Työelämän muutoksesta jatkuvaan oppimiseen
Työelämän osaamistarpeiden nopeat muutokset ja työn murros ovat lisänneet jatkuvan oppimisen ja aikuiskoulutuksen kehittämisen tarvetta Suomessa. Sitran selvitys nostaa esille viisi keskeistä suomalaista työelämää ja yhteiskuntaa tulevaisuudessa muuttavaa megatrendiä: ekologinen kestävyyskriisi, teknologian kehittyminen, väestön ikääntyminen ja monimuotoistuminen, verkostomaisen vallan voimistuminen sekä talousjärjestelmän uudistuminen. Muuttuva työelämä ja yhteiskunta edellyttävät jatkuvaa osaamisen kehittämistä, mikä kohdistaa edelleen muutospainetta osaamisen kehittämisen rakenteisiin ja käytäntöihin. (Dufva, 2020.) OECD (2020) suositteleekin jatkuvaa oppimista suomalaisessa työelämässä käsittelevässä raportissaan, että Suomessa monipuolistetaan ja räätälöidään aikuiskoulutustarjontaa sekä lisätään sen vastaavuutta työelämän tarpeisiin ja ohjataan taloudellisilla kannusteilla ihmisiä päivittämään osaamistaan. Erityisesti tulisi kiinnittää huomiota perustaidoiltaan heikompien aikuisten tavoittamiseen ja ohjaukseen.
Työelämän muutos ja työn murros ovat johtaneet parlamentaariseen jatkuvan oppimisen uudistukseen, joka on osa Suomen kestävän kasvun ohjelmaa. Uudistushanke käynnistyi elokuussa 2019 opetus- ja kulttuuriministeriön johdolla ja päättyy maaliskuussa 2023. Uudistuksella pyritään vastaamaan työelämän muutoksista aiheutuviin osaamistarpeisiin tukemalla erityisesti työikäisten osaamisen kehittämistä elämän ja työuran eri vaiheissa. Tavoitteena on edistää työelämässä tapahtuvaa oppimista, luoda jatkuvan oppimisen palvelujärjestelmä ja lisätä osallistumisen tasa-arvoa parantamalla palvelujen saavutettavuutta. Visiona on, että
- kaikilla on merkityksellisen elämän edellyttämät tiedot, taidot ja osaaminen
- jokainen kehittää osaamistaan työuran aikana
- osaaminen uudistaa työelämää ja työelämä osaamista. (Opetus- ja kulttuuriministeriö, 2019a, 2022b.)
Työikäisten osaamista kehittämällä pyritään tukemaan mielekkäitä työuria, hyvää työllisyyskehitystä sekä yritysten kilpailukykyä ja tuottavuutta (Opetus- ja kulttuuriministeriö, 2022b). Osana jatkuvan oppimisen uudistusta Suomeen perustettiin vuonna 2021 Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus (JOTPA), joka toimii itsenäisenä viranomaisena Opetushallituksen erillisyksikkönä aikuisväestön osaamisen uudistamiseen liittyvissä asioissa. Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö vastaavat yhdessä JOTPAn ohjauksesta. JOTPA pyrkii edistämään työikäisten osaamisen kehittämistä ja osaavan työvoiman saatavuutta. JOTPAn tehtävänä on
- analysoida työelämän osaamis- ja työvoimatarpeita
- rahoittaa työikäisille tarkoitettuja koulutuksia
- kehittää tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluja
- tukea alueellista ja muuta yhteistyötä
- osallistua jatkuvan oppimisen digitaalisen palvelukokonaisuuden kehittämiseen. (JOTPA, 2022.)
Jatkuvan oppimisen käsitteiden myllerryksessä
Ammattikorkeakoululain (2014/932, 4 §) mukaan ”ammattikorkeakoulun tulee tarjota mahdollisuuksia jatkuvaan oppimiseen” tehtäviään hoitaessaan. Opetus- ja kulttuuriministeriö ohjaa ammattikorkeakouluja panostamaan vahvasti jatkuvan oppimisen koulutustarjonnan kehittämiseen kuluvalla sopimuskaudella, sillä jatkuvan oppimisen osuus on 9 % (josta 1 % yhteistyöopintoja) ammattikorkeakoulun rahoitusmallista. (Opetus- ja kulttuuriministeriö, 2019b.) Jatkuvan oppimisen merkitys on hyvin tiedostettu ja tunnustettu ammattikorkeakoulutoimijoiden keskuudessa. Paljon on kuitenkin herännyt kentällä keskustelua ja ihmettelyä siitä, mitä jatkuva oppiminen oikein on.
Elinikäinen ja jatkuva oppiminen
Jatkuvaa oppimista on lähestytty erilaisista näkökulmista, riippuen pitkälti asiayhteydestä, eikä sille ole vielä olemassa täysin vakiintunutta ja yleisesti hyväksyttyä määritelmää. Laajassa merkityksessä jatkuva oppiminen (continuous learning) rinnastetaan usein elinikäiseen oppimiseen (lifelong learning) ja niitä käytetään toistensa synonyymeina. Tällöin molempien käsitteiden ajatellaan kattavan ihmisen koko eliniän aikaisen oppimisen – vauvasta vaariin. Toisaalta jatkuva oppiminen voidaan nähdä myös elinikäistä oppimista suppeampana käsitteenä, jolloin jatkuvaan oppimiseen rajataan työikäisten osaamisen kehittäminen tutkinto-ohjelmien ulkopuolisessa koulutuksessa.
Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö aloittivat kehittämään vuonna 2020 yhteishankkeena jatkuvan oppimisen sanastoa, jonka luonnos näyttäisi olevan parhaillaan lausuntokierroksella (Opetus- ja kulttuuriministeriö, 2022a). Luonnoksen mukaan jatkuva oppiminen on elinikäistä oppimista, ”jossa yksilö hankkii merkityksellisen elämän edellyttämää osaamista sekä kehittää erityisesti työelämän muuttuviin olosuhteisiin liittyvää osaamistaan” (Sanastokeskus, 2021b: 44). Jatkuva oppiminen nähdään määritelmässä elinikäisen oppimisen yhtenä osa-alueena ja alakäsitteenä.
Elinikäisessä oppimisessa yksilö omaksuu iästä riippumatta tietoja, taitoja, käyttäytymistä, arvoja tai mieltymyksiä kaikissa elämän vaiheissa, minkä tarkoituksena on edistää yksilön henkilökohtaista, yhteiskunnallista tai sosiaalista elämää tai työelämää. Yhteistä elinikäiselle ja jatkuvalle oppimiselle on, että molempia voi tapahtua iästä riippumatta sekä muodollisessa koulutuksessa ja epämuodollisissa oppimistilanteissa. Ne eroavat kuitenkin toisistaan siinä, että jatkuva oppiminen liittyy erityisesti yksilön työllistettävyyden ja työmarkkinakelpoisuuden parantamiseen. (Sanastokeskus, 2021b.)
