Jaksossa keskustelemassa: Annika Ahola, Janika Kettunen, ja Annika Halme.
Äänitarkkailijana toimii Siiri Kauppi.
Ohjaava opettaja: Karina Björninen.
Karina Björninen
Hyvinvointi vaakalaudalla -podcastsarjassa sosionomiopiskelijat käsittelevät opiskelijoiden hyvinvointiin vaikuttavia aiheita rohkealla otteella. Sarja on tuotettu eri ikäisten mielenterveystyön osaamisen syventäminen opintojakson oppimistehtävänä. Minä olen Karina Björninen, mielenterveys- ja päihdetyön lehtori, ja toivotan teille mielenkiintoisia kuunteluhetkiä meidän Hyvinvointi vaakalaudalla -sarjan parissa.
Annika Ahola
Tervetuloa tämän päivän podcast-jakson pariin. Tänään täällä studiossa on kolmannen vuoden sosionomiopiskelijat Annika, Janika, ja toinen Annika.
Annika Halme
Joo eli tän päivän jakson aiheena meillä on rajojen vetäminen ja puhutaan vähän siitä, että mitä se rajojen vetäminen on. Miksi se on tärkeää ja minkä takia se voi olla välillä myös vaikeata.
Janika Kettunen
Tänään meillä on keskustelun tukena tällaisia Hidasta elämää -kustantamon kortteja eli Kiltin voimakortit, jotka toimii rohkaisijana, ajatusten herättäjänä ja lempeänä muistuttajana siitä, että aina ei tarvitse miellyttää muita ja jokainen meistä ansaitsee tulla kohdelluksi arvostavasti. Nostamalla kortin voit oppia vahvistamaan itseäsi. Tässä on tämmöisiä vinkkikortteja, tsemppikortteja ja tehtäväkortteja, mutta tänään me keskitytään näihin tsemppi kortteihin. Jokainen meistä nostaa vuorollaan yhden kortin, luetaan mitä siinä lukee ja keskustellaan niistä.
Annika Halme
Elikkä mulle tuli täältä tämmöinen, että: ”Suuttuiko joku siitä että pidit rajasi? Onneksi olkoon, olet ottanut rohkean askeleen kohti itse arvostusta”.
Janika Kettunen
Ja nyt on mun vuoro vetää kortti. ‘’Ole rohkeasti se, kuka olet. Myötäily ja aidon itsen piilottelu on väsyttävää. Paras tapa kerätä ympärilleen samanhenkisten ihmisten heimo on olla ylpeästi oma itsensä”.
Annika Ahola
Mulle tuli tällainen kortti, kun: ”Sinulla on lupa sanoa ei silloin kun haluat, ja kyllä, silloin kun haluat. Sinun ei tarvitse aina miellyttää muita, sännätä apuun, tai olla samaa mieltä”.
Janika Kettunen
Herättikö nää kortit teissä jotain ajatuksia? Muhun iski ehkä eniten toi Annikan kortti: ”Sinulla on lupa sanoa ei silloin kun haluat, ja kyllä silloin kun haluat”. Varsinkin toi ei:n sanominen on semmoinen, joka on aika vaikea muistaa välillä ja vielä haastavampi toteuttaa.
Annika Ahola
Joo, ja ehkä ylipäätään kun tuossa sanotaan siitä muiden miellyttämisestä, että jotenkin monilla ihmisillä on hirveä taipumus miellyttää muita ihmisiä. Ja jotenkin se, että uskaltaisi enemmän sanoa ei, koska yleensä siinä ei tapahdu mitään kamalaa. Ja jotenkin ehkä ajatellaan sitä, että no, jos mä sanon ei, on se sitten mihin tilanteeseen tahansa liittyvä, nyt mä en pysty miellyttämään tota ihmistä tai jotenkin nyt se ei tykkää musta. Mutta sitten on ehkä hyvä miettiä, että ei loppujen lopuksi kaikkien ihmisten tarvitse tykätä susta ja jos sä oot vaan oma itsesi niin se riittää ja sitten jos se ei ole riittävästi jollekin niin sitten se on vaan siltä pois.
