Diskurssianalyysi on määritelty tutkimusmenetelmäksi, jota käytetään kirjallisen tai puhutun kielen tutkimiseen etenkin sen sosiaalisen kontekstin osalta. Diskurssianalyysissä on tarkoituksena ymmärtää, miten kieltä käytetään arkisissa tosielämän tilanteissa, mitä kielellä tehdään ja miten kieli ja sen käyttö yhdistyvät muihin yhteiskunnallisiin ja sosiaalisiin rakenteisiin. (Luo 2020; Pälli & Lillqvist.) Pälli & Lillqvist korostavat diskurssianalyysin olevan erityisesti luonnolliseen kielenkäyttöön kohdistuva analyysitapa, koska siinä on ensisijaisena tulkinnan kohteena se, miten asiat sanotaan ja pienempi painoarvo on sillä, mitä sanotaan. Myös Pynnönen (2013, 5) kirjoittaa, että diskurssintutkijaa kiinnostaa tutkia kielenkäyttöä sellaisena kuin se arjessa esiintyy. Hän painottaa, että kieleen kiinnitetään huomiota siitä näkökulmasta, miten todelliset ihmiset käyttävät kieltä todellisessa yhteiskunnassa todellisissa tilanteissa. Tarkastelun kohteena on erityisesti kielen käyttökonteksti, mitä laajempia tekijöitä siihen kytkeytyy ja millaisia jännitteitä näistä tilanteista voidaan havaita. Myös kielen vaikutuksiin ja kielenkäytön seurauksiin kielenkäytön sosiaalisessa kontekstissa kiinnitetään huomiota. Käytännön diskurssintutkimuksessa yhdistyy ja yhdistetään niin kielenkäytön mikrotaso kuin tilanteen ja laajemmin yhteiskunnan makrotaso: kielenkäyttö ja sen ilmiasu nähdään osana laajempaa aika- ja tilannejatkumoa ja suhteutetaan siihen. Pynnönen (emt.) tiivistää, että ”diskurssintutkimus on tutkimusta ja teoretisointia kielen(käytön) sekä todellisuuden, maailman ja tilanteisen toiminnan välisestä suhteesta”.
Tekstuaalinen lähestymistapa diskurssianalyysiin
Luukka (2000, 144) kirjoittaa, että tutkimuksen tehtävänä on selvittää, miten tekstit rakentuvat, mikä erottaa tekstin ei-tekstistä, millaisin kieliopillisin keinoin tekstit pysyvät koossa, miten tekstin osien välisiä suhteita voidaan kuvata ja miten eri tekstityypit realisoituvat.
Virkkeissä kiinnitetään huomiota yksityiskohtiin, miten rakenteelliset lainalaisuudet muodostuvat, ja ne sitten jaetaan pienempiin yksiköihin ja tarkastellaan näiden osasten välisiä hierakkisia suhteita, kuten esimerkiksi morfologiassa tarkastellaan yksittäisten sanojen muodostamista tai syntaksissa lauseiden muodostamista (Luukka 2000, 145).
Luukka (2000,145) tarkastelee erityisesti tekstuaalista lähestymistapaa. Hänen mukaan siinä hierarkian käsite on keskeinen: kirjoitettu teksti rakentuu tekstityypin kokonaisrakenteen, tekstistrategioiden, osarakenteiden varaan. Vastaavasti keskustelut rakentuvat episodien (välivaihe), syklien (jakso/sarja) ja siirtojen varaan.
Luukan (2000, 45) mukaan tekstuaalisen näkökulman yhteys funktionaalisen perinteeseen näyttäytyy siinä, että tarkastelun kohteena on kielen käyttö ja siinä esiintyvät ilmiöt. Näitä ilmiöitä määritellään usein toiminnallisin tai retorisin perustein. Formalistiseen perinteeseen tämän yhdistää rakenteen korostaminen, hierakian käsite ja tapa nähdä viestintä laajemmasta sosiaalisesta kontekstista irrallisena lauseiden yhdistelynä.
Diskurssit ovat itsenäisiä merkityskokonaisuuksia. Tämä on lähtökohtana. Jos käy niin, että diskurssien merkitykset eivät tule ymmärrettäväksi lukijalle tai kuulijalle, on ryhdyttävä etsimään vikaa käsillä olevasta diskurssista. (Luukka 2000,145.)
Näkökulmia diskurssiin – erityisesti kognitiivinen ja interaktionaalinen näkökulma
Kun diskurssia tarkastellaan kognitiivisesta näkökulmasta, voidaan tiivistää, että diskurssianalyysin tavoitteena on, se että kyetään selvittämään, miten tekstejä tuotetaan, miten niitä rakennetaan ja miten niitä ymmärretään. Toisin sanoen, millainen on se kognitiivinen prosessi, jonka kautta ajatukset muuntuvat teksteiksi? (Luukka 2000, 146.)
Kuten Luukka (2000, 146) huomauttaa, kognitiivinen prosessi on henkilökohtainen, sillä merkitys löytyy lukijan tai kirjoittajan päästä. Käytännössä tutkimuksen tehtäväksi jää se, miten analysoida sitä, miten teksti tuotetaan ja ymmärretään. Kognitiivista näkökulmaa käytetään erityisesti kirjoitettujen tekstien tutkimiseen ja harvemmin puhutun tekstin tutkimiseen.
Luukan (2000, 146) sanoin: ”Tekstien ymmärtäminen nähdään ikään kuin mentaalisina askelina, portaikkona, joka alkaa äänteiden ja kirjainten tunnistamisella, sanojen rakentamisella, lauserakenteiden analysointina ja päätyy tekstikatkelmien ja kokonaisten diskurssien tulkintaan.”
Näkökulmia diskurssiin – erityisesti interaktionaalinen näkökulma
Kun diskurssia lähestytään interaktionaalisesti, ollaan silloin kiinnostuneita todellisista, yksittäisistä vuorovaikutustilanteista ja niiden etenemisestä. Interaktionaalisen suuntauksen yksi oletus on, että merkitysten tulkinta ja ymmärtäminen lähtökohtaisesti perustuvat vuorovaikutustilanteen tapahtumiin. Käytännössä tekstin lukija tai vastaavasti puheen kuulija prosessoi tietoa aktiivisesti ja luo merkityksiä omien aiempien kokemustensa ja tietojensa pohjalta. Tässä vuorovaikutuksen ainutkertaisuus ja vaihtelevuus nousevat konkreettisesti esille. (Luukka 2000, 148.)
Tutkittaessa puhuttua diskurssia, on keskusteluanalyysi lähestymistapana. Siinä vuorovaikutuksen etenemistä selvitetään osallistujien ehdoin etnometodologisen ja kvalitatiivisen analyysin avulla. (Luukka 2000, 149.)
Kuten Pälli (2005, 402) tiivistää, kysymys siitä, mitä sanotaan, on aina tiiviisti sidoksissa siihen, miten sanotaan. Kielellinen ilmaisu ei ole puhtaasti vain sanoja, vaan sanottu liitetään aina johonkin diskurssiin. Käytännössä siis yksittäinen kirjoitus tai lause on irrallinen, mikäli sitä ei liitetä osaksi muita lausahduksia tai kirjoituksia ja niistä tehtyjä tulkintoja, diskursseja. ”Todellisuus rakentuu ja todellisuutta muokataan kielenkäytössä” (Pälli 2005, 403). Kieli on aina vallan väline. Asiat eivät siis ole koskaan irrallaan kielestä ja voikin sanoa, että asiat ovat sitä, miten niistä puhutaan (Pälli 2005, 403). Todellisuuksia luodaan kielenkäytön ja sanavalintojen avulla ja sitä muovataan haluttuun suutaan. Tämä on erityisesti havaittavissa sosiaalisen median keskusteluissa. Ei siis syyttä puhuta kielestä vallan välineenä.
