Toimintatutkimus

Toimintatutkimus (action research) on lähtökohtaisesti tutkimusta, jossa tutkija osallistuu kiinteästi tutkittavan yhteisön elämään tallentamaan tapahtumia ja tilanteita (Kemmis, Mc Taggart & Nixon 2014, 4). Toimintatutkimuksen avulla on tarkoitus kehittää teoriaa vuorovaikutuksessa käytännön kanssa ja muuttaa olemassa olevaa todellisuutta toimivammaksi. Tavoitteena siis on, että toimija saa apua jonkin käytännön ongelman ratkaisemiseen ja tutkija saa käytännön toimijaan kontaktin, jonka kautta tutkija saa teoreettisen tutkimuksen tueksi käytännöllistä tietoa. Tällaisen käytännöllisen tiedon avulla voidaan testata teoreettisia käsityksiä ja toisaalta kehittää niitä eteenpäin. Käytännössä tutkijat osallistuvat organisaatiossa olevan ongelman ratkaisuprosessiin. He hyödyntävät työssään ongelman kannalta relevantteja teorioita ja tutkimukseen perustuvia ajattelumalleja. Olennaista on, että toiminnan kehittäminen ja muutos tapahtuvat rinnakkain. Siksi tutkijan tulee kirjata tarkasti alkutilanne, tutkimussuunnitelma ja tutkimuksen eri sykleistä saatavat tulokset, jotta tavoitteiden saavuttaminen ja oppimisprosessi kyetään arvioimaan. (Lakkala 2008, 45; Tiainen, Aittoniemi, Haukijärvi & Yli-Karhu 2015, 2; Jyrkämä; Kemmis ym. 2014, 4–5.)

Usein näkee kirjoitettavan, että toimintatutkimuksen tavoitteena on saada aikaan muutosta parempaan (Jääskeläinen 2013, 13). Alkuasetelmissa kuitenkin jää usein määrittelemättä se, kenen kannalta/näkökulmasta parempaan. Myöskään lopputulosten perusteluista ei yleensä ilmene se, miksi uusi toimintatapa on entistä parempi tai millä tavalla tällainen paremmuus voidaan näyttää toteen. Toimintatavan vaihtaminen toiseen ei välttämättä auta, jos toimintakulttuuri ei muutu tai jos asioita tehdään edelleen samalla tavalla kuin aina ennenkin on tehty.

Toimintatutkimuksesta voidaan erottaa kolme lähestymistapaa. Nämä ovat tekninen, tulkinnallinen ja kriittinen lähestymistapa. Lähestymistavat on esitetty oheisessa taulukossa. (Taulukko 1.)

	Ta­voit­teet	Tut­ki­jan roo­li	Tut­ki­jan ja osal­lis­tu­jien vä­li­nen roo­li
Tek­ni­nen	Te­hok­kuus, vai­kut­ta­vuus, opet­ta­jan ke­hit­ty­mi­nen omas­sa työs­sään	Ul­ko­puo­li­nen ha­vain­noi­ja	It­se­näi­siä toi­mi­joi­ta, ”he”, riip­pu­mat­to­muus
Tul­kin­nal­li­nen, prak­ti­nen	Edel­lis­ten li­säk­si: opet­ta­jien itse­ym­mär­rys, tie­toi­suus ja val­veu­tu­nei­suus pa­ra­ne­vat	Roh­kai­see ja tu­kee osal­lis­tu­maan ja reflek­toi­maan omaa työ­tä	Yh­teis­työ, ”si­nä”
Kriit­ti­nen, eman­si­pa­to­ri­nen	Edel­lis­ten li­säk­si: va­pau­tu­mi­nen pe­rin­tei­sis­tä aja­tus­mal­leis­ta, kriit­ti­nen suh­tau­tu­mi­nen byrokra­tiaan, pyr­ki­mys muu­tok­seen	Muu­to­sagent­ti, yh­teis­työn jär­jes­tä­jä ja sii­hen osal­lis­tu­ja, vas­tuun ja­ka­ja	Jaet­tu vas­tuu, ”me”

Suuntaukset eivät esiinny puhtaina, vaan kriittisessä toimintatutkimuksessa on vaikutteita niin tulkinnallisesta kuin teknisestäkin suuntauksesta. Kun teoreettinen suuntaus on tekninen, on tutkija ulkopuolinen havainnoija. Vastaavasti kriittisessä toimintatutkimuksessa tutkija pyrkii osallistumaan toimintaan tasavertaisesti sekä olemaan toiminnan muutosagentti. Praktisessa lähestymistavassa tutkijan rooli on olla yhteistoiminnallisuuden järjestäjä ja vastuunjakaja. Yhteistyö on keskiössä ja voisiko täsmentää, että erityisesti asiakkaan näkökulma. (Helsingin yliopisto.)