Annika Halme
Niin ja ehkä just tää kuuluisa, että kaikkia ei voi aina miellyttää. Ja ehkä myös se, että jos ne sun omien rajojen vetäminen tuo pahaa mieltä jollekin toiselle ihmiselle, niin se ei ole sun syytä. Ehkä niinku toi mun oma kortti, jossa tosiaan lukee että: ”Suuttuuko joku siitä että pidit rajasi? Onneksi olkoon, olet ottanut rohkean askeleen kohti itsearvostusta.” Ehkä tähän mistä äsken puhuttiin, niin se että ihmiset ei välttämättä osaa suhtautua siihen, jos vetääkin tosi vahvoja rajoja ja jos tilanne on muuttunut tosi paljon aikaisemmasta, niin sitten ehkä tulee semmoinen, että koska ihminen on hyvin sopeutuvainen eläin, niin sitten kun toimintatavat tai mielentilat ja muut muuttuu, sitten ympärillä oleville ihmisille voi tulla vähän semmoinen että hetkinen, mitähän täällä nyt tapahtuu?
Annika Ahola
Joo ja ylipäätään ehkä se, että jos vaikka tietyt ihmiset on tottunut näkemään sut jossain tietyssä roolissa tai sä oot vaikka aina ollut sellainen, että sä et niin vedä sun omia rajoja ja enemmän miellytät muita, ja sitten yhtäkkiä vedätkin rajoja, niin se voi olla, en mä nyt tiedä shokki, mutta semmoinen muille ihmisille että mitä tapahtui, eihän tää ihminen tällainen ole. Me ollaan jotenkin myös aika sidoksissa kuitenkin niihin meidän omiin rooleihin, ja siitä voi olla tosi vaikea poiketa myös ehkä siitä, että millä tavalla muut ihmiset on tottunut näkemään sut.
Janika Kettunen
Mä oon myös sitä mieltä, että totta kai jos joku suuttuu siitä että sä pidät sun rajat, niin se on väärin niin sellaista ei pidä hyväksyä. Mutta kuitenkin kun vetää rajoja, niin kannattaa kuitenkin myös silti kunnioittaa toisen tunteita ja ei kuitenkaan saa olla liian jyrkkä, mun omasta mielestä ainakaan. Mutta toi mitä te sanoitte, se on ihan totta, ja musta tuntuu että meidän yhteiskunnassa nähdään usein omien rajojen vetäminen tai ihmiset jotka vetää niitä omia rajoja, saatetaan nähdä vaikeina tai dramaattisena, vaikka asia ei suinkaan ole sillä tavalla. Siihen ehkä tarvittaisiin jonkinlainen asenteiden muutos ja se on ehkä tapahtumassa pikkuhiljaa. Ainakin on ollut sellaista keskustelua tosi paljon esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, että ehkä ihmiset alkaa pikkuhiljaa valveutumaan myös tähän.
Annika Ahola
Joo, toi on kyllä jotenkin ihan totta. Ehkä saatetaan myös ajatella, että sitten kun vetää niitä rajoja, on jotenkin itsekäs, mutta se ei ole itsekkyyttä. Siinä pitää olla tasapaino. Sillä on hirveästi väliä, että millä tavalla vaikka tuo ilmi sen, että hei mä en tänään jaksakaan, vaikka olisi sopinut jotain. Että se millä tavalla tuo ilmi sen että vetää niitä omia rajoja.
Janika Kettunen
Ja onhan se ihan eri fiilis jos sä oot vaikka pyytänyt sun ystävää ulos ja se vastaa että ”emmä”, tai jotain
tuollaista, joka kuulostaa ehkä vähän tökeröltä. Mutta sitten taas jos sanoo, että: ”Mulla on ollut rankka päivä ja mä en jaksa tänään, mut kiva kun kysyit”, niin sehän on ihan eri asia. Tässäkin on kommunikaatiossa aika iso rooli.
Ehkä tässä kohtaa olisi hyvä määritellä, että mitä on rajat. Mä itse sanoisin, että rajat voi olla fyysisiä ja henkisiä, mutta tässä jaksossa keskitytään niihin henkisiin rajoihin. Mitä te sanoisitte, mitä on rajat?