Lämsä (2014) tiivistää diskurssianalyysin periaatteet neljään tutkijan ratkaisuja ohjaaviin periaatteisiin.
Jatkumona Lämsän kuviolle on Luukan (2000, 154) esittämä tiivistelmä eri diskurssityyppien suuntausten eroista (Taulukko 1.).
| Diskurssi | Tutkimuksen kohde | Kielen konteksti | |
|---|---|---|---|
| tekstuaalinen | lausetta laajempi kielen katkelma | diskurssin rakenne | diskurssi itse (tekstin sisäinen) |
| kognitiivinen | mentaalinen tiedon prosessoinnin tuote | diskurssin taustalla olevat ajatusrakennelmat | ”maailma” (puhujan ja kuulijan sisäinen) |
| interaktionaalinen | merkitysneuvottelu, vuorovaikutus | kielenkäyttö tilanteessa | vuorovaikutustilanne (puhujan ja kuulijan välinen) |
| konstruktionistinen | osa yhteisön sosiaalisia käytänteitä | yhteisön viestintätavat, merkitysten rakentuminen | yhteisö (puhujan, kuulijan ja yhteisön välinen) |
Taulukosta 1. ilmenee, kuinka erilaisissa lähestymistavoissa tutkimuksen kohde vaihtuu. Taulukosta näkyy myös se, mikä on diskurssin kohde ja mikä on sen kielen konteksti. Taulukko auttaa tutkijaa hahmottamaan omaan tutkimukseensa parhaiten soveltuvan lähestymistavan.
Kuinka diskurssianalyysiä tehdään käytännössä?
Haastatteluaineiston litterointi on pelkästään kirjoittamisen osalta työlästä. Saati kun se litteroidaan siten, että siitä voidaan tehdä diskurssianalyyttistä tulkintaa. Hyödyllinen apuvälinen on Kurhilan (2000, 382) tiivistelmä diskurssianalyysissä käytetyistä merkeistä haastatteluaineiston litteroinnissa.
Litteroinnissa käytettävät merkit auttavat tutkijaa jäsentämään ja analysoimaan aineistoaan tehokkaammin.
Diskurssianalyysin luotettavuus
Diskurssianalyysiä menetelmänä käyttävä tutkija ei tavoittele tulostensa universaalia pätevyyttä. Diskurssia ei myöskään kyetä tutkimaan kokonaisuudessaan, vaan tutkija voi jäljittää niistä ainoastaan ajatuksia. Vaikka aineistoa olisi kerätty ja analysoitu määrällisesti huomattavan paljon, siitä tehtävät tulkinnat eivät siitä huolimatta ole ”pysyviä”. (Pynnönen 2013, 35.)
Tutkijan oman roolin vaikutus aineistoon, lähestymistapaan ovat keskeisiä. Lisäksi tutkijan elämänhistoria, kokemukset, sosiaalinen asema antavat ne silmälasit, joilla hän aineistoa katsoo. Tutkijan tuleekin tarkastella omaa kielenkäyttöään ja sitä, miten tulkinta on muovautunut oman toiminnan ja todellisuuden tuottamisena. (Pynnönen 2013, 36.) Ilman tämänkaltaista kriittisyyttä, etenkin menetelmää tuntematon lukija, ei välttämättä hahmota tutkijan vahvaa roolia tulosten tulkinnassa. Toisaalta kriittisyyden puute kertoo todennäköisesti myös siitä, että tutkija ei itsekään ole käsittänyt käyttämänsä menetelmän luotettavuuteen olennaisesti vaikuttavia tekijöitä. Kun käytännössä kieli tai paremminkin kielenkäyttö heijastuu ympäröivään maailmaan ja ympäröivä maailma vaikuttaa siihen, miten kieltä käytetään, niin voisiko puhua jopa kielikuplasta? Ainakin, jos tarkastelee sosiaalisessa mediassa käytyjä keskusteluja ja niiden roiskeita. Voisipa muuten olla varsin mainio tutkimuskohde hyödyntäen diskurssianalyysiä.