Toimintatutkimus saa inspiraationsa käytännön kehittämistyöstä. Yhtenä kriittisen teorian ja toimintatutkimuksen keskeisenä piirteenä on pyrkiä muutokseen teorian avulla. Amerikkalainen Kurt Lewin onnistui löytämään yhteyden teorian ja käytännön välillä. (Huttunen & Heikkinen 1999, 155, 157) Toimintatutkimuksessa on lähtökohtana käytäntöön suuntautuminen ja ongelmakeskeisyys, kuten jo edellä todettiin. Sen taustalla on joko organisaatiotasoinen tai organisaation sisäisen pienemmän yksikön tarve kehittää tai muuttaa toimintaansa.

Toimintatutkimuksen vaikutuksia tutkittaessa havaittiin mielenkiintoinen asia: tutkimuksen kohteena oleminen muuttaa ihmisen toimintaa ja tyytyväisyyttä työympäristöönsä. Tästä esimerkkinä mainitaan niin sanottu Hawthorne-ilmiö, jossa tutkittiin valaistuksen merkitystä työhön. Tutkijat havaitsivat, että työteho parantui myös silloin, kun valaistusta vähennettiin tai se pidettiin samana. (Tiainen ym. 2015, 2–3.) Tutkittavan käyttäytymisen muutos, kun hän on tutkimuksen kohteena, on siis omiaan vaikuttamaan tuloksiin ja tämä on tutkimuksen tekijän hyvä ottaa huomioon, kun hän tulkitsee tutkimustuloksia.

Toimintatutkimuksen kannalta keskeisessä roolissa on saksalaisen Jürgen Hbermasin teos Theorie und Praxis, jossa Habermas yhdisti käytäntöä ja teoriaa. Habermasin tuotannosta on tunnistettavissa kolme paradigmaa: julkisuus-, tiedonintressi- ja kommunikatiivinen paradigma, joista toimintatutkimukseen on sovellettu eniten tiedonintressiteoriaa. (Huttunen & Heikkinen 1999, 158.) Toimintatutkimuksessa on nähty väline yhteiskunnalliseen vapautumiseen ja demokratiaan. Tosin Habermas on itse suhteutunut opiskelijaradikalismiin kielteisesti, eikä hän ilahtunut, että hänen teorioitaan sovellettiin toimintatutkimukseen. (Huttunen & Heikkinen 1999, 161.)

The Glossary of Education Reform-sivustolla määritellään toimintatutkimusta seuraavasti helppotajuisesti. Sen mukaan toimintatutkimus on käytännössä tutkimusta, jossa on arvioivia, tutkivia ja analysoivia tutkimusmenetelmiä. Niitä käytetään, kun on tarvetta diagnosoida ja ratkaista ongelmia tai määritellä heikkouksia eri konteksteissa. Toimintatutkimuksen avulla voidaan kehittää (tai pyritään kehittämään) käytännön ratkaisuja nopeasti ja tehokkaasti. Toimintatutkimusta voidaan soveltaa organisatoristen, akateemisten tai opetuksellisten ongelmien lisäksi myös ohjelmiin tai koulutustekniikoihin, joissa ei sinänsä ole mitään ongelmia, mutta joita halutaan kehittää tai parantaa. Myös oppimisen näkökulmasta toimintatutkimus puoltaa paikkaansa. Toimintatutkimus voi olla tästä näkökulmasta henkilökohtaista osaamista kehittävää. Toimintatutkimusta kutsutaan usein toiminta- tai tutkimussykliksi. Nimitys johtuu siitä, että siitä on tunnistettavissa ennalta määitelty prosessi, joka toistuu uudelleen ja uudelleen. Tunnistettavat osat ovat:

1. Tutkittavan ongelman tunnistaminen.
2. Tiedon kerääminen tutkittavasta ongelmasta.
3. Kerätyn tiedon (datan) järjestäminen, analysointi ja tulkinta.
4. Suunnitelman kehittäminen ongelman ratkaisemiseksi.
5. Suunnitelman käytännön toteuttaminen.
6. Toteutettujen toimien tulosten analysointi.
7. Uuden ongelman tunnistaminen.
8. Prosessi toistuu. (Action research.)
   Huomaamme, että tämä näyttäytyy hyvin pitkälti samanlaiselta prosessilta kuin Lean. (Lean-ajattelu.)

Toimintatutkimuksen klassikoksi muodostuneessa teoksessaan Carr & Kemmis (1986, 21) nostavat esiin erityisesti kasvatustieteellisen tutkimuksen ja opettajien työhön liittyvät käytännön tutkimukset. Ensimmäisenä tunnistetaan erilaiset tasot koulutustutkimuksen mikro-makroperspektiivistä. Toisena on erilaisia näkökulmia koulutustilanteista tarkasteltava tarkasteleva taso. Tässä koulutustilanteet ovat ”järjestelminä, ohjelmina, ihmiskohtaamisina tai historiallisina hetkinä”. Kolmantena näkökulmana ovat erilaiset näkemykset koulutustapahtumista tutkