Tiedevastaisuus ei ole uusi ilmiö, mutta sen näkyvyys on kasvanut. Erityisesti sosiaalinen media ja vaihtoehtoiset viestintäympäristöt ovat mahdollistaneet tutkimustiedon nopean kyseenalaistamisen sekä pseudotieteellisten näkemysten leviämisen. Samalla tutkijoiden ja asiantuntijoiden asema julkisessa keskustelussa on muuttunut aiempaa ristiriitaisemmaksi: tutkimustietoa hyödynnetään edelleen päätöksenteon tukena, mutta sen rinnalla leviää myös pyrkimyksiä vähätellä tieteen merkitystä tai asettaa tutkimustieto samalle viivalle mielipiteiden kanssa. (Räsänen & Tuominen, 2026; Jäntti, 2025)
Kehityksen taustalla vaikuttavat monet tekijät, mutta useissa tutkimuksissa ja asiantuntijapuheenvuoroissa on kiinnitetty huomiota poliittisen polarisaation sekä populististen liikkeiden vahvistumisen vaikutuksiin. Kriittiset puheenvuorot tiedettä, yliopistoja ja asiantuntijavaltaa kohtaan ovat lisääntyneet useissa Euroopan maissa, mikä on osaltaan lisännyt keskustelua tieteen riippumattomuudesta ja yhteiskunnallisesta asemasta. Huolenaiheena ei niinkään ole tieteen kohtaama kritiikki, vaan tilanteet, joissa tutkimustietoa pyritään ohjaamaan poliittisista lähtökohdista. (Kekkonen, 2025; Jäntti, 2025)
Muutokset näkyvät konkreettisesti tutkijoiden arjessa. Joissakin maissa tutkimusrahoitusta on kohdennettu uudelleen poliittisten tavoitteiden mukaisesti, tutkimusohjelmia on lakkautettu ja tiettyihin tutkimusaiheisiin kohdistuva paine on kasvanut. Samalla tiedeyhteisössä on noussut huoli tieteen vapauden heikkenemisestä sekä tutkijoiden mahdollisuuksista osallistua julkiseen keskusteluun ilman pelkoa häirinnästä, maalittamisesta tai muusta painostuksesta. (Jäntti, 2025; Tieteentekijät, 2025; Tieteentekijät, 2026)
Tieteen vapaus on yksi demokraattisen yhteiskunnan perusedellytyksistä. Jos tutkimuksen tekemiseen, julkaisemiseen tai siitä viestimiseen kohdistuu poliittista, taloudellista tai sosiaalista painostusta, vaarantuu samalla yhteiskunnan kyky tuottaa luotettavaa tietoa päätöksenteon tueksi. (Tieteentekijät, 2025; Jäntti, 2025)
Sanojen sensuuri vaikuttaa tehtävään tieteeseen
Yksi suuri muutos tieteen tekemisessä liittyy nykyisen Yhdysvaltain istuvan hallinnon sanakieltolistaan, jolle on listattu sanoja, jotka Trumpin hallinto on määritellyt omasta näkökulmastaan vääräksi. Tieteen maailmassa tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että tieteellisiin tutkimuksiin ja teksteihin kohdistetaan massaseulontaa etsimällä kieltolistalla olevia sanoja. (Lapintie, 2025) Jos tutkimuksesta löytyy listalla oleva sana, voidaan tekstin eteneminen pysäyttää toistaiseksi muokkauksen ajaksi, tai kokonaan, jos tutkija kieltäytyy muokkauksesta.
