19.11. vietettiin kansainvälistä miestenpäivää. Jos unohdit päivän, et ole ainoa – myönnetään, minäkin muistin sen vasta somen muistutusten ansiosta. Kiitos siitä, LinkedIn. Miestenpäivän huomioarvo jää usein valitettavan vaatimattomaksi. Toisin kuin naistenpäivä, miestenpäivä ei jostakin syystä näy tai kuulu samalla volyymillä mediassa, työpaikoilla tai yleisessä keskustelussa. On kuitenkin tärkeää pysähtyä hetkeksi miettimään, miksi tämä päivä on olemassa ja mitä voisimme yhdessä tehdä miesten hyvinvoinnin ja tasa-arvon edistämiseksi.
Miestenpäivän alkuperäiset tavoitteet, jotka ovat olleet keskiössä vuodesta 1999 lähtien, keskittyvät erityisesti miesten ja poikien terveyteen, positiivisten miesroolimallien edistämiseen ja sukupuolten välisten suhteiden parantamiseen. Näiden lisäksi halutaan nostaa esiin miesten myönteinen panos yhteiskunnassa ja kiinnittää huomiota miesten kohtamaan syrjintään (MTV Uutiset, 2015; Pääkaupunkiseudun omaishoitajat, 2022).
Miestenpäivä on suunniteltu tuomaan esiin myös perhesiteitä, lastenhoitoa ja miesten roolia perheissä, tuoden esiin niiden merkityksen yhteiskunnassa (MTV Uutiset, 2015). Tämä päivä, joka on saanut laajaa tukea ympäri maailman, ei ole vain tilaisuus juhlia miesten saavutuksia, vaan myös keskustella heidän kohtaamastaan epätasa-arvosta ja tuen tarpeesta (Pääkaupunkiseudun omaishoitajat, 2022).
Näiden tavoitteiden saavuttamisessa on vielä paljon työtä tehtävänä. Vaikka miestenpäivä herättää huomiota vain hetken, on tärkeää, että käymme keskustelua miesten tasa-arvosta ja hyvinvoinnista jatkuvasti yhteiskunnallisella tasolla. Tasa-arvo ei tarkoita vain naisten oikeuksia, vaan kaikkien sukupuolten oikeuksia tulla hyväksytyiksi omana itsenään ja oikeudesta elää turvallisessa yhteiskunnassa ilman pelkoa. Miesten rooli yhteiskunnassa on moninainen, eikä yhteiskunnalliset normien, rakenteiden ja käytäntöjen kehitys välttämättä pysy tässäkään asiassa perässä. Miestenpäivän tarkoitus onkin muistuttaa meitä siitä, että tasa-arvon ja hyvinvoinnin edistäminen koskee meitä kaikkia.
Miesten ja poikien tasa-arvossa tekemistä
Kun puhutaan tasa-arvosta, huomio keskittyy usein naisiin, naisten kokemuksiin ja oikeuksiin. Ja syystä. Naisten oikeuksia on poljettu vuosia ja poljetaan edelleen ihan kotosuomessakin. Mutta se on tarina toiseen päivään.
Miesten tasa-arvosta puhutaan paljon vähemmän ja huomattavasti pienemmällä tunnelatauksella kuin naisten tasa-arvosta. Mutta emme voi sanoa Suomen olevan tasa-arvoinen, jos tasa-arvoasioissa unohdetaan miehet. Yksi konkreettinen esimerkki epätasa-arvosta löytyy perhevapaista. Suomen hallitus vei hiljattain läpi lakimuutoksen, joka takaa miehille mahdollisuuden pitkiin perhevapaisiin, ja vaikka kyseessä onkin merkittävä (ja odotettu) muutos, ei se yksinään riitä yhteiskunnan rakenteiden muuttamiseen. Isät kokevat edelleen paineita työelämässä, kun puhutaan isyyslomien, saati hoitovapaiden, käyttämisestä. Miesten kokemuksia käsittelevät tutkimukset ovat osoittaneet, että työpaikoilla odotetaan usein miesten olevan poissa vain lyhyitä aikoja, eikä työpaikoilla ole riittävästi tukea tai ymmärrystä isille, jotka haluavat käyttää lain takaamat vapaansa perheensä kanssa (Valtioneuvosto, 2022; TEK, 2020). Tämä heijastaa yhteiskunnan syvään juurtuneita rakenteita, jotka vaikeuttavat miesten tasavertaista osallistumista perhevapaisiin.
Isien osuutta vähätellään usein myös terveydenhuollossa. Vaikka esimerkiksi raskausvaiheessa suurimman työn tekee äiti, on isilläkin omat tunteensa ja huolenaiheensa. He voivat pohtia esimerkiksi, onko omalla puolisolla kaikki hyvin, onko lapsella kaikki kunnossa ja tuleeko heistä hyviä isiä. Synnytyksessä isien pelkotilat, huolet ja jännitys ovat usein korkealla. Tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että vaikka isien rooli ja osallistuminen perheissä on kasvanut, he saavat usein vähemmän tukea ja huomiota terveydenhuollosta verrattuna äiteihin. Tämä voi johtaa siihen, että isien kokemukset ja tarpeet jäävät huomiotta, vaikka he kaipaavatkin enemmän tukea ja osallisuutta, erityisesti lapsen varhaisessa vaiheessa. On myös havaittu, että synnytyksen aikana ja sen jälkeen isien osallistumista tuetaan usein liian vähän, mikä saattaa vaikeuttaa heidän sopeutumistaan vanhemmuuden rooliin (Tepora-Niemi, 2022; Eerola et al., 2019; Salmi, 2017).
Kun lapsi syntyy, oletetaan äidin olevan automaattisesti ensisijainen vanhempi ja miehen toimivan lähinnä taustahenkilönä, joka voi ottaa enemmän vastuuta lapsen asioista vasta useiden vuosien jälkeen. Tämä stereotypia heijastaa yhteiskunnan syvään juurtuneita rakenteita, jotka saattavat rajoittaa isien tasavertaista osallistumista ja hyvinvointia (Bäcklund & Kronlund, 2022; Kurttila, 2015).
Pojista miehiksi
Epätasa-arvo ei kuitenkaan rajoitu aikuisuuteen, vaan se ja rooliodotukset alkavat usein jo lapsuudessa. Pojat saattavat kohdata erilaisia odotuksia ja kohtelua niin koulussa kuin kotonakin. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että pojat jäävät tyttöjä useammin ilman tarvitsemaansa tukea oppimisessa, mikä lisää riskiä koulupudokkuuteen. Uudemmat selvitykset kuitenkin tuovat esiin, että pojat saattavat saada tietyissä tilanteissa enemmän tukea, erityisesti ammatillisessa koulutuksessa. Tästä huolimatta poikien koulukiinnittyminen ja menestys ovat edelleen heikompia peruskoulun loppuvaiheessa. Lisäksi poikien tunteiden ilmaisua rajoitetaan usein sanattomilla normeilla, jotka korostavat ”kovuuden” ja pärjäävyyden merkitystä (Helsingin ja Jyväskylän yliopistot, 2023; PISA, 2023; THL, 2023).
Tästä alkaa reipas elämänmittainen matka, jossa miehiksi kasvavat pojat oppivat tukahduttamaan tunteitaan ja kokevat itsensä ulkopuolisiksi yhteisöissä, jotka eivät anna tilaa heidän tarpeilleen tai tunteilleen. Tämä ei heijastu pelkästään henkiseen hyvinvointiin vaan myös normaalin elämän toimintoihin: kotona edelleen tytöiltä odotetaan siisteyttä ja kodin hoitoon liittyvää osaamista, pojat herkästi jätetään edelleen näiden ulkopuolelle, vaikka kyseessä on ihan tavallisen ihmisen arjesta selviytymiseen tarvittavat taidot.
Poikien vähättely näkyy myös keskusteluissa ja vastuunkannossa. Edelleen kuuluu kuluneita fraaseja kuten ”pojat ovat poikia” ja ”tyttöjen pitää ymmärtää poikia, koska pojat kypsyvät tyttöjä myöhemmin”. Höpö, höpö, sanon minä. Tyttöjä pidetään eri tavalla vastuussa tekemisistään pienestä pitäen. Poikien ja miesten infantilasointi vauvasta vaariin ei tee kenellekään palvelusta. Tukea tarvitsevat pojat jätetään oman onnensa nojaan, antamatta tukea, ohjausta ja rajoja, ja se jos mikä vaikuttaa negatiivisesti tulevaisuuteen. ”Pojat nyt ovat sellaisia, kyllä ne siitä sitten kasvaa” on ajatusmaailma, jolla kerrotaan nuorille sukupolville, ettei heiltä odoteta mitään, koska heistä ei ole mihinkään ja jätetään siten itse selviytymään ja selvittämään, miten maailma oikein toimiikaan. Miten ihminen löytää paikkansa ja löytää vahvuutensa, jos ei nuoruudessa saa sitä tukea, johon jokainen ihminen on syntymästään saakka oikeutettu? Miksi jätämme yhteiskuntamme pojat ajelehtimaan?
Miesten mielenterveys – kipeä kriisi
Miestenpäivänä on tärkeää nostaa esiin miesten mielenterveys. Tilastot ovat hälyttäviä: Suomessa miesten itsemurhaluvut ovat edelleen huomattavasti korkeammat kuin naisilla. Vuonna 2021 miesten itsemurhakuolleisuus oli noin kolme kertaa korkeampi kuin naisten, ja tämä ero on ollut pysyvä piirre Suomen itsemurhatilastoissa (THL, 2022; Yle, 2023). Moni mies kärsii yksin mielenterveysongelmista, koska perinteiset rooliodotukset saattavat vaikeuttaa avun hakemista. Kulttuurimme on pitkään korostanut miehissä pärjäämistä ja vahvuutta, mikä voi tehdä avun pyytämisestä häpeällistä tai vaikeaa. Lapsuudessa omaksuttu ”pojat eivät itke”-asenne ja aikuisuudessa jatkuva ”miehet eivät puhu, eikä pussaa”-ajattelutapa vahingoittaa miehiä ja heidän ympärillään olevia ihmisiä (THL, 2022; Isometsä, 2023).
Puuttuvat kommunikaatiotaidot, puutteelliset kanavat avun löytämiseen, miesten kokeman väkivallan vähätteleminen ja väkivaltakulttuurin normalisointi sekä ahtaat roolikäsitykset luovat noidankehän, jonka yhteiskunta ja sen hitaasti muuttuvat rakenteen mahdollistavat vuodesta toiseen. Yhteiskunta rakenteineen eivät tue poikien, ja sittemmin miesten, empatiakyvyn kehittymistä. Todisteena voidaan pitää juuri julkaistua Nytkis ry:n (2024) kyselytutkimusta, joissa peräti joka neljäs alle 35-vuotiaista miehistä kokevat naisten ansaitsevan heihin kohdistuvan väkivallan. Millainen yhteiskunta kasvattaa väkivaltaa ihannoivia, empatiakyvyttömiä ihmisiä?
Epäterveitä roolimalleja somesta
Sosiaalinen media ei auta asiaa. Somessa villitsevät Andrew Taten kaltaiset niin kutsutut roolimallit luovat pohjaa miehuudelle, josta kärsivät kaikki, erityisesti naiset. Koska yhteiskuntamme ei kykene tarjoamaan rakentavaa ja avointa keskustelua miesten ja poikien roolista yhteiskunnassa heidän kokemuksiaan kuunnellen, epävakaat roolimallit saavat enemmän sijaa nuorten miesten keskuudessa. Monashin yliopiston tutkimuksen mukaan nuoret miehet, jotka altistuvat Taten kaltaisille roolimalleille, kehittävät usein seksistisiä ja naisvihamielisiä asenteita. Tämä näkyy kouluympäristöissä lisääntyvänä seksisminä ja häirintänä, mikä vahingoittaa sukupuolten välistä tasa-arvoa (Monash University, 2024).
