Prekaarityö muuttaa maailmaa
Prekarisaatiolla ymmärretään työelämäkontekstissa palkkatyörakenteen murtumaa. Työelämän muutos on työn feminisoitumista, joka pitää sisällään esimerkiksi ”pätkätyöläistymisen”, työaikojen epämääräistymisen sekä työehtojen huononemisen. (Pöllänen 2016.) Hirsiaho, Jokinen, Jakonen, & Sorainen, (2011, 10) kirjoittavat, että prekarisaatio on yhteiskunnan ja erityisesti työelämän epävarmistumista. Se ei koske ainoastaan pätkätöitä tekeviä marginaaliryhmiä tai se ei ole vain nuorten tai joidenkin muiden ongelma, vaan se vaikuttaa kaikkiin sosiaalisiin ryhmiin. Pyöriän ja Ojalan (2012) mukaan prekariaatiksi kutsutun uuden ”köyhälistön” on katsottu eroavan siitä perinteisestä, historiankirjoista tutusta työväenluokasta siinä, että nykyisin myös yhä useampi korkeakoulutettu tuntee elävänsä ja työskentelevänsä kuin löyhässä hirressä. Marxilaisen työväenluokan katsottiin koostuvan lähinnä kouluttamattomista työläisistä, jotka koulutuksen puuttumisen takia joutuivat työskentelemään matalapalkkaisissa työtehtävissä.
Pätkätyöt ovat tulleet jäädäkseen, kirjoittaa Pöllänen (2016) ja jatkaa, että prekarisaatio jättää yksilöön jälkensä, sillä siinä on kysymys arjen kokonaisvaltaisesta epävarmistumisesta ja kokonaisuuden näkökulmasta myös hyvinvointivaltion rakenteiden muutoksesta. Se onko kyseessä hyvä vai huono asia ei ole kuitenkaan välttämättä mustavalkoista, sillä prekarisaatio saattaa tarjota myös mahdollisuuden johonkin parempaan. (Pöllänen 2016.) Nämä kaksi keskustelun päälinjaa nousevat esiin myös Hirsiahon ym. 2011 artikkelissa. Vaikka näyttää siltä, että prekarisaation käsite on uusi, se ei välttämättä ole sitä. Pyöriä & Ojala (2012, 173) huomauttavat että ranskankielisessä keskustelussa mainitaan työn prekarisoituminen (la précarité de l’emploi) jo 1970-luvulta. Tuolloin käsitteellä viitattiin köyhiin perheisiin. Keskustelu jatkui edelleen 1980-luvun lopulla ja silloin termi alkoi vakiintua nykyiseen muotoonsa, sillä silloin tutkimuskirjallisuudessa työn prekarisoituminen yhdistettiin kiinteästi erilaisiin epätyypillisiin työsuhteisiin, kuten esimerkiksi tilapäistyöhön, osa-aikaisuuteen, kotona työskentelyyn ja yksinyrittäjyyteen.
Rinnastus yksinyrittäjään prekaarina toimijana on varsin osuva. Yrittäjäsanomissa 1/2014 (sivu 22) on esitelty niin sanottu Keijo Keskivertoyrittäjä. Keijo on yksinyrittäjä. Hänen vuotuiset tulonsa ovat olleet vuonna 2014 keskimäärin 43 900 €/vuodessa. (Tällainen minä olen! 2014, 22.)
Alustatalous, joka on toinen keskeinen termi tässä asiayhteydessä, määritellään Elinkeinoelämän keskusliiton Mika Tuuliaisen (2017) sanoin seuraavasti: ”Alustatalous on Internetin kehitykseen perustuva, nopeasti vakiintuva liiketoiminnan organisointimalli. Alustatalous tarkoittaa käytännössä uutta talouden alaa, jossa jokin yritys tarjoaa alustan, jonka päällä yksityishenkilöt tai yritykset voivat tehdä lisäarvoa tuottavaa toimintaa, myydä tuotteita tai palveluita.” Harmaala, Toivola, Faehnle, Manninen, Mäenpää, & Nylund (2017, 23–24) toteavat, että jakamistalous on pääosin tietoverkon palvelu- ja yhteisöalustojen välityksellä tapahtuvaa vuorovaikutusta, jossa muodostuu taloudellista arvoa. Jakamistaloudessa ydinajatuksia ovat seuraavat asiat: vajaakäytössä olevat resurssit hyödynnetään tehokkaammin, omistajuuden sijaan maksetaan käyttöoikeudesta sekä vertaistoiminta ja vertaistuotanto ovat siinä keskeisiä elementtejä. Jakamistaloudessa on siis kekseistä siirtyminen uuden tavaran tuottamisesta, myymisestä ja omistamisesta talouteen, joka painottaa tavaran lainaamista, vaihtamista, vuokraamista, kierrätystä ja yhteiskäyttöä. Tässä on nähtävissä piirteitä myös nykyisin pinnalla olevasta kiertotaloudesta. Toisaalta voi todeta, että myöskään tämä ilmiö ei ole uusi, vaan se on toisinto siitä, mitä ennen maaseudulla harjoitettiin, kun lainattiin työkoneita joko vaihtaen sitä toisen koneen käyttöön tai johonkin tuotteeseen tai omaan työhön. Toisin sanoen käytäntö perustui useimmiten puhtaaseen vaihtoon eikä toiminnassa juurikaan liikkunut rahaa.
