Lastenkulttuurin laatukäsikirjassa (2022) lastenkulttuuripalvelut jaotellaan seitsemään eri ryhmään: tapahtumat, ohjaus- ja työpajatoiminta, näyttelyt, esitykset, festivaalit, innovatiiviset toimintamallit ja lapsille suunnatut julkaisut. Opiskelija Heli Säde opinnäytetyössään muokkasi hieman tätä ryhmittelyä jakamalla lapsiperheiden kulttuuripalvelut kuvan mukaisesti kahdeksaan ryhmään.
Kuvan kehän keskellä oleva kuvion epäsäännöllinen muoto pyrkii kuvaamaan lastenkulttuurin ja lastenkulttuuripalveluiden muotoutumassa olevaa tilaa. Lastenkulttuuripalveluiden rahoitus on hyvin sirpaleista, monimuotoista ja kestoltaan määräaikaista. Toisin sanoen lastenkulttuuripalvelut Suomessa ovat melkein poikkeuksetta hankerahoitteisia. Rahoitusta kulttuurihyvinvointipalveluihin ohjataan kunta-, kulttuuri-, sosiaali-, terveys- ja hyvinvointitoimijoiden resursseista ja siinä on suuria alueellisia eroja niin kunta- kuin toimijakohtaisesti tarkasteltuna. (lastenkulttuuri.fi, 2024.)
Heli Säteen opinnäytetyön vertailuanalyysin perusteella näyttäisi siltä, että niissä kunnissa, joissa lapsiperheiden taide- ja kulttuuritoimintaa on paljon, on onnistuttu verkostoitumaan hyvin. Kasvatus-, opetus-, sosiaali-, hyvinvointi- ja terveyssektorin yhteistyö edistää kulttuurihyvinvointia kaikissa ikäryhmissä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) TEA-viisarin (2024) perusteella tämänkaltainen verkostoituminen on Vaasassa vielä alussa. Tähän on vaikuttanut myös tuore hyvinvointialueuudistus. Vaasan kulttuuripalveluissa haetaan aktiivisesti yhteistyömuotoja kaupungin muiden hallintokuntien, oppilaitosten ja yksityisten toimijoiden kanssa. Kulttuurihyvinvoinnin tunnistaminen ja osaaminen varsinaisen kulttuurin toimialan ulkopuolella vaikuttaisi olevan vasta alussa.
Lastenkulttuurin edistäminen on Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM:n) huomion kohteena. OKM tavoittelee sitä, että kaikilla lapsilla on asuinpaikasta riippumatta yhdenvertainen mahdollisuus taide- ja kulttuuriosallistumiseen. OKM:n tukee lastenkulttuurikeskuksia ja sen tavoite on, että keskusten toiminta ja palvelut kattavat koko Suomen. (Opetus- ja kulttuuriministeriö, 2023) Pohjanmaalla toimii Lastenkulttuuriverkosto BARK, mutta Vaasan kaupungissa ei ole omaa lastenkulttuurille kohdennettua keskusta. BARK:lla on Vaasan lisäksi toimintaa Luodossa, Kruunupyyssä, Pietarsaaressa, Pedersöressä, Uusikaarlepyyssä, Vöyrillä, Mustasaaressa, Laihialla, Maalahdessa, Korsnäsissä, Närpiössä, Kaskisissa, Kristiinankaupungissa ja Kokkolassa. Sen toiminta-alue on varsin laaja.
Heli Säteen opinnäytetyön johtopäätöksistä yksi on, että lastenkulttuurikeskusten olemassaololla on varsin suuri merkitys alueella tapahtuvaan lastenkulttuurin toimintaan ja palveluihin. Lastenkulttuurikeskukset ovat myös aitiopaikalla kehittämässä lasten ja lapsiperheiden kulttuuria ja mahdollisuuksia siihen. Keskukset edistävät toiminnallaan myös alan tutkimusta valtakunnallisesti ja kansainvälisesti. Lastenkulttuurikeskuksen rakentaminen olisi eittämättä iso satsaus taloudellisesti. Liikkuva lastenkulttuurikeskus muiden tilojen puuttuessa voisi olla nopeammin toteutettavissa. Liikkuva lastenkulttuurikeskus pääsisi myös niiden lasten ja perheiden luo, joita kuntien keskustoissa sijaitsevat keskukset eivät tavoita.
Lastenkulttuurikeskuksen puuttuminen näkyy alueella vähäisempänä toimintana ja siihen tähtäävänä yhteistyönä. Yleisten kulttuuripalveluiden varassa toimiva lastenkulttuuritoiminta merkitsee kunnassa huomattavasti pienempiä resursseja lastenkulttuurista vastaavien työntekijöiden määrässä verrattuna niihin kuntiin, joissa toimii sekä yleinen kulttuuripalvelu että lastenkulttuurikeskus. (Martin, 2017.)
Helsingin Annantalossa kehitetty Taideneuvola ja Porissa kehitetty Vauvojen värikylpy® ovat esimerkkejä innovatiivisista kulttuurihyvinvointia edistävistä toimintamalleista, joissa yhdistyvät taide ja kulttuuri neuvolapalveluiden yhteydessä. Taideneuvolatoiminta on valtakunnallisesti ainutlaatuinen tapa tuoda taide ja kulttuuri osaksi perheiden arkea ja tukea lapsen kehitystä varhaislapsuudesta alkaen jo olemassa olevan instituution neuvolan kautta (Porin kaupunki, 2023.)
Lastenkulttuuripalveluiden puute ei johtune ainakaan pelkästään tilojen, rahan tai muiden resurssien puutteesta. Tarvitaan enemmän tahtoa tavoittaa lapsiperheet, myös ne, jotka eivät itse koe olevansa kiinnostuneita taiteesta ja kulttuurista. Taiteen ja kulttuurin tilat ovat usein museoita, ja niissä vieraileva yleisö on erilaista kuin lapsiperheet. Lapset tuovat mukanaan iloa, vauhtia ja ääntä. Tarvitaankin ajattelun muutosta siihen, millaisilla tiloilla, arvoilla ja säännöillä taide ja kulttuuri ympäröidään.
Vuonna 1979 kansainvälistä lapsen vuotta valmistelevan toimikunnan puheenjohtaja Pekka Gronow kysyi, miksi lasten kulttuuri pitäisi eristää muusta kulttuurista (Anttila & Rensujeff 2009, 48). Heli Säde opinnäytetyössään ajattelee itse aivan samoin. Kulttuurihyvinvointi muodostuu yksilön omasta kokemuksesta taiteen hyvää tekevästä voimasta. Aikuinen ei välttämättä tai ehkäpä lainkaan ole asiantuntija lapsen kokemuksesta. Ollaan siis avoimia sille mitä taide, lapset ja heidän perheensä yhdessä luovat.
Heli Säde päättää kirjoituksen yhtä kauniin filosofisesti ja toiveikkaasti kuin vuoden 1979 lastenkulttuuritoimikunnan puheenjohtaja todetessaan, että ”Kaikki ovet, jotka lapset pystyvät avaamaan, ovat lastenkulttuuria.” Jokainen lapsiperhe, nekin, jotka eivät välttämättä niin taiteesta perusta, haluaa tulla kohdatuksi yksilöinä omanlaisensa kulttuurin ja kokemuksensa kautta. Avoimuus, ymmärrys ja tervetulleeksi toivottava asenne tuovat kulttuuripalveluiden äärelle kaikkein tehokkaimmin.