Toivon miesten ymmärtävän, että maskuliinisuus ei ole hyökkäyksen kohteena, vaan sen määritelmää laajennetaan rakastavampaan ja moninaisempaan suuntaan.
On pelottavaa huomata, miten kiihtyvään tahtiin yhteiskuntamme ensin pettää ja sitten menettää otteensa niistä nuorista ja aikuisista miehistä, joilla voisi olla valtava potentiaali hyvään. Sen sijaan, että osoittaisimme rakastavamme ja välittävämme pojistamme ja miehistämme syntymästä saakka, mahdollistamme yhteiskunnasta irtaantumisen ja väkivaltaa ihannoivien, naisvihamielisten ja empatiakyvyttömien ryhmien kasvun. Birminghamin yliopiston tekemä tutkimus korostaakin, että nuoret miehet tuntevat ristiriitaa herkkyytensä ja ulkoisten kovuuden odotusten välillä. Tämä luo otollisen pohjan epävakaiden ja myrkyllisten roolimallien vaikutukselle, erityisesti jos yhteiskunnalta puuttuu rakentavia tukikanavia ja esikuvia (University of Birmingham, 2023).
Erilaiset miesroolit – enemmän tilaa olla oma itsensä
Miehenä olemisen mallien tulisi olla yhtä moninaisia kuin miehet itse. Yksiulotteiset ja ahtaat käsitykset miehuudesta – kuten vahvuuden, kovan ulkokuoren ja pärjäämisen ihannointi – ovat esteenä yksilölliselle kasvulle ja hyvinvoinnille, jos se on ainut tapa, jolla mieskäsitystä ja miehen roolia representoidaan. Ahtaat mallit ja käsitykset saattavat sulkea pois herkkyyden, luovuuden tai tunteiden ilmaisun, jotka ovat yhtä olennaisia ja arvokkaita osia ihmisyyttä sukupuoleen katsomatta.
Monet pojat ja miehet jäävät vaille esikuvia, jotka näyttäisivät, ettei ole vain yhtä ainoaa oikeaa tapaa olla mies. Representaation puute voi johtaa riittämättömyyden tunteisiin, häpeään tai jopa pahoinvointiin, jos ihminen kokee, ettei sovi yhteiskunnassa vallitsevaan miehuuden ihanteeseen. Kun maskuliinisuuden rajat pidetään kapeina, yhteiskunta ei hyödynnä miesten täyttä potentiaalia.
Tarvitsemme enemmän monipuolisia ja positiivisia esimerkkejä miehistä, jotka elävät eri tavoin, tekevät erilaisia valintoja ja kantavat ylpeinä omanlaistaan miehuutta. Tämä ei tarkoita, että perinteiset roolit – kuten vahva ja suojeleva isä tai määrätietoinen urapolku – menettäisivät arvoaan, vaan sitä, että niiden rinnalle nousee uusia mahdollisuuksia. On yhtä arvokasta olla tunteikas taiteilija, uraorientoitunut työelämän urakiituri, omistautuva koti-isä tai mies, joka avoimesti puhuu mielenterveydestään ja etsii apua. Monimuotoisuus antaa kaikille miehille mahdollisuuden tunnistaa itsensä ilman tarvetta mahtua valmiiseen muottiin. Muutos on hidasta, mutta toivon miesten ymmärtävän, että maskuliinisuus ei ole hyökkäyksen kohteena, vaan sen määritelmää laajennetaan rakastavampaan ja moninaisempaan suuntaan. Kun hyväksymme, että jokaisella miehellä on oikeus määritellä itse, millainen hän haluaa olla, luomme yhteiskunnan, jossa on enemmän tilaa hyvinvoinnille, yhteisöllisyydelle ja aidolle itsensä toteuttamiselle.