Annika Ahola
No mä ehkä ajattelisin jotenkin, että henkisten rajojen vetäminen on sellaista, että miettii, mikä kaikki on mulle OK ja mitä kaikkea sietää muilta ihmisiltä. Minkälaista kohtelua hyväksyy itselleen.
Annika Halme
Niin ja ehkä myös itse tietää, että mikä tuntuu hyvältä.
Janika Kettunen
Ja rajoissa on sekin, että ne ei välttämättä ole aina samoja joka päivä. Rajat voi muuttua, kun sun fiilis muuttuu. Joskus ehkä jaksaa enemmän ja joskus jaksaa vähemmän.
Annika Ahola
Mun mielestä toi oli hyvä pointti ja nosto siitä, että ne rajat voi muuttua ja ne vaihtelee elämäntilanteen mukaan tosi paljon. Minkälainen tilanne omassa elämässä on, joskus voi olla paljon kuormittavampaa.
Toisena hetkenä voi olla asiat järjestyksessä, on tasapainoisempi olo, ja silloin ehkä jaksaa eri tavalla asioita, niin sen myötä ne rajat myös muuttuu.
Annika Halme
Niin ja mä mietin sitä, että kun ollaan puhuttu niin paljon siitä jaksamisesta, että aina ei vaan jaksa, eri päivinä jaksaa eri tavalla eri asioita. Niin mun mielestä ihan pitäisi olla hyväksyttävä syy vaan se, että ei huvita, vaikka kuinka on jaksamista. Mun mielestä pitäisi ajatella ehkä silleen, tai itse ainakin ajattelen niin, en sano että kaikkien pitäisi ajatella niin. Myös se, että ei halua tehdä jotain jota odotetaan, tai joku muu haluaa että mä teen, niin vaikka toki jaksaminen on iso ja tärkeä asia, mutta myös se, että ei nyt halua, haluaa tehdä jotain muuta tai olla tekemättä yhtään mitään, on sellainen asia, joka on mun mielestä hyvä muistaa ja pitää mielessä.
Annika Ahola
On tosi tärkeää pitää omasta hyvinvoinnistaan huolta ja omasta mielenterveydestään. Vetämällä rajoja huolehtii siitä omasta hyvinvoinnista ja jaksamisestaan, ja kaikesta mitä siihen ympärille liittyy. Ajattelen myös, että rajoja vetämällä myös tavallaan arvostaa itseään. Ehkä yleensä semmoiset ihmiset, jotka on kilttejä, enemmän miellyttää muita ihmisiä, niin on semmoisia jotka lähtökohtaisesti arvostaa aika paljon muita ihmisiä. Kun sitä arvostusta muita ihmisiä kohtaan löytyy niin paljon, miksei saman verran sitten arvostaisi itseensä? Että jotenkin siinä olisi semmoinen tasapaino.
Annika Halme
Siis joo ja myöskin ehkä vähän aasinsillan kautta tästä itsearvostuksesta, myös semmoinen itsekunnioitus. Ja ehkä tosiaan se, että arvostus muita ihmisiä kohtaan ja huolen kantaminen muista ihmisistä. Varsinkin tälleen kun sosiaalialaa opiskellaan, niin halutaan auttaa ihmisiä, halutaan kannatella heitä siinä niinku omassa elämässä. Toki se muista ihmisistä huolehtimisen halu ja se muiden ihmisten arvostus, mutta myös muiden ihmisten miellyttämisen koettu pakko ja semmoinen. Siihen voi sisältyä pelkoa siihen, että jos nyt sanon ei, tai en suostu tekemään jotain, tai en vain pysty, niin toinen ihminen suuttuu tai hylkää. Tavallaan kadottaa sen, mikä olisi itselle hyväksi ja itselle parasta, ihan mielenterveyden, jaksamisen, ja energian säästämisen kannalta.
Janika Kettunen
Niin, semmoinen myötätuntouupumus, että jos on just sellainen ihminen joka tuntee paljon myötätuntoa ja haluaisi auttaa kaikkia. Henkilökohtaisesti mulla on ainakin usein ollut ystävyyssuhteissa semmoinen, että kun kantaa niitä muiden huolia ja kokee niin paljon myötätuntoa, niin se on joskus tosi raskasta, että silloin pitää ehkä rajoittaa sitä, että kuinka paljon antaa omasta mielestään tilaa niille muiden huolille ja itsensä kanssa pitää pohtia niitä rajoja.
