Eläytymismenetelmä on aineistonkeräämisen menetelmä
Eläytymismenetelmällä tarkoitetaan sellaista laadullisen aineistonkeräämisen menetelmää, jossa aineiston keräämiseen käytetään tutkijan antamien ohjeiden (lyhyt kehyskertomus) jälkeen kirjoitettuja lyhyitä tarinoita tai esseitä. On tavanomaista, että vastaajalle kuvataan jokin tilanne, joka hänen tulee viedä kirjoitelmassaan eteenpäin tai vastaavasti kuvata, millainen tilanne oli ennen hänelle kerrottua. (Eskola & Suoranta 1999, 111–112; Wallin.)
Muotoiltaessa kehyskertomusta, on sen taustalla tutkimuskysymykset, joihin on tarkoitus saada vastaus. Tästä seuraa, että kehyskertomukset ovat hyvinkin erilaisia. Elämysmenetelmällä tuotetun kirjoitelman pituus on kahdesta neljään kappaletta, joissa on tarkoitus varioida yhtä tehtävää kussakin (Wallin).
Kun eläytymismenetelmää käytetään tutkimusmenetelmänä, yksi keskeinen elementti on, että kehyskertomuksia varioidaan. Tämä tarkoittaa sitä, että tutkija muokkaa 2–4 erilaista versiota kertomuksesta, joissa hän varioi yhtä asiaa tai ilmiötä. Tällä varmistetaan, että saadaan perinteisen koeasetelman kaltainen tilanne, jossa tiettyjä tekijää muuttamalla voidaan tutkia, millainen vaikutus tekijän varioinnilla on kertomuksiin. Aineistoa kerättäessä jaetaan vastaajille kehyskertomusversio sattumanvaraisesti. Lisäksi on huomattava, että kun kehyskertomusta muotoillaan, siinä ei ole tarkoitus johdatella kirjoittajaa liian voimakkaasti tiettyyn/tutkijan toivomaan suuntaan. (Eskola & Suoranta 1999, 111–112; Wallin, Helenius, Saaranen-Kauppinen & Eskola 2015, 249.)
Alun perin menetelmää käytettiin osana laboratoriokokeita. Menetelmään onkin kohdistunut kritiikkiä, että siinä rajoitetaan yksilön toimintaa juuri samalla tavalla kuin laboratoriokokeissa, joissa luonnollinen toiminta pyritään eliminoimaan mahdollisimman tehokkaasti. Vastakritiikkinä on esitetty, että eläytymismenetelmässä ei rajoiteta ihmisen toimintaa ajattelevana ja aktiivisena yksilönä. (Eskola & Suoranta 1999, 112.)
Eskolan ja Suorannan (1999, 112–113) mukaan eläytymismenetelmässä on kaksi päävaihtoehtoa. Ensimmäinen vaihtoehto on, että henkilölle annetaan roolit ja tilanteen perusasetelma ja tämän orientaation perusteella he sitten eläytyvät tilanteeseen ja esittävät tulkinnan roolileikin keinoin. Esittäjät keksivät itse vuorosanat, tilanteen kulun ja esittävät sen. Toisessa vaihtoehdossa eläytyminen tapahtuu kirjallisesti alkutilanteen mukaisesti. Roolileikkiä voidaan pitää ”aktiivisena” tapana ja kirjoittamista ”passiivisena” tapana.
Voinee ajatella, että eläytymismenetelmä sopii erityisesti sellaisten aiheiden tutkimiseen, joista ei vielä ole paljon tietoa ja toisaalta uusien tutkimuksellisten aiheiden valtaamiseen (Valtonen, Wallin, Kuisma & Eskola 2017, 117).
Esimerkiksi, jos haluat tutkia sitä, kuinka uusi työntekijä vastaanotetaan organisaatioon ja kuinka hän pääsee työyhteisön jäseneksi, voitaisiin tilannetta lähestyä kahdella kehyskertomuksella, jossa ilmiötä lähdetään tarkastelemaan vastakkaisista näkökulmista.
Työpaikallesi tulee uusi työntekijä. Kun tutustut häneen paremmin, huomaat, että hän on aivan tavallinen ihminen. Kerro millainen hän on.
Työpaikallesi tulee uusi työntekijä. Kun tutustut häneen paremmin, huomaat, että hän ei ole aivan tavallinen ihminen. Kerro millainen hän on.
Käytännössä tutkimuksen onnistumisen kannalta on tärkeää, että kehyskertomus on sellainen, että sen avulla kyetään pureutumaan taustalla olevaan tutkimusongelmaan. Siksi tutkijan tulee huomioida, millaisia sanavalintoja hän käyttää, kenelle kertomus on suunnattu ja mitä hän tutkii. Lisäksi kehyskertomuksen pituus ja näkökulma, johon tutkimuksessa eläydytään. (Wallin.)
Paljonko aineistoa tarvitaan?
Yleensä aina ollaan kiinnostuneita siitä, paljonko aineistoa tulee olla? Wallin, Helenius, Saaranen-Kauppinen & Eskola (2015, 249) antavat lukumääräksi 15–20 tarinaa, jokaista kehyskertomusvariaatiota kohden. Keskimäärin eläytymismenetelmäaineistoja on yleensä noin 30 kappaletta. Määrä kuulostaa suurelta. On kuitenkin muistettava, että laadulliselle tutkimukselle on tyypillistä se, että siinä sovelletaan saturaation (kyllästymisen) periaatetta.
Eläytymismenetelmällä kerätyn aineiston avulla ei voida tehdä yleistäviä johtopäätöksiä siitä, kuinka vastaaja itse toimisi kehyskertomuksen mukaisessa tilanteessa tai vastaavasti tehdä johtopäätöksiä heidän omista kokemuksistaan. Menetelmän avulla voidaan tuottaa ainoastaan tietoa siitä, mitä ehkä voisi tapahtua tai kuinka ilmiö voitaisiin ymmärtää vastaajien mielestä. Siitä, mitä ilmiö on, ei tällä menetelmällä kuitenkaan saada tietoa. (Wallin.)
Eikä eläytymismenetelmä ole eettisesti ongelmaton, sillä esimerkiksi tehtävään vastaaminen vaikuttaa kirjoittajaan, vaikka häneen ei pyritäkään vaikuttamaan (Eskola & Suoranta 1999, 117). Tästä syystä tutkijan kannattaa harkita millaisen kehyskertomuksen hän tutkittaville antaa.
Eläytymismenetelmän näennäinen helppous
Kun tutkija valitsee eläytymismenetelmän, on valinnan perusteella käytännössä usein helppous, sillä menetelmän avulla on mahdollista kerätä aineisto suoraan kirjallisessa muodossa ja lisäksi aikaa ei kulu kovin kauaa. Kuitenkin hyvän kehitystarinan laatiminen niin, että se vastaa tutkimuskysymykseen ei ole helppoa. Ongelmia, joita ilmenee voivat olla esimerkiksi, että kehitystarina ohjaa kirjoittajan näkökulmaa liikaa tai se voi rajata näkökulman liian kapeaksi tai vastaavasti määritellä arvot ennalta. Jos taas tarinassa on useampia muuttujia, ei analyysissä välttämättä pystytä saamaan selville, mikä kriteeri on määrittänyt tarinan kulun ja lisäksi voi käydä niin, että kehitystarina ja tutkimuskysymykset eivät vastaa toisiaan. Ei siis riitä, että kehystarina on mielenkiintoinen, jos sen avulla kirjoittaja ei kerro siitä aiheesta, jota tutkimuksenkysymyksen avulla on tarkoitus selvittää. Helppous on käytännössä siis varsin näennäistä. (Wallin, Helenius, Saaranen-Kauppinen & Eskola 2015, 255)
Eskola ja Suoranta (1999, 116) huomauttavat, että kehyskertomukset ovat hyödyllistä testata etukäteen, aivan kuten muutkin tiedonkeruuvälineet. Kun on saanut kehystarinan valmiiksi, kannattaa siihen pyytää kommentteja joltakin, joka tuntee menetelmää ja on sitä käyttänyt. Kehystarinaa voi myös testata, antamalla muutaman kirjoittaa siihen tarina. Näistä tarinoista näkee todennäköisesti se, että millaisia tarinoita kehyskertomuksen avulla saadaan ja toisaalta myös sen, että saako vastauksen siihen tutkimusongelmaan, johon olisi tarkoitus vastaus saada.
Etuna eläytymismenetelmän käytössä on sen nopeus. Toinen mainio puoli tässä menetelmässä on, että aineistoa voidaan analysoida useammallakin tavalla. (Eskola & Suoranta 1999, 118.)