Virallinen ja epävirallinen oppiminen sekä arkioppiminen
Jatkuva oppiminen ulottuu ihmisen kaikille elämän osa-alueille. Se kattaa siten niin virallisen, epävirallisen kuin arkielämässä tapahtuvan oppimisen. Virallista oppimista (formal learning, structured learning) tapahtuu maan lakisääteiseen koulutusjärjestelmään kuuluvan toimijan, kuten ammattikorkeakoulun, järjestämässä muodollisessa koulutuksessa. Virallinen oppiminen on tietoisesti suunniteltua ja organisoitua toimintaa, jonka ensisijaisena tavoitteena on tuottaa osaamista. Oppimistuloksia arvioidaan avoimesti ja selkeästi määriteltyjen kriteerien perusteella. Virallinen oppiminen perustuu opetussuunnitelmaan ja johtaa yleensä opetuksesta vastaavien viranomaisten vahvistamien vaatimusten mukaisiin tutkintoihin tai oppimääriin. Siitä saa suoritusmerkinnän opintorekisteriin, opintopisteet ja virallisen todistuksen. (Ks. Euroopan unionin neuvosto, 2012/C398/01; Sanastokeskus, 2021a
Epävirallinen oppiminen (non-formal learning) on virallisen oppimisen tavoin tavoitteellista, ennalta suunniteltua ja organisoitua. Se voi sisältää opetussuunnitelman, osaamistavoitteet, oppimistulosten arvioinnin, aikataulun sekä oppimisen tuen ja ohjauksen. Epävirallinen oppiminen ei kuitenkaan johda opetuksesta vastaavien viranomaisten hyväksymiin tutkintoihin tai oppimääriin ja opintosuoritusten viralliseen rekisteröintiin. Koulutuksen suorittamisesta voidaan kuitenkin myöntää osallistumis- tai osaamistodistus. Epävirallista oppimista voi olla esimerkiksi työpaikalla tapahtuva koulutus, jäsennellyt verkkokurssit (hyödyntämällä avoimi oppimateriaaleja) ja kansalaisjärjestöjen järjestämä koulutus. (Ks. Euroopan unionin neuvosto, 2012/C398/01; Sanastokeskus, 2021a.)
Arkioppimista (informal learning) tapahtuu usein sattumanvaraisesti ja huomaamattomasti arjen erilaisissa vuorovaikutustilanteissa, kuten työssä, perhe-elämässä, harrastuksissa ja muissa vapaa-ajan aktiviteeteissa. Sitä ei ohjaa opetussuunnitelma tai ennalta asetetut osaamistavoitteet, eikä sitä ole organisoitu erityisesti koulutukseksi. Arkioppiminen ei välttämättä ole aina tietoista tai tarkoituksellista oppijan näkökulmasta. Arkioppimista voidaan tarkastella osana muodollista oppimista validointijärjestelyjen yhteydessä, joissa tunnistetaan, dokumentoidaan, arvioidaan ja varmennetaan yksittäisen henkilön oppimistuloksia. (Ks. Euroopan unionin neuvosto, 2012/C398/01; Sanastokeskus, 2021a.)
Jatkuvan oppimisen kontekstit ammattikorkeakoulussa
Tarkasteltaessa jatkuvaa oppimista osana ammattikorkeakoulun toimintaa on tärkeää tehdä täsmennys sen suhteen, millaisissa konteksteissa oppimista tapahtuu. Rajavedon tekeminen erilaisiin jatkuvaa oppimista tukeviin konteksteihin on kuitenkin tulkinnanvaraista. Ammattikorkeakoulutoimijoiden keskuudessa ei vallitse täysin yksimielistä käsitystä siitä, mitkä koulutustyypit sisältyvät jatkuvaan oppimiseen. Jatkuvan oppimisen koulutus organisoidaan ammattikorkeakoulujen sisällä hieman eri tavoin ja käsitykset poikkeavat toisistaan erityisesti sen suhteen, luetaanko YAMK-koulutus ja liiketoimintana harjoitettava täydennyskoulutus jatkuvaan oppimiseen vai käsittääkö jatkuva oppiminen ainoastaan perusrahoitukseen piiriin kuuluvat tutkinto-ohjelmien ulkopuoliset koulutukset.
Ottamatta kantaa siihen, miten jatkuvan oppimisen koulutuspalveluja organisoidaan tai tulisi organisoida, alla olevassa kuviossa havainnollistetaan yleisellä tasolla jatkuvan oppimisen erilaisia konteksteja ammattikorkeakoulussa. Annetut esimerkit ja tehdyt rajavedot perustuvat omiin tulkintoihini ja näkemyksiini, jotka ovat muodostuneet erilaisissa jatkuvan oppimisen verkostoissa käytyjen keskustelujen perusteella. (Ks. kuvio 1.)
Perinteisesti virallisen oppimisen mielletään tapahtuvan tutkintoon johtavassa koulutuksessa. Lähtökohtaisesti tutkintokoulutus rajataan usein jatkuvan oppimisen ulkopuolelle, erityisesti alemman korkeakoulututkinnon osalta. YAMK-tutkinnon osalta rajavedon tekeminen ei ole kuitenkaan yhtä selkeä. YAMK-tutkinto-ohjelmaan hakeutuminen edellyttää soveltuvaa korkeakoulututkintoa, jonka suorittamisen jälkeen tulee olla vähintään kahden vuoden työkokemus asianomaiselta alalta. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna YAMK-tutkinnon voidaan nähdä kuuluvan jatkuvan oppimiseen, koska sillä pyritään tukemaan ensisijaisesti jo työelämässä toimivien vähintään alemman korkeakoulututkinnon suorittaneiden ammattilaisten osaamisen kehittymistä. Toisaalta tutkintoon johtavana koulutuksena se on mielletty myös erillisenä jatkuvasta oppimisesta.
OKM:n rahoitusmalli sisällyttää jatkuvaan oppimiseen avoimen ammattikorkeakoulutuksen, erikoistumiskoulutuksen ja maahanmuuttajien valmentavan koulutuksen, jotka voitaneen tulkita lukeutuvan virallista oppimista tukevaan koulutukseen, vaikka ne eivät johdakaan tutkintoon. Tutkintokoulutuksen tavoin nämä koulutustyypit kuuluvat OKM:n perusrahoituksen piiriin sekä ammattikorkeakoululaki (2014/932) ja siihen liittyvät valtioneuvoston asetukset (2014/1129; 2014/1440) säätelevät niiden hinnoittelua ja kelpoisuusvaatimuksia; sekä erikoistumiskoulutusten osalta myös osaamistavoitteita, laajuutta ja erikoistumiskoulutuksesta sopimisesta. Ammattikorkeakoulu myöntää niistä myös opintopisteet, virallisen suoritusmerkinnän opintorekisteriin ja erillisen todistuksen.
Ammattikorkeakoulun tarjoama täydennyskoulutus on tyypillisesti muodoltaan sellaista, että sen voidaan katsoa tukevan epävirallista oppimista. Täydennyskoulutus on korkeakoulututkinnon suorittaneelle tarjottava ja liiketaloudellisin perustein järjestettävää koulutusta, eikä sitä säätele valtioneuvoston maksuperusteasetus. Täydennyskoulutus poikkeaa edellä mainituista koulutustyypeistä siinä, että korkeakoulu ei voi käyttää sen tuottamiseen perusrahoitustaan. (Opetus- ja kulttuuriministeriö, 2021.) Täydennyskoulutusta ei pääsääntöisesti kirjata opintorekisteriin, mutta käytännöissä on korkeakoulujen välillä eroja ja osa vie ECTS-pisteytettyjä opintosuorituksia opintorekisteriin (MITKO-työryhmä, 2019).
Täydennyskoulutuksen kesto voi vaihdella yhdestä päivästä usean lukukauden mittaiseen koulutukseen. Täydennyskoulutusta järjestetään avoimesti saatavana olevina ohjelmina ja opintojaksoina tai henkilöstökoulutuksena, joka suunnitellaan vastaamaan asiakkaan osaamistarpeisiin. Koulutuksen maksajana toimii asiakas itse ja/tai koulutuksen tilaaja. Henkilöstökoulutusta tuotetaan myös julkisrahoitteisissa hankkeissa, jolloin koulutus voi olla osin työantajan rahoittamaa ja osin julkisesti rahoitettua. (Opetus- ja kulttuuriministeriö, 2021.)
Henkilöstökoulutusta voidaan järjestää yrityksille lisäksi ELY-keskuksen hankkimana yhteishankintakoulutuksena, jonka TE-hallinto ja yritys suunnittelevat ja rahoittavat yhdessä. Yhteishankintakoulutuksen tarkoituksena on tukea henkilöstön rekrytointia, osaamisen kehittämistä ja muutostilanteisiin varautumista. (Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, 2022.)
Epävirallista oppimista voidaan tukea ammattikorkeakoulussa edellä mainittujen ohella tarjoamalla työvoimakoulutusta, jota järjestetään ensisijaisesti työttömille ja työttömyysuhan alaisille henkilöille. Työvoimakoulutuksen toteutus perustuu työ- ja elinkeinohallinnon ennakointitoimintaan sekä työ- ja elinkeinoelämän tarpeista lähtien tuotettuun suunnitelmaan. (Opetus- ja kulttuuriministeriö, 2021.) Myös kaikille avoimet verkkokurssit (MOOCit) ovat esimerkkejä epävirallisesta oppimisesta. On kuitenkin melko tavallista, että korkeakoulut tarjoavat opiskelijalle mahdollisuutta kirjata maksusta MOOCit avoimen amkin suoritukseksi opintorekisteriin, jolloin kyse on tulkintani mukaan virallisesta oppimisesta.
Ammattikorkeakoulu tarjoaa hyvin monenlaisia konteksteja virallisen ja epävirallisen oppimisen ohella myös arkioppimiselle, mikä tuo jatkuvan oppimisen avoimeksi matalalla kynnyksellä kaikille. Tällaisia arkioppimista tukevia tilaisuuksia ovat esimerkiksi avoimet seminaarit, asiantuntijapaneelit, keskustelutilaisuudet, työpajat, hackhatonit, TKI-projektit, alumnitoiminta ja työssäoppiminen. Lisäksi korkeakoulujen tuottamat avoimet oppimismateriaalit, podcastit, YouTube-kanavat, opetusblogit ym. tukevat osaltaan arkioppimista.
Jatkuva oppiminen kuuluu kaikille
Jatkuvan oppimisen merkitys korostuu entisestään niin Suomessa kuin koko Euroopassa tulevina vuosina. Ennen työelämään siirtymistä hankittu koulutus ei riitä enää kantamaan koko työuraa. Yhä useampien ihmisten on päivitettävä ja kehitettävä osaamistaan täyttääkseen tutkintokoulutuksensa ja nopeasti muuttuvan työelämän osaamistarpeiden välisen kuilun. On tärkeää, että ihmiset voivat saada läpi elämänsä laadukasta ja tarkoituksenmukaista koulutusta. (Valtioneuvoston kanslia ,2017, 2018; Euroopan unionin neuvosto, 2022/C243/02.)
Tämä edellyttää muun muassa aikaisemmin hankitun osaamisen validointia. Erilaisten oppimisen kontekstien ymmärtäminen on tärkeää esimerkiksi tilanteessa, jossa ammattikorkeakoulun tutkinto-opiskelija hakee toisaalla hankkimansa osaamisen tunnistamista ja tunnustamista osaksi tutkintoa ahotoimalla. Hyväksilukemalla opiskelijan muita virallisia opintoja sekä ahotoimalla näyttöjen kautta epävirallisessa oppimisessa ja arkioppimisessa hankkimaa osaamista voidaan luoda yksilöllisiä oppimispolkuja ja suunnata opiskelua tarkoituksenmukaisesti puuttuvan osaamisen hankkimiseen sekä nopeuttaa tutkinnon suorittamista. (Ks. Euroopan unionin neuvosto, 2012/C398/01; Cedefop, 2015; Opetus- ja kulttuuriministeriö, 2021.)
Jatkuvan oppimisen mahdollistaminen edellyttää myös työelämän muuttuviin osaamistarpeisiin räätälöityjen pienten ”täsmäkoulutusten” ja osaamiskokonaisuuksien kehittämistä. Lisäksi olennaista on pyrkiä löytämään joustavat ja oppijakeskeiset ratkaisut, joiden avulla koulutus on helposti ja avoimesti kaikkien saatavilla. (Euroopan unionin neuvosto, 2022/C243/02.) Jatkuvan oppimisen kantavana ajatuksena on, että jokainen voi kehittää osaamistaan läpi elämän itsensä, työelämän ja yhteiskunnan parhaaksi. Jatkuva oppiminen kuuluukin kaikille!