Annika Ahola
On tärkeää, ettei sitten ota liikaa taakkaa itselleen kannettavaksi ja uuvu siitä kaikesta, mitä vaikka ystävyyssuhteissa ystävät jakaa sulle ja lähde liikaa murehtimaan niitä. Että jotenkinsen muistaisi.
Janika Kettunen
Jep ja tässäkin asiassa, kuten monissa muissakin, niin se tasapaino on just tosi tärkeää. Kyllä mä itse arvostan sellaisia ystäviä, jotka vaikka miettii mun jaksamista, ja jotka auttaa mua kun mulla vaikeaa.
Mutta en mä kuitenkaan haluaisi, että ne ihan itse sitten musertuu niitten asioiden takia. Just se tasapaino, että voi olla hyvä ystävä, mutta voi myös vetää niitä omia rajoja. Ei tarvitse olla ihan ääripää joko tai. Toki se on varmasti hankalaa ja onkin, voin sanoa kokemuksesta. Mutta se on semmoinen asia mitä voi harjoitella, koska mieli on kuitenkin joustava ja ihmiset kykenee oppimaan uusia asioita kun niitä vaan harjoittelee. Mutta onko rajojen vetäminen teille helppoa?
Annika Halme
Ei.
Janika Kettunen
Minkä takia se voi olla vaikeaa?
Annika Halme
No mä mietin ainakin, ei välttämättä henkilökohtaisia kokemuksia, mutta saattaa olla ehkä se, että ne on opittuja toimintatapoja. Just vaikka niitä rajoja ei ole, tai että ajattelee, että vitsi kun olisi pitänyt sanoa tälleen, tai ei olisi pitänyt sanoa tälleen. Jotenkin tulee niin selkärangasta semmoinen ”Joo OK OK tehdään niinku sä haluat”. Mun mielestä ihmisten miellyttämisen halu ja rajojen vetämättömyys menee tosi paljon käsi kädessä. Kun on kerran tai useamman kerran saanut ns. hyvää palautetta siitä, kun on ollut vaan ”Joo ihan sama, en mä tiedä, päätä sä”, niin sitten helposti huomaakin että ahaa, tälleen kun toimii,niin ihmiset tykkää tosi paljon ja ihmiset viihtyy mun seurassa ja haluaa tehdä kaikkea. On pidetty semmoisena helppona kaverina, kun ei ole koskaan tavallaan mitään väliä eikä ole mitään omia mielipiteitä. Siitä tulee vähän semmoinen itseään ruokkiva kehä.
Annika Ahola
Mun mielestä toi oli just tosi hyvä pointti mitä Annika sanoi siitä, että ne on sellaisia opittuja toimintatapoja aika pitkälti. Itse mietin, että voi toimia omien rajojen ulkopuolella silleen, että sitä ei välttämättä edes itse tajua. Se voi olla yllättävän vaikeaa välillä huomata sitä sitten. Toisaalta rajoja voi olla vaikea vetää esimerkiksi erilaisten pelkojen takia, mitä ehkä Annika tuossa vähän sivusikin jo aikaisemmin. Eimerkiksi jos on vaikka kova menettämisen pelko tai jotain, niin sitten se että jos mä nyt toimin silleen että kunnioitan just niitä omia rajoja ja sitten toinen siitä suuttuisi. Pelkää, että jotenkin tulee hylätyksi.
Janika Kettunen
Jep, ja jos on tottunut toimimaan aina tietyllä tavalla, eikä ole aikaisemmin ollut ehkä niin hyvä siinä rajojen vetämisessä, niin onhan se kuten mä sanoin, niin hirveän vaikeaa yhtäkkiä muuttaa sitä. Sitten taas toisaalta, jos ei sitä muutosta ikinä rupee tekemään, niin se ei ole psyykkisesti oikein kestävää.