Kun aineettomista palveluista puhutaan, usein korostetaan niiden paikallisuuden merkitystä ja sekä kansalaisten asemaa palvelujen ja hyödykkeiden tuottajina. Tulkintanani on, että jakamistalouden taustalla on ajatus kuluttajista aktiivisina kansalaisina, jotka luovat ja jakavat palveluja ja hyödykkeitä toistensa kanssa. Onkin mielenkiintoinen kysymys, johtaako jakamistalous jossakin vaiheessa rahan merkityksen vähenemiseen ja talouden muuttumisen kohti palvelusten ja tavaroiden vaihtamisen yhteiskuntaa? Vahvoilla tulevaisuudessa ovat todennäköisesti ne, joilla on toisaalta mahdollisuus tuottaa ja toisaalta käytännön tietotaitoa tuottaa ruokaa.
Alustaloutta voidaan lähteä tarkastelemaan myös (pakko) yrittäjyyden kannalta, sillä se muuttaa työsuhteita käytännössä yhä enemmän ja enemmän yrittäjämäiseen toimintamalliin perustuvaksi. Tilastokeskuksen sivustolla olevan ensimmäisen määritelmän mukaan: ”Yrittäjäksi luetaan henkilö, joka harjoittaa taloudellista toimintaa omaan laskuun ja omalla vastuulla. Yrittäjä voi olla työnantajayrittäjä tai yksinäisyrittäjä, kuten ammatinharjoittaja tai freelancer. Osakeyhtiössä toimiva henkilö, joka yksin tai perheensä kanssa omistaa vähintään puolet yrityksestä, luetaan yrittäjäksi.”
Määritelmässä näkyvät sanaparit ”omaan laskuun ja omalla vastuulla”. Yrittäjyyteen kuuluu tietoinen riskinotto ja omaan laskuun ja omalla vastuulla toimiminen.
Alustatalous näyttää kuitenkin käytännössä ”tuottavan” yrittäjiä niin, että henkilö ei välttämättä tiedosta tai käsitä olevansa yrittäjä.
Esimerkiksi auton ajamisesta on käytännössä tullut aika monelle toinen työ Uberin myötä (Rosenblat 2018, 3). Tähän kuitenkin liittyy ymmärrykseni mukaan erinäisiä huomioonotettavia (pääosin juridisia) kysymyksiä. Kuljettajaksi ryhtyminen on helppoa, mutta kuinka toiminnan laillisuuden laita, vaikka taksilainsäädännön muutoksen myötä tilanne muuttui ja sinänsä on ihan o.k kuljettaa henkilöitä. Käytännön työssä tulee eteen asioita, jotka pitäisi kyetä ratkaisemaan ennen kuin ryhtyy kuljettajaksi. Kysymyksiä, joita kuljettajaksi ryhtyvän kannattaa itseltään kysyä liittyvät esimerkiksi vakuuttamiseen. Korvaako tavallinen liikennevakuutus mahdollisesti kyydissä olleiden vammat, jos sattuu onnettomuus? YLE:n sivustolta löytyy Ilona Koiviston (2016) kirjoittama teksti, jossa hän käsittelee ajoneuvon liikennevakuuttamista. Mainitussa kirjoituksessa puhutaan auton käyttötarkoituksen muutoksesta, joka tulisi vakuutukseen tehdä, kun kyseessä on ammattimaisempi ajaminen. Entä muuttuuko status työntekijästä yrittäjäksi. Alusta on nimensä mukaisesti alusta tai väylä, jonka kautta työskennellään, vastuu esimerkiksi omasta työ- ja tapaturmavakuuttamisesta.
Työ on murroksessa
Kuten uudessa hallitusohjelmassa todetaan, työn murros ja digitalisaatio vaikuttavat siten, että työpaikkoja häviää. Toisaalta samalla syntyy uusia tuottavampia toimialoja, yrityksiä ja työtehtäviä. Hallitusohjelman mukaan muutoksen mahdollisuuksia on tuettava kaikin keinoin edistämällä osaamista, uusiutumista, uuden teknologian käyttöönottoa ja uusien ideoiden leviämistä. Käytännössä työelämän muutoksen kääntöpuolena on työelämän epävarmuuden lisääntyminen. Vähimmäistyöehtojen toteutumisessa on erityisesti puutteita heikommassa asemassa olevien työntekijöiden kohdalla. (Hallitusohjelma 2019, 137.) Tästä syystä hallitusohjelman mukaan, selvitetään lainsäädännön muutostarpeita työn murroksen näkökulmasta (itsensätyöllistäjät, jakamis- ja alustatalous, uudet työn teettämisen muodot ja osuuskunnat). Työelämän epävarmuuden vähentämiseksi täsmennetään työsopimuslain työsopimuksen käsitettä siten, että työsopimussuhteen naamiointi muuksi kuin työsopimukseksi estetään. (Hallitusohjelma 2019, 137.)
On tärkeä, että asia on huomioitu ja huomioidaan työnteon muotoihin liittyviä juridisia seikkoja (Puro 2019) myös jatkossa. Yhteiskunnan muutosvauhti on käytännössä ollut niin nopeaa viimeisen kymmenen vuoden aikana, että lainsäätäjä ei ole pysynyt sen käänteissä mukana tai ainakin siinä ollut suuria haasteita. Työntekijä tarvitsee heikomman suojaa ja työsopimuslaki (2001/55) pikaista päivittämistä. Lienee paikallaan säätää samalla sekä vuokratyövoimasta että yrittäjämäisen työn suorittamisesta jotakin.
Näkemykseni mukaan alustataloudessa on kyseessä franchising-tyyppinen yrittäjyys. Yrittäjä (alustan omistaja) tarjoaa korvausta (välityspalkkiot) vastaan oikeuden käyttää liiketunnusta ja alustaa. Yrittäjän (alustan omistajan) yrittäjäriski on minimoitu. Alustan omistava yrittäjä lähinnä kerää tuoton ja palveluntarjoja (alustayrittäjä) kantaa riskin esimerkiksi autonsa rikkoutumisesta tai asuntonsa tuhoutumisesta.
Palaan vielä hieman edellä mainitsemaani Uberiin. Kuten esimerkiksi Rosenblat (2018, 76–77) toteaa, Uber luo yrittäjyyttä massoille ja toisaalta yrittäjyyden vapaus kiehtoo monia. Yrittäjyys myös sitoo enemmän kuin yksilö äkkiä osaa ajatellakaan. Ajattelen, että pahimmillaan kyseessä samantapainen tilanne, kuin on niin sanotulla vaihtelevalla työajalla työskentelevän työsopimus, joka paremmin tunnetaan 0-tuntisopimuksena. Erotuksena on se, että yrittäjänä ei välttämättä ole mahdollisuuksia minkäänlaiseen tukeen, vaan pallo on jalassa jatkuvasti, ja jos et ole käytettävissä, putoat nopeasti ulkopuolelle. Nopeat syövät hitaat ja Suomen kaltaisella markkinalla, jossa asiakaskunta on todella rajallinen ja jossa lähtökohtaisesti ansaintamahdollisuudet eivät päätä huimaa, on tilanne katastrofaalinen. Ja jos verottajan osuus pääsee ”rahasuihkua” odotellessa unohtumaan, seuraamukset eivät todennäköisesti ilahduta eivätkä arkea millään tavalla helpota. Hirsiaho ym. (2011, 11) huomauttavat, että pelko työttömyydestä ja sen seurauksista on yksi suomalaisten suurimpia tosiasiallisia pelkoja. Elämä on käytännössä kiinni vakituisessa työssä. Ehkä siksi tietoja ja ennustuksia työelämän muutoksista kohti pysyvää epävarmuutta ei ole tohdittu tai haluttu ottaa tosissaan. Tarvitaan uudenlaista lainsäädäntöä ja muutenkin uudenlaista ajattelua, jotta uudistuvat työmarkkinat eivät jyrää meitä alleen.
