäksi aloin pohtia laajemminkin mikä on oppitunnin tehtävä?
Opettamani tiedon löytää nykypäivänä usein tallenteena, mutta ryhmän tarjoama harjoitus ja yhteistoimina sekä motivointi tapahtuvat pääasiassa käsillä olevalla hetkellä. Tästä syystä päätin, että jatkossa tarjoan vain tunnilla tekemäni kirjalliset muistiinpanot poissaoleville. Korostin, että muistiinpanotkin on kuitenkin usein paras kirjoittaa itse, koska monia se auttaa muistamaan esitetyt asiat paremmin.
Kurssin edetessä huomasin, että selitin aiempaa lyhyemmin uusia asioita käänteisen opettamisen eli flipped learning-opetustavan mukaisesti (Hwang, Lai, & Wang 2015).
Asian selittämisen sijaan annoin opiskelijoille lähes välittömästi tehtävän, joka heidän tuli valmistella seuraavalle oppitunnille.
Syy tähän oli se, että teoriat ja mallit ovat saatavilla entistä paremmin verkossa. Annoin opiskelijoille lähteitä, joista tieto löytyy sopivassa muodossa. Kun oppitunti sitten alkoi, pääsimme heti harjoittelemaan tehtävänä ollutta asiaa käytännössä. Oppitunnilla opiskelijat puhuivat mahdollisimman paljon. Kun toimintatapa on tämä, opiskelijat toimivat yleensä sillä alueella, joka on heidän taidoilleen ja etenemishaluilleen sopivampi. Tosin joskus yli- tai aliyrittämistäkin esiintyy.
Opiskelijat eri suomen ja englannin kursseillamme ovat tehneet jo aiemminkin pari-ja pienryhmäharjoituksia verkon kautta ja kasvokkain suomalaisten ja ulkomaisten korkeakoulujen opiskelijoiden kanssa. Tavoitteena on lähes aina saada opiskelija käyttämään opiskeltavaa kieltä myös luokan ulkopuolella opintojakson aikana joko verkossa tai kasvokkain. Näin toimittiin myös tällä kurssilla pari- tai pienryhmätapaamisissa. Opiskelijat sopivat tapaamisen verkkoon äidinkielenään suomea puhuvien opiskelijoiden kanssa, ja sitten he haastattelivat suomeksi näitä opiskelijoita yhdessä ennalta laatimiamme kysymyksiä käyttäen. Tämän jälkeen keskustelu jatkui englanniksi, ja aiheisiin kuului mm. kulttuuriin liittyviä kysymyksiä ja aihepiirejä. Tehtävä päättyi kirjalliseen raporttiin, jossa molemmat osapuolet raportoivat käydystä keskustelusta osittain suomeksi ja osittain englanniksi.
Kun syysloma alkoi, oli pitämäni opintojakso puolessa välissä ja meillä oli poikkeuksellisesti tulossa kahden viikon tauko opiskeluun. Opitun asian ylläpitämiseksi loin WhatsApp-ryhmän, johon jokainen lähettää kuvia ja lyhyitä tekstejä kuvaan liittyen sekä kommentoi lyhyesti tai kysyy jotain toisten kuvista tauon aikana. Jatkoin tätä toimintatapaa tauon jälkeen, sillä kuvien lähettäminen tätä kautta on vaivattomampaa ja kuvista kertominen on alkeiskurssilla hyvä tapa oppia luonnollisen kuuloista lyhyttä puhetta.
Eräs opiskelija kirjoitti WhatsAppiin viestin, jota sitten hieman korjasin kielellisesti ja selitin syyn. Aasialainen opiskelija vastasi. ”Kiitos äiti”. Hetkisen minulla löi tyhjää ennen kuin ymmärsin opiskelijan tarkoittavan ”Thank you, mam”. Kirjoitin ja selitin, että Suomessa me emme käytä sanaa ”mam” vastaavaa sanaa. Opiskelija vastasi minulle ”Kiitos, mam”. Tämä osoittaa, kuinka paljon harjoitusta ja toistoa meidän jokaisen on saatava, ennen kuin kykenemme muuttamaan syvälle juuttuneita viestintätapojamme. Jos etäopetus ja verkko tarjoavat mahdollisuuksia mielekkääseen toistoon, palvelee se varmasti tältä osin oppimista.