Asiaan on kiinnitetty tutkijoiden näkökulmasta erityistä huomiota. Esimerkiksi Jeremy Faust (2025) kirjoittaa Inside Medicinissä tutkijoiden harjoittavan ennakoivaa kuuliaisuutta, sillä epäselvä politiikka on aiheuttanut tutkijoiden keskuudessa pelkoa ja epävarmuutta esimerkiksi työpaikkojen puolesta. Faust kirjoittaa esimerkiksi joidenkin hänen kollegoidensa vetäneen kirjoituksia pois siksi, että niissä on kuvattu eri vähemmistöryhmiin kuuluvien tietoja. (Faust, J., 2025)
Käytännössä kyse on sensuurista. Päivikki Karhula (2013) kirjoittaa sensuurin puuttuvan ideologioihin, teemoihin ja tulkintojen näkökulmiin. Karhulan mukaan teknologian kehityksen myötä sensuurista on tullut systemaattisempaa, sillä haluttua seurantaa ja rajoituksia voidaan kohdistaa suurempiin ihmisryhmiin kerralla. Sen osallisina tai toteuttajina voivat olla niin hallinto, turvallisuusviranomaiset, yritykset kuin yksityishenkilötkin (Karhula, 2013). Yhdysvalloissa sensuurin toteuttajana toimii Trumpin hallinto ja osallisina ovat eri viranomaiset ja tutkijat haluamattaankin. Sen laajuus ja vaikutukset hätkähdyttävät länsimaisessa maailmassa, jossa uskotaan vahvasti niin sanan- kuin tieteen vapauteenkin.
Tutkimusten eteneminen on sensuurien ja rahoituksien jäädyttämisen vuoksi hidastunut huomattavasti, mutta sensuuri tuo siihen oman lisämausteensa. Sanasensuurin problematiikaa lisää se, että listalle on laitettu käsitteitä, joita ei käytetä viittaamaan pelkästään etnisyyteen tai sukupuoleen. Esimerkiksi sana ”bias” aiheuttaa hämmennystä tiedepiireissä: sanaa käytetään esimerkiksi tilastotieteissä kuvaamaan harhaa tai systemaattista virhettä. Tuloksena on se, että tutkimukset, jotka eivät nojaa millään tavalla ns. kiellettyihin teemoihin, joudutaan vetämään pois, niitä joudutaan tarpeettomasti muokkaamaan tai niiden eteneminen hidastuu huomattavasti. Toinen esimerkki on sanan gender kieltäminen; sitä on käytetty synonyymina sanalle sex, ja jos sana gender tulee sensuroida, moni tutkimus muun muassa syöpä- ja sydänsairauksiin jää kokonaan julkaisematta. (Harjumaa, 2025)
Taulukko 1 Esimerkkejä Trumpin hallinnon seulonnassa käytetyistä termeistä
| gender | biologically female |
| transgender (tai transsukupuolinen) | antirasismi |
| pregnant person | diversiteetti |
| pregnant people | naispuolinen |
| LGBT | etnisyys |
| transsexual | vihapuhe |
| non-binary | feminismi |
| assigned male at birth | ilmastonmuutos |
| assigned female at birth | tasa-arvoinen yhteiskunta |
| biologically male | bias |
Trumpin hallinto on myös määrännyt, että olemassa on kaksi sukupuolta: mies ja nainen. Määräyksen seuraukset ovat olleet laajemmat kuin on ehkä osattu odottaa. Esimerkiksi Yhdysvaltain CDC (Centers for Disease Control and Prevention) ja liittovaltion terveysviranomaiset ovat joutuneet poistamaan tietoa, joka sotii Trumpin hallinnon määräyksiä vastaan. Viranomaisten on poistettava kaikki materiaali, jossa viitataan sukupuoli-identiteettiin. Konkreettisella tasolla tämä näkyy esimerkiksi transsukupuolisten HIV-tilastojen, HIV-testiin hakeutumisen ohjeiden ja nuorten terveysriskejä lisäävien käyttäytymismallien poistamisena. Terveysvirasto NIH taas on poistanut sivuja, joiden avulla on ollut tarkoitus monipuolistaa biolääketieteen tutkimustyövoimaa. (MTV, 2025; Lankinen, 2025)
Tutkimusjulkaisujen ohella myös viranomaisten verkkosivujen sisältöjä ja tietoaineistoja on joko poistettu tai muutettu. Tämä ei ole koskenut pelkästään yksittäisiä sanoja tai ilmaisuja, vaan kokonaisia verkkosivuja ja tietokantoja, joita esimerkiksi tutkijat ja lääkärit käyttävät työssään. Osa sisällöistä on palautettu myöhemmin, mutta on ollut pitkään epäselvää, mitä aineistoja on poistettu pysyvästi ja voiko poistettuja vielä palauttaa. Datan katoaminen on tehnyt tutkimustyöstä vaikeampaa, sillä tutkijat eivät voi luottaa siihen, että aiemmin käytettävissä ollut data olisi saatavilla jatkossakin. (Ehlers & Smith, 2025)