Jossain vaiheessa yleensä se uupumus sitten tulee. Itse olen ainakin huomannut myös ton, että siitä rajojen vetämisestä tekee erityisen vaikeaa se, että ei just halua olla vaikea ihminen ja on tärkeää olla tykätty. Se on myös kytköksissä omaan itsetuntoon. Rajojen vetäminen ei ole aina niin yksiselitteistä, vaan siinä pitää ehkä myös tutkia sitten sitä omaa itsetuntoa ja omia arvoja. Onko teillä jotain vinkkejä, että miten voi vetää niitä rajoja ja ylläpitää niitä?
Annika Ahola
No ehkä ekana tuli mieleen just vähän toi mitä tuossa aikaisemmin sanoinkin, ettei välttämättä edes itse tajua sitä, että ei vedä niitä rajoja. Elää vaan silleen joo joo, semmoinen miellyttäminen edellä. Pysähtyä niiden asioiden ääreen ja jotenkin tunnistaa niitä omia tunteita ja mistä ne johtuu, niin sitä kautta ehkä myös´oppii sitten vetämään niitä rajoja paremmin. Ja ylipäätään sellainen, että kuuntelee itseään. Ehkä semmoinen itsetuntemus on aika tärkeää siinä rajojen vetämisessä.
Janika Kettunen
Ja ehkä semmoinen niinku käytännön esimerkki, niin voi ihan hyvin tehdä niinku vaikka listan johonkin puhelimen muistiinpanoihin tai vihkoon, että mitkä on mun omat arvot. Mitkä asiat on semmoisia jotka tuottaa mulle hyvää mieltä ja mitkä taas on semmoisia joista ei tule niin hyvä fiilis. Sitä kautta ehkä alkaa listaamaan niitä omia rajoja, jos se on muuten vaikeaa. Se, että saa sen johonkin paperille tai muistiinpanoihin ylös, niin se voi auttaa hahmottamaan sitä.
Annika Halme
Joo ja tosiaan tosta, että mistä tulee niin kun hyvä tai huono fiilis, niin ehkä semmoinen omien tunteiden tutkiskelu ja semmoinen että menee niin sanotusti fiilispohjalta. Kyllä kuitenkin aina itse pohjimmiltaan tietää, että miltä joku vuorovaikutustilanne on tuntunut. Jos tosi herkästi itse ajattelee, että on jotenkin ajatellut tai tuntenut väärin ja olisi pitänyt priorisoida sen toisen ihmisen jotenkin sitä, että kunhan nyt kukaan ei suutu tai pahoita mieltään. Vaikka olisi kuinka semmoinen fiilis että tehdään niinku sä haluat; että on vähän semmoinen joo joo ihminen, niin kyllä kuitenkin vähän jää semmoinen paha maku suuhun. Sitä ei välttämättä ihan heti itse tunnista, ajattelee mistä tulee tällaisia kummallisia pahan mielen tunteita. Mutta usein sitten myös se vähän edellyttää sitä, että pysähtyy siihen sen tunteen ääreen ja oikeasti uskaltaa miettiä, että mistä se on tullut. Kyllä mä uskon, että ne tunteet ohjaa meitä aika paljon ja se fiilis, miten jonkun tilanteen on hoitanut.
Annika Ahola
Ja sitten tavallaan se, että luottaa siihen omaan intuitioon. Jos sulla tulee vaikka jossain tilanteessa semmoinen olo, että lupautuu johonkin semmoiseen, mikä ei ehkä olisikaan sun omien rajojen sisäpuolella, sulle tulee todennäköisesti joku tunne siitä itselle. Se voi tuntua kehossa vaikka ahdistuksena, jotenkin fyysisesti. Niin kuulostella sitä omaa fiilistä ja toimia sen pohjalta, koska kyllä ne kehon tuntemukset ja kaikki sellainen yleensä on oikeassa tietyllä tavalla. Keho antaa tavallaan merkkejä sulle itsellesi.
Janika Kettunen
Se rajojen vetäminen ja ylläpitäminen, niin jos ei se itsetutkiskelukaan siinä auta, niin totta kai on myös mahdollista sitten saada siihen apua. Jos kärsii siitä, että ei pysty niitä rajoja vetämään, niin se on semmoinen asia mitä voi esimerkiksi terapiassa sitten käydä läpi. Ei tarvitse kuitenkaan jäädä yksin niitten asioiden kanssa, koska niinku mä sanoin, se on haastava taito. En itsekään ole siihen oppinut
täysin.
Annika Ahola
Joo ja voin myöntää, että itsellekin rajojen vetäminen on aika vaikeaa, mutta ehkä sitä on tässä
opetellut. Tavallaan se rajojen vetäminen, että siihen oppii, niin on omanlaisensa matka. Siinä on
erilaisia vaiheita. Joskus se voi olla helpompaa, joskus se tuntuu taas paljon vaikeammalta. Se, että jo
tiedostaa niitä asioita, auttaa tosi paljon siinä eteenpäin. Eikä siinä ole mikään kiire, että nyt mun pitäisi
osata vetää rajat, vaan ajan myötäkin opetella.
Annika Halme
Joo mä oon ihan molempien kanssa paljon samaa mieltä, ja myöskin se, että välillä se on helpompaa ja
välillä vaikeampaa, niin myös eri ihmisten kanssa se on tosi erilaista. Jos miettii minkälaisia dynamiikkoja
on vaikka oman perheen kanssa, koska siellä on kuitenkin aina ehkä jollain tasolla vähän sellaista
auktoriteettia, lapsi/aikuinen asetelmaa. Perheen kanssa, tämä saattaa olla omakohtainen kokemus tai
voi olla olematta, niin se voi olla välillä tosi haastavaa just vaikka omien vanhempien kanssa. Se on
myöskin sitten ihan ihan eri juttu. Eri ihmisten kanssa se voi olla helpompaa tai vaikeampaa. Nyt kun mä
osasin sanoa mun vaikka kumppanille että tää ei käy, mutta sitten kun meneekin juttelee omien
vanhempien kanssa, niin sitten se onkin ihan eri juttu. Myös semmoinen armollisuus siinä, että koska me
ollaan kuitenkin niin erilaisia ja meillä on tavallaan ihan eri toiminnot eri ihmisten kanssa eri suhteissa,
niin kaikkien kanssa se ei ole aina niin helppoa tai joidenkin kanssa se voi olla paljon helpompaa kuin toisten.
Annika Ahola
Just toi armollisuus on tosi tärkeää, ja se ettei ota liikaa paineita myöskään siitä rajojen vetämisestä.
Janika Kettunen
Ja tässäkin asiassa on tosi tärkeää se tasapaino. Ettei kuitenkaan itse muutu sellaiseksi tyranniksi, joka ei pysty joustamaan missään asioissa ja sanoo vaan kaikille jyrkästi ei, mutta ei myöskään anna muiden tavallaan kävellä sun päältä. Elämässä tarvitaan kuitenkin myös joustavuutta. Se on ehkä hyvä ottaa huomioon sitten kun miettii niitä omia rajoja, että aina niissä ei kuitenkaan voi täysin pitäytyä, että sitten ehkä voi miettiä jotain kompromisseja joita olisi mahdollista toteuttaa ja mitkä on sellaisia rajoja, joissa täytyy pitäytyä, ja mistä voi vähän joustaa?
Mä haluaisin tähän loppuun sanoa tämmöisen Susanna Jussilan lainauksen, joka oli meidän mielestä tähän sopiva ja muutenkin ihana lausahdus. ”Joskus on pakko sulkea hetkeksi silmänsä, jotta voi pitää sydämensä avoimena, hän kuiskasi itselleen, sillä hän tiesi kokemuksesta, miten helppoa myötätunnon virtaan oli hukkua.”
Kiitos kaikille, jotka kuuntelivat tän jakson. Toivottavasti opitte jotain uutta tai ainakin saitte jotain hetken viihdykettä. Kiitos!
Karina Björninen
Tämä oli Hyvinvointi vaakalaudalla -podcast, kiitos kun kuuntelit. Ja toivottavasti käyt myös kuuntelemassa sosionomiopiskelijoiden podcast-sarjan loputkin jaksot. Minä olen Karina Björninen.
Muista pitää itsestäsi huolta, jottei sinun hyvinvointi joudu vaakalaudalle.
