COHESION-hanke
Muovassa on tämän vuoden ajan ollut käynnissä EU:n rahoittama Erasmus+ COHESION -hanke. COHESION-hankkeen tavoitteena on parantaa neurologisista häiriöistä ja traumoista kärsivien korkea-asteen opiskelijoiden valmiuksia siirtyä työelämään, sekä auttaa heitä työelämän ensiaskelissa. Tämä tehdään tarjoamalla tietoa ja koulutusta molemmille osapuolille, sekä työnantajille että opiskelijoille. Tarkoituksena on, että lisääntyneen tiedon avulla molemmat osapuolet ymmärtäisivät toisiaan paremmin. Silloin mahdollisuudet parempaan vuorovaikutukseen, työn suunnitteluun ja työn tuottavuuteen paranevat. Hankkeen perimmäisenä tavoitteena on, että nämä erityiset opiskelijat ja työvoima löytävät ei vain mitä tahansa työtä, vaan juuri heille sopivan työpaikan, joka hyötyy heidän erityisosaamisestaan.
Hankeyhteistyötä
Työryhmä, joka koostuu hankeosapuolista Puolasta, Espanjasta, Italiasta, Kyprokselta ja Suomesta, on etsinyt ja koonnut teoriatietoa aiheesta eri lähteistä. Lisäksi olemme halunneet saada hankkeeseen käytännön tietoa, joka monesti on sanatontakin osaamista. Pyysimme yhteistyöhön VAMK:in koulukuraattorin, joka työkseen päivittäin kohtaa korkeakouluopiskelijoiden haasteita ja auttaa heitä eteenpäin. Häneltä olemme saaneet arvokasta käytännön tietoa. Ensi vuoden puolella jatkamme tiedonhakua työnantajien ja neuropsykiatrisista (nepsy) ongelmista kärsivien opiskelijoiden haastatteluilla. Haastatteluista saatavaa tietoa käytämme, kun valmistamme työnantajille ja nepsy-opiskelijoille suunnattuja koulutuspaketteja. Jos kuulut jompaankumpaan ryhmään ja olisit valmis haastateltavaksi, ota mielellään yhteyttä. Lisätietoa hankkeesta löydät Muovan kotisivuilta. Hanke valmistuu loppuvuodesta 2026, ja sen jälkeen nämä koulutuspaketit ovat valmiina kaikkien hyödynnettäviksi.
Neurokirjon erityistaidot voimavaraksi
Tässä hankkeessa olemme saaneet tutustua moniin mielenkiintoisiin neuropsykiatristen haasteiden puoliin. Autismi esimerkiksi tuo ihmiselle heikkouksia ja vahvuuksia, jotka ilmenevät yksilöllisellä tavalla ja vaikuttavat siihen, miten hän kokee ympäröivän maailman ja toimii vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Autismikirjon henkilöillä on usein poikkeuksellinen kyky keskittyä olennaiseen, huomata yksityiskohtia ja ratkaista monimutkaisia ongelmia. Heidän erityiset kiinnostuksenkohteensa voivat johtaa syvälliseen osaamiseen, ja heidän sitoutumisensa sääntöihin sekä vahva työmoraalinsa tekevät heistä arvokkaita työelämässä. Samalla autismi voi tuoda mukanaan haasteita, kuten toiminnanohjauksen vaikeuksia, joustamattomaksi tulkittavaa ajattelua ja haasteita sosiaalisessa kanssakäymisessä. Monet autismikirjon henkilöt kokevat aistiärsykkeet voimakkaasti, mikä voi aiheuttaa ylikuormittumista ja vaatia erityistä tukea arjessa ja työelämässä. Kuormituksen jälkeen tarvitaan lepoa. Kun näitä haasteita ymmärretään ja vahvuudet tunnistetaan, autismikirjon ihmiset voivat tuoda ainutlaatuista osaamista ja näkökulmaa yhteisöihin, joissa he toimivat. (Vates: Autismikirjo ja työ, 2020.)
Myös aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö ADHD voi tuoda työelämään sekä haasteita mutta myös vahvuuksia. Keskittyminen työtehtäviin voi olla vaikeaa, kun ulkopuoliset ärsykkeet häiritsevät, ja tehtävät saattavat jäädä kesken. Yksityiskohtiin keskittyminen voi olla haastavaa, mikä voi johtaa huolimattomuusvirheisiin. Toisaalta ADHD-ihminen voi kiinnostavan työtehtävän parissa uppoutua syvään keskittymiseen ja keksiä luovia ratkaisuja. Heidän impulsiivisuutensa ja spontaanisuutensa voivat auttaa tarttumaan toimeen nopeasti. Esihenkilön selkeä ohjeistus, konkreettiset odotukset ja työn rajaaminen voivat auttaa ADHD-ihmistä onnistumaan työssään. Lisätietoja löydät tästä aiheesta alkuperäisestä lähteestä: Duunitori ADHD työelämässä, 2021.
Yllä on mainittu vain muutamia asioita nepsy-ihmisten erityistaidoista. Yleisesti ottaen eri neuropsykiatrisista haasteista kärsivät ihmiset kehittävät usein vahvoja ongelmanratkaisutaitoja selviytyessään henkilökohtaisista haasteista. Tämä kyky innovoida ja sopeutua on valtava voimavara nykyajan muuttuvissa työympäristöissä, joissa joustava ajattelu johtaa ainutlaatuisiin ratkaisuihin.