Terveysviranomaisten verkkosivuilla julkaistavat ohjeet, tilastot ja tutkimustulokset eivät ole pelkästään tutkijoiden käyttöön tarkoitettua tausta-aineistoa, vaan niitä hyödynnetään päivittäin kliinisessä päätöksenteossa sairaaloissa, terveyskeskuksissa ja päivystyksissä. Kun hoidon kannalta tärkeitä aineistoja poistetaan tai niiden saatavuutta rajoitetaan, lääkäreiden mahdollisuudet perustaa päätöksensä ajantasaiseen tietoon heikkenevät. (Ehlers & Smith, 2025)
Tutkijat maalittamisen kohteina
Tutkijan työtä ei hankaloita ainoastaan kotimaisen ja ulkomaistenkin hallitusten kiristynyt ote tieteestä ja tutkimuksesta, sillä haasteita työn toteuttamiseen tuo tutkijoiden lisääntynyt maalittaminen. Esimerkiksi Suomalaisen Tiedeakatemian puheenjohtaja Tuula Linna (2025) peräänkuulutti muutoksia lainsäädäntöön ja työsuojeluun sen yleistymisen vuoksi: tutkijoille lähetetään loukkaavia, jopa uhkaavia viestejä, jonka lisäksi tutkijoiden henkilökohtaisia tietoja levitetään enenevissä määrin. Esimerkiksi tutkijoiden yhteystiedot, kuvat, lasten koulu- ja päiväkotitiedot ovat olleet maalittamista tekeville vapaata riistaa. (Linna, 2025, Sisäministeriö, n.d.)
Maalittamisen vaikutukset eivät rajoitu yksittäisiin tutkijoihin. Häirintä, uhkailu ja oikeudellisilla toimilla painostaminen voivat johtaa itsesensuuriin, jolloin tutkijat välttelevät osallistumista julkiseen keskusteluun tai tiettyjen tutkimusaiheiden käsittelyä. Maalittamisesta seurannut itsesensuuri heikentää auttamatta tutkimuksen näkyvyyttä ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta tieteen vapaudesta puhumattakaan. Pitkällä aikavälillä ilmiö taas kaventaa julkista keskustelua ja vähentää tutkimukseen perustuvan tiedon saatavuutta yhteiskunnallisessa päätöksenteossa.
Tutkijoiden häirintä ei ole uusi asia, mutta sosiaalisen median suomat mahdollisuudet esimerkiksi anonyymisti kommentoimiseen ovat tuoneet häirintään ja uhkailuun uusia ulottuvuuksia. Häirintää aiheuttavat eniten aiheet, jotka voidaan laskea poliittisesti latautuneisiin teemoihin, kuten poliittiset konfliktit, ruoka, ympäristö, rokotukset ja seksuaalisuus. Huomionarvoista on se, että häirintää ja maalittamista kokivat eniten nuoret naiset, kun taas miehet ja vanhemmat tutkijat kokivat häirintää vähemmän. (Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta, 2026; Väliverronen, 2025)
Maalittamisen rinnalle on noussut oikeudenkäynnin väärinkäyttö eli SLAPP-kanteet (Strategic Lawsuit Against Public Participation). Sillä viitataan oikeusjuttuihin ja oikeustoimilla uhkaamiseen; sen tarkoituksena on vaientaa, pelotella tai kuormittaa yksittäisiä henkilöitä tai kokonaisia organisaatioita, jotka osallistuvat julkiseen keskusteluun tai tuovat esiin yhteiskunnallisia merkittäviä asioita. Yleisimpiä kohteita ovat aktivistit, journalistit, ympäristövaikuttajat, ihmisoikeuspuolustajat, kansalais- ja mediaorganisaatiot sekä tutkijat. Mielenkiintoista on se, että SLAPP-kanteiden käyttö on yleistynyt joka puolella maailmaa, eivätkä sen leviämiseen ole vaikuttanut maiden erilaiset oikeusperinteet tai oikeusjärjestelmät. Mielenkiintoista on sekin, että merkittävä osa SLAPP-kanteiden viljelijöistä ovat yrityksiä. (OHCHR, 2025; Coalition Against SLAPPs in Europe, 2025)
Viime vuosina on korostettu myös yliopistojen, tutkimuslaitosten ja työnantajien vastuuta tutkijoiden suojelemisessa. Organisaatioilta edellytetään toimintamalleja häirintätilanteiden tunnistamiseen, niihin puuttumiseen ja tutkijoiden tukemiseen. Erityisen tärkeää on tarjota juridista, viestinnällistä ja työhyvinvointiin liittyvää tukea tilanteissa, joissa tutkija joutuu maalittamisen tai perusteettomien syytösten kohteeksi. Maalittaminen ja SLAPP-kanteet muodostavat haasteen myös avoimen tieteen tavoitteille. Tutkimustulosten avoin julkaiseminen, tiedeviestintä ja vuorovaikutus yhteiskunnan kanssa ovat keskeisiä osia nykyaikaista tutkimustyötä. Jos tutkijat joutuvat pelkäämään häirintää tai oikeudellista painostusta, saattaa halukkuus osallistua julkiseen keskusteluun vähentyä, mikä heikentää tieteen ja yhteiskunnan välistä vuoropuhelua.
Ei demokratiaa ilman vapaata tiedettä
Tutkimuksen vapaus kapenee ulkomaiden lisäksi myös Suomessa. Rajoittaminen ei tapahdu hiljaisesti kulissien takana vaan viime vuosina tieteen rajoittamisesta on tullut osa poliittista leikkikenttää. Esa Väliverronen ja Kai Ekholm kirjoittivat vuonna 2020 ettei tieteen rajoittamisessa ole kyse pelkästään diktatuurivaltioiden harrastamasta toiminnasta. Heidän mukaansa poliittisesta polarisaatiosta ja autoritaarisen populismin nousun myötä myös tutkimustiedon kyseenalaistaminen on nostanut päätään.
Kehitystä voidaan tarkastella myös kansainvälisillä mittareilla. Akateemisen vapauden tilaa seuraavan Academic Freedom Indexin (AFI) mukaan akateeminen vapaus on heikentynyt Suomessa merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Vuoden 2025 päivityksessä Suomi sijoittui niiden 34 maan joukkoon, joissa heikkeneminen on ollut tilastollisesti merkittävää. Samalla Suomi putosi akateemisen vapauden kansainvälisessä vertailussa korkeimmasta kategoriasta alempaan luokkaan. (Kinzelbach ja muut, 2025)
Tieteen vapaus on kirjattu sekä Suomen perustuslakiin (731/1999) että Euroopan Unionin perusoikeuskirjaan (Euroopan unioni, 2012). Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tutkijalla on oikeus valita tutkimusaiheensa ja menetelmänsä sekä julkaista tutkimuksensa tulokset ilman vaikutusyrityksiä, painostusta tai häirintää kaupallisilta, uskonnollisilta tai poliittisilta tahoilta. (Tieteellisten seurain valtuuskunta, 2026).
Demokraattisessa yhteiskunnassa tutkimuksesta on voitava keskustella avoimesti ja kriittisesti. Julkinen keskustelu voi, ja sen myös pitää, haastaa tutkimustuloksia ja niiden tulkintoja, mutta sen ei pidä unohtaa tieteen prosesseja. Tieteellinen tieto perustuu systemaattiseen tutkimusprosessiin, jossa tietoja kerätään, analysoidaan ja arvioidaan kriittisesti. Julkista keskustelua siis voi ja pitää käydä, mutta pelkkien mielipiteiden voimalla tutkimustuloksia ei voida kumota.
Poliittisen myllerryksen keskellä unohdetaan, tai halutaan unohtaa, akateemisen ja tieteellisen vapauden olevan demokratian kulmakiviä, sillä tutkittu tieto toimii demokratiassa tehtyjen päätöksien pohjana. (Pellinen & Juppo, 2025) Tieteen ja tutkimuksen perustehtävä on tutkia ja tuottaa sellaista luotettavaa tietoa, joka vahvistaa demokratiaa ja yhteiskunnallista kehitystä. Politiikassa tällä hetkellä oleva vahva trendi asiantuntijalausuntojen ja asiantuntijuuden sivuuttaminen on omiaan horjuttamaan kansan luottamusta päätöksentekijöiden toimintaan. (Tieteellisten seurain valtuuskunta, 2026).
Kun tieteeseen ei luoteta, menetetään kyky tehdä oikeasti tutkittuun tietoon perustuvia päätöksiä ja muokata yhteiskunnan tulevaisuutta vakaalla pohjalla. Tämän hetken poliittinen ilmapiiri ei kuitenkaan tue lupausta vapaasta tutkimuksesta. Esimerkiksi Suomessa sosiaali- ja terveysministeriö kielsi aikaisemmin valmistuneiden ravitsemussuositusten mainintaa ravitsemuskampanjassa, jonka lisäksi poliitikot ovat vähätelleet tutkimukseen perustuneen tiedon tieteellisyyttä (Koskela & Kajova, 2024; Petterson, 2026), ministeri Ville Rydman myönsi yliopistoille vain puolet niille varatusta tutkimusrahoituksesta (Uusitalo & Nikula, 2026) ja rokotekriittisyys on tehnyt tasaista kasvua Pohjanmaalla (Ruissalo, 2026; Hakala, 2026; Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2026).
Tilannetta ei välttämättä helpota yliopistojen yritysmäisyys. Ennen vuoden 2009 yliopistolain toteutumista yliopistot toimivat pääsääntöisesti valtionhallinnon piirissä, ja niiden päätöksenteko perustui henkilöstön ja tutkijayhteisön vahvaan osallistumiseen. Muutoksen myötä yliopistojen hallintorakenteet muuttuivat keskitetymmiksi. Yliopistoista tuli yritysten kaltaisia työnantajia, joiden johtamisessa alettiin painottaa enemmän tuloksellisuutta, strategisia tavoitteita sekä kilpailuasemaa. (Patomäki, 2016; Väliverronen & Ekholm, 2020) Ongelmaksi muodostuu se, ettei yrityksissä ole varsinaista sananvapautta, sillä yleisesti yrityksen johto vastaa ulostulosta medialle. Tutkijan ulostulo ei käytännössä voi olla ristiriidassa työnantajansa kanssa, ja tässä kohtaa tulee vastaan ongelma: yliopistojen perustehtävään kuuluu tieteen ja sivistyksen edistäminen, ja jotta niin voidaan toimia, tulee tutkijan ja tutkimuksen esittää kriittisiä näkökulmia, kyseenalaistaa vallitsevia käytäntöjä ja osallistua yhteiskunnassa käytävään vuoropuheluun ilman painostusta ja pelkoa seuraamuksista.
Yritysmaailmasta omaksutut johtamiskäytännöt voivat lisätä painetta viestiä työnantajan kannalta yhdenmukaisesti, jolloin kriittinen tai yrityksen linjasta poikkeava tutkijan ulostulo voidaan nähdä tieteeseen normaaliin itsekorjautuvuuteen kuuluvan ilmiön sijaan mainehaittana. Hyvänä esimerkkinä kotimaasta on VTT:n yritys vaientaa tutkijoitaan antamalla varoitus tutkijalle, joka oli ollut kuultavana asiantuntijan roolissa eduskunnan talousvaliokunnassa sen käsitellessä ydinvoimaloiden rakentamista sekä estämällä toisen tutkijan mielipidekirjoituksen koskien turpeen energiakäyttöä (Yle, 2011; Eduskunnan oikeusasiamies, 2011).
Korkeakoulujen ja tutkimusorganisaatioiden tehtävänä on puolustaa vapaata ja avointa tiedettä myös silloin, kun tutkimustulokset ovat poliittisesti kiistanalaisia tai taloudellisten intressien kannalta epämiellyttäviä riippumatta siitä, toimiiko korkeakoulu yrityksen kaltaisesti. Riippumaton tutkimus, avoin julkaiseminen ja tutkijoiden mahdollisuus osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ovat edellytyksiä sille, että päätöksenteko voi perustua tutkittuun tietoon eikä pelkästään mielipiteisiin tai eturyhmien tavoitteisiin. Tieteen vahvuus perustuu sen kykyyn korjata itse itseään: uudet tutkimukset täydentävät aiempaa tietoa, haastavat vakiintuneita käsityksiä ja tarkentavat ymmärrystämme maailmasta. Siksi avoin tiede ei ole pelkästään tutkimusyhteisön etu, vaan demokraattisen yhteiskunnan toiminnan edellytys.
