Turvetuotannon päättyminen jättää jälkeensä laajoja ja usein syrjäisiä, biodiversiteetiltään köyhiä alueita, joiden jatkokäyttöön on useita erilaisia mahdollisuuksia. Alueet voidaan hyödyntää esimerkiksi uusiutuvan energian tuotantoon tai maatalouskäyttöön. Ne voidaan myös ennallistaa kosteikoiksi tai metsittää, mitkä ovat luonnon monimuotoisuuden parantamisen kannalta parhaita vaihtoehtoja. Jatkokäytön suunnittelu on kuitenkin monitahoinen prosessi, jossa on otettava huomioon niin ekologiset, taloudelliset kuin sosiaaliset näkökulmat.
Tämä artikkeli liittyy opinnäytetyöhön Uusiutuvien energiantuotantomuotojen vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen käytöstä poistetuilla turvetuotantoalueilla. Kyseisessä opinnäytetyössä käsitellään käytöstä poistettujen turvetuotantoalueiden jatkokäyttömahdollisuuksia erityisesti uusiutuvan energian tuotannon osalta ja käydään läpi eri jatkokäyttövaihtoehtojen vaikutuksia luonnon monimuotoisuuteen. Taustalla on EU:n tavoite turvetuotannon vähentämiseksi sekä näiden alueiden hyödyntämiseen ekologisesti kestävällä tavalla.
Turvetuotanto Suomessa
Suomessa käytettävästä energiasta noin 2 prosenttia tuotetaan turpeella (Bioenergia Ry, 2024). Suurin osa tuotetusta turpeesta käytetään sähkön ja lämmön tuottamiseen eli energiaksi, ja esimerkiksi kaukolämmön tuotannossa turpeen osuus on alle 20 prosenttia. (Mäkäräinen, 2019.)
Suomessa on suoalaa noin 9,3 miljoonaa hehtaaria. Vuosina 1990–2017 turvetuotantoon käytetty ala on vaihdellut 65 000 hehtaarista aina 90 000 hehtaariin. Suurimmat turpeen tuotantoalueet löytyvät Etelä- ja Keski-Pohjanmaalta sekä Pohjois-Pohjanmaalta, mitkä kattavat puolet Suomessa käytössä olevasta turvetuotantoalasta. (Auvinen ja muut, 2020, s. 19.) Turvetuotannosta poistuneita alueita on tällä hetkellä noin 90 000 hehtaaria eli saman verran, kuin aikoinaan on enimmillään käytetty turvetuotantoon (Bioenergia Ry, 2024).
Turvetuotannosta on haittaa ilmastolle, alueen vesistöille sekä biodiversiteetille. Turvetuotannon seurauksena alueelle tyypillinen suoluonto katoaa ja erilaiset kiintoaine- sekä ravinnevalumat aiheuttavat haittaa, esimerkiksi happamoitumista, vesistöille. Turpeen hajoaminen saa jo itsessään aikaan päästöjä, ja turvetta poltettaessa ilmakehään vapautuu hiilidioksidia. Turpeen polttoa on alettu vähentää nopealla tahdilla päästökaupan ja Suomen hiilineutraaliustavoitteen myötä, mutta turpeella on edelleen pieni rooli kotimaisena huoltovarmuuspolttoaineena. (Suomen ympäristökeskus, 2024.)
Vaikka turvetuotannon tiedetään olevan hyvin haitallista ympäristölle ja ilmastolle, niin tästä huolimatta jotkut tahot haluavat edelleen jatkaa turvetuotantoa. Helsingin Sanomien mukaan valtion turveyhtiö Neova ei ole aikeissa vähentää turvetuotantoa, vaan päinvastoin jopa pyrkii tulevaisuudessa kasvattamaan tuotantoa huolimatta siitä, ettei turvetuotanto ole edes ollut yhtiölle kovin kannattavaa (Lassila, 2024). Jotta Suomi saavuttaisi hiilineutraaliustavoitteen vuoteen 2035 mennessä, on turpeen käytöstä aiheutuvat päästöt saatava vähenemään nopeasti ja turpeen poltosta on luovuttava kokonaan (Sitra, 2020, s. 30).
Uusiutuvaa energiaa käytöstä poistuneilla turvetuotantoalueilla
Tuotannosta poistuneet turvetuotantoalueet ovat ihmisen valmiiksi muokkaamia, yleensä hyvin laajoja, puuttomia ja tasaisia kenttiä, joilla on turvetuotannon jäljiltä valmiit kulkuyhteydet ja toimivat ojitukset. (Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, A, 2024.) Näin ollen ne soveltuvat hyvin uusiutuvan energian, kuten tuuli-, aurinko- tai bioenergian tuotantoon ilman, että uuden energiantuotantomuodon perustamisesta aiheutuisi lisää luontokatoa tai suuria muutoksia maankäytössä. Uusiutuvan energian tuotanto entisillä turvetuotantoalueilla on huomionarvoinen jatkokäyttömuoto myös siksi, että näin alueet olisivat edelleenkin osa energiahuoltoa eli toiminta muuttuisi vain energiamuodosta toiseen. (Laasasenaho & Lauhanen, 2022.)
Käytöstä poistettuja turvetuotantoalueita voidaan hyödyntää useampaan jatkokäyttövaihtoehtoon samanaikaisesti. Yksi esimerkki tällaisesta monikäyttömahdollisuudesta löytyy Solarigo Systems Oy:n Pöyrynwattilan aurinkopuistosta Hirvensalmelta, jossa ensimmäistä kertaa kesällä 2024 pääsi laiduntamaan 100 lammasta aurinkopaneelien keskelle. Lampaiden omistajan Tiina Jokelan mukaan lampaat viihtyivät hyvin aurinkopuistossa, erityisesti aurinkopaneelien alla suojassa auringonpaisteelta. (Solarigo Systems, 2024.)
Biodiversiteetin ja ilmastonmuutoksen huomioiminen jatkokäyttömuotoa valittaessa
Suomen suoluonnon monimuotoisuus on suurempaa kuin missään muualla Euroopassa, lukuun ottamatta Venäjää. Suomesta on löydetty yli 100 erilaista suoluontotyyppiä, joista jokaisella on sille ominainen eliölajisto. Soiden luontotyypit ja lajit ovat kuitenkin uhanalaistuneet, ja suoluonnon laatu heikentynyt ojitusten aiheuttaman soiden kuivumisen, metsä- ja maatalouskäytön sekä turvetuotannon myötä. (Metsähallitus, n.d.)
Yksi tehokkaimmista tavoista lisätä biodiversiteettiä käytöstä poistetuilla turvetuotantoalueilla on kosteikkojen ennallistaminen. Vettämisen myötä kosteikkoalueille palaa alkuperäisiä kasvilajeja ja elinympäristö muuttuu otollisemmaksi vesilinnuille sekä muille kosteikkoalueiden lajeille. (Elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus, C, 2024.) Esimerkiksi Mikkelin Haukivuorella toteutettu Ropolansuon kosteikko tarjoaa uuden elinympäristön uhanalaisille vesilinnuille ja kahlaajille, kuten tukkasotkalle ja jouhisorsalle. (Neova Group, 2024.)
Ympäristön kannalta lintukosteikoilla on paljon positiivisia vaikutuksia, mutta metaanipäästöjensä takia ne lämmittävät jonkin verran ilmastoa (Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, B, 2024). Toinen varteenotettava jatkokäyttövaihtoehto entiselle turvetuotantoalueelle on alueen metsitys. Johtavat ilmastotukijat ovat arvioineet, että ilmastonmuutokset pysäyttämiseksi on vähennettävä kasvihuonekaasupäästöjä nopeasti ja edistettävä tehokasta hiilensidontaa eli hiilidioksidin poistamista ilmakehästä (Silfverberg, 2022, s. 9). Metsät ovat tässä hyvä apu, sillä ne toimivat hiilen varastoina metsäkasvillisuuden ja -maan sitoessa tehokkaasti hiiltä. (Maa- ja metsätalousministeriö.)
Haasteista huolimatta suuri potentiaali
Parhaimman jatkokäyttömuodon valintaan liittyy erilaisia kysymyksiä ja haasteita. Esimerkiksi tuulivoiman sijoittaminen alueille voi haitata lintulajeja, jos suunnittelussa ja toteutuksessa ei oteta huomioon paikallista lajistoa. Lisäksi maaperän ominaisuudet sekä kantavuuden rajoitteet voivat osoittautua ongelmallisiksi ja nostaa uusiutuvan energian tuotannon perustamiskustannuksia. Toisaalta esimerkiksi ennallistamiseen ja metsitykseen liittyy riski, että alueiden hyödyntäminen taloudellisesti kannattavalla tavalla jää vajaaksi, ellei niille löydetä riittäviä tukimalleja.
On kuitenkin selvää, että entisten turvetuotantoalueiden hyödyntämisessä piilee valtava potentiaali, joka voi tukea Suomen hiilineutraaliustavoitteita sekä luonnon monimuotoisuuden parantamista. Kestävien ratkaisujen löytäminen vaatii kuitenkin monitieteistä lähestymistapaa, huolellista suunnittelua, tiivistä yhteistyötä eri toimijoiden kesken ja ennen kaikkea tahtotilaa. Tulevaisuudessa tällaiset alueet voivat toimia esimerkkeinä siitä, kuinka ympäristön ja talouden tavoitteet voidaan yhdistää onnistuneesti.
