Millainen insinööri on?
Katselin televisiosta itselleni uuden kaksiosaisen dokumenttisarjan ensimmäistä osaa Leonardo Da Vincistä (1). Sarja kertoo tarinan tuosta historian suuresta miehestä syntymästä kuolemaan asti. Internetistä löytyy myös paljon sitaatteja, joita hänen suuhunsa sovitetaan. Yhtenä harvemmin esitetyistä (vapaa käännös), myös tv-sarjassa esitetty:
Sain synnyinlahjaksi kyvyn kyseenalaistaa.
Jos minua pyydetään kuvaamaan sitä, millainen insinööri mielestäni on, pyörivät kuvaukseni usein tämän saman asenteen ympärillä. Toki Leonardo historiallisena henkilönä (1452–1519) on osittain muuttunut jo enemmän legendaksi, kun häntä ja hänen tarinaansa on vuosisatojen kuluessa riepoteltu kulloisenkin ajan tarpeisiin sopivaksi hahmoksi.
Se mitä minun mielestäni tulevaisuuden insinöörien tulisi hyödyntää Leonardosta on tapa, jolla hän valmistautui uraansa. Hän pääsi oppipojaksi ja opetteli (nykyajan näkökulmasta) vanhojen mestarien tekniikat ja tavat piirtää, maalata ja veistää. Opittuaan ne, hän kehitti menetelmiä eteenpäin. Hän hyödynsi uutta rakentaessaan historian oppeja. Hän opiskeli ja kehitti käyttäen hyväkseen matematiikkaa, optiikkaa, anatomiaa ja monia muita tieteitä.
Otamme siis lähtökohdaksi Leonardon tavan ja rakennamme sen päälle jotain uudempaa. En kuitenkaan väitä, että minä olisin luonut nämä kysymykset, mutta kokosin ne tätä kirjoitusta varten yhdistellen vuosien aikana kuulemiani ohjeita. Ja koska nykyään pitää osata tiivistää viestinsä lyhyeen se muodostuu näin:
Insinöörin päätyökaluja ovat kolme kysymystä; miksi, miten ja miksei. Näiden lisäksi hänen tulisi osata kommunikoida ajatuksensa selkeästi.
Eli insinööriksi voidaan kutsua henkilöä, joka osaa käyttää kysymyksiä ”miksi”, ”miten” sekä ”miksei” ja kykenee vielä kommunikoimaan ajatuksensa muille. Mikäli haluaa lisäksi pystyä kehittämään jotain uutta, niin eri tieteiden hiekkalaatikoiden välinen ristipölytys on vain eduksi.
Mitä tulevaisuuden insinöörin tarvitsee osata?
Tulevaisuuden ennustaminen ei sinänsä ole vaikeaa. Riittää kun tekee valistuneen arvauksen. Monien tulevaisuuden ennustajien joukosta kuitenkin ovat harvalukuisempia ne, jotka toistuvasti osuvat ennustuksissaan oikeaan. Ilman sen suurempaa analyysiä voi odottaa, että suurin osa tulevaisuuden ennustuksista ei osu kohdalleen. Miten minä sitten väitän osuvani yhtään paremmin?
Tarkastelemalla menneisyyttä, ja tulevaisuudesta tehtyjä ennusteita olemme huomanneet, että olemme ennustajina säännönmukaisesti yliarvioineet lähitulevaisuuden kehityksen, aliarvioineet pitkän ajan kehityksen ja unohtaneet että ihminen on ahne, itsekäs ja kateellinen eläin. Paras ennuste osaamistarpeille tulevaisuudessa onkin, että resilienssi ja kyky mukautua ympäristön vaatimuksiin auttaa työtehtävienkin suorittamisessa.
Insinöörin työpöydällä on aina ollut erilaisia työkaluja laskutikusta ruutupaperiin ja viivoittimesta pyyhekumiin. Tekoäly on vain yksi työkalu näiden joukossa ja insinööri on se, jonka tulee saada tästä työkalusta kaikki parhaalla mahdollisella tavalla irti. Samat peruskysymykset toimivat niin ihmisten kuin tekoälynkin kanssa. Niiden avulla insinööri hahmottaa ympäröivää maailmaa ja etsii tietoa.
Kysymyksellä ”miksi” insinööri saa tietää mitä ja miksi jotakin pitää saada aikaan. Tätä voidaan käyttää tiedonhankinnan peruskysymyksenä. Yksinkertaistettuna: toista kysymystä niin monta kertaa, että olet tyytyväinen vastaukseen. Jos juomalasiin kaataa hanasta vettä, miksi lasin pystyreunoihin kehittyy ilmakuplia? Miksi pohjaan ei näitä ilmakuplia ilmesty? Miksi edellä mainitut ilmakuplat eivät nouse pintaan, kuten hiilihappokuplat? Miksi nämä kuplat eivät yhdisty? Miksi vesi valuu normaalisti alaspäin, ja joskus ”väärään suuntaan”?
Kysymys ”miten” viittaa insinöörin tapaan ajatella ja analysoida ympäröivää maailmaa. Ymmärrys erilaisten luonnon, yhteiskunnan ja teknisten prosessien toiminnasta mahdollistaa erilaisten järjestelmien yhteensovittamisen. Uteliaisuus esimerkiksi sitä kohtaan, kuinka termodynamiikan lait toimivat, kun vesi vaihtaa olomuotoaan nesteestä kiinteäksi, tai höyryksi sekä suoraan kiinteästä höyryksi tai höyrystä kiinteäksi. Miten lämpötila ja ympäröivä ilmanpaine ja kosteus tähän vaikuttavat. Kuinka painovoima ja pintajännitys voivat olla välillä toistensa vaikuttavat vastavoimat.
Kysymys ”miksei” viittaa siihen, että insinöörin olisi hyvä tuntea historiansa. Enkä tarkoita tässä sitä, että pitäisi tuntea vain Leonardo Da Vincin keksinnöt vaan käytännössä koko historian kehitys. Esimerkiksi kuinka termodynamiikan lakeja on hyödynnetty, kun ydinvoimalaitosten hyötysuhdetta on parannettu lauhdutusprosessin optimoinnilla. Miten hajautetun tietokannan avainten hallintaa on kehitetty, jotta etsityn tiedon hakuaikoja on saatu lyhennettyä.
Kirjoitetun historian osalta tekoäly pystyy avustamaan tietojen ja ratkaisujen etsimisessä. Pätevän insinöörin tulisi osata nimetä useampi oma tieteenalansa kehittäjä, jonka hartioilla hän seisoo. Tietotekniikkainsinöörin tulisi tietää miten Bjarne Stroustrup, Dennis Ritchie, Tim Berners-Lee, Alan Turing ja Ada Lovelace liittyvät tietotekniikkaan. Elektroniikkainsinöörin puolestaan tulisi kesken unesta herättämisen kyetä kertomaan miten Thomas Edisonin, Nikola Tesla, Hedy Lamarr, John Ambrose Fleming ja William Shockley ovat vaikuttaneet nykyelektroniikkaan. Uteliaille voin kertoa, että Wikipedia kertoo heistä kaikista.
Kysymysten taustalta hohkaa vahvasti luonnontieteiden hallinta, kuten matematiikka, fysiikka, kemia, biologia, historia, psykologia, käyttäytymistieteet ja niin edelleen. Onneksi ainakin osaa näistä aineista opetetaan ammattikorkeakouluisssa insinööriopiskelijoille. Ja jos saamme sytytettyä uteliaisuuden liekin, niin loput insinööri opiskelee itse.
Käyttäen näitä kysymyksiä insinööri määrittelee missä kohtaa mahdollisen ja mahdottoman välinen teknologinen raja kulkee. Kun toimitaan mahdollisen puolella, kehitetään ja hyödynnetään nykyistä teknologiaa ratkomalla ongelmia. Kun siirrytään mahdottoman puolelle, puhutaan usein haaveilusta. Insinöörien haaveilun tuloksena löydetään kuitenkin uusia tapoja siirtää tätä rajaa. On ollut historiallinen aika, jolloin nykyinen älypuhelin olisi nähty käsityskyvyn ulkopuolella olevaksi ihmeeksi.
Insinööri määrittelee mahdollisen ja mahdottoman rajan.
Hyvälläkään idealla ei ole paljoa arvoa, jos sitä ei pysty jakamaan muille (2). Vasta jaettu tieto on kaksinkertainen tieto. Sama pätee valitettavasti myös Internettiin jaettuun käyttäjätunnukseen ja salasanaan. Jakamisen jälkeen ei ole enää ainoa järjestelmän käyttäjä. Viestinnän tarkoituksena on tuottaa sosiaalista liukastetta, esimerkiksi saada projekti käynnistettyä, käyttäjät sitoutumaan osaksi kehitystyötä, antamaan rahoitusta tai lisäämään sosiaalista hyväksyntää.
Viestinnässä on myös omat haasteensa, erityisesti digitaalisessa viestinnässä (3). Arvostettua suomalaista viestinnän professoria vapaasti mukaillen ”viestinnässä ei ole tärkeätä se, miten asiat ovat vaan se miten asiat näyttävät olevan” (4). Tärkeää on muistaa, että jokaisella viestintään osallistuvalla on vähintään yksi erilainen näkökulma mihin tahansa asiaan. Toistaiseksi digitaalisuus ei tue tunteiden, tai empatian liittämistä osaksi viestiä mikä helpottaisi viestintää. Viestijän tulee osata tehdä se itse. Ihminen kun on kuitenkin tunteva psykofyysinen olento, niin viestintätavalla on merkitystä viestin läpäisyn onnistumiseen.
Kyllä tuloksien lähettäminen maailmalle onnistuu kävellenkin, mutta sähköpostilla se on nopeampaa. Insinöörin tulee hallita nykyaikaiset työkalut. Insinöörin tulisi hallita viestinnän lukemisen lisäksi sekä tekniikasta viestiminen että viestiminen ihmisten kanssa. Välillä tuntuu, että nämä ovat kolme eri taitoa. Usein teknisten asiantuntijoiden ja muiden välistä viestintää edistämään tarvitaan joku tulkiksi. Toivottavasti tulevaisuuden insinöörit eivät enää tarvitse näitä tulkkeja.
Mihin insinööriä tulevaisuudessa tarvitaan?
Meillähän on nyt tekoäly, mihin me tarvitsemme enää insinöörejä? On tervettä kyseenalaistaa eri asioiden tarpeellisuutta myös yritystoiminnassa. Läpinäkyvässä ja kestävässä yritystoiminnassa tulisikin kyseenalaistaa kaikkien roolien tarpeellisuutta. Jo kuluneen moton mukaan hyvä toimitusjohtaja tekee itsestään yrityksessä tarpeettoman. Itse näen että hyvä insinööri puolestaan rakentaa itsestään kehityksen mahdollistajan, jos ei sitä jo ole.
Uuden kehittäminen vaatii historian tuntemista, koska muuten ei tunnista mikä on uutta. Erityisesti tekniikan alalla määrällisesti suurin osa uusista asioista ja keksinnöistä on vain vanhan parantamista, soveltamista uudella tavalla tai hyödyntämistä uudessa kontekstissa. Osaltaan insinöörityö tulee siis olemaan arkeologiaa; tuntea historiaa ja ymmärtää historiallinen konteksti ilmiöiden ympärillä.
Työkalut, materiaalit ja menetelmät kehittyvät, siitä voimme olla varmoja. Maailma ei ole vielä valmis. Insinöörien tehtävä tulevaisuudessa pysyy samana kuin mitä se on nyt. Siirtää mahdollisen ja mahdottoman välistä raja-aitaa yhä vain kauemmas sekä tätä tehdessään ratkoa ongelmia.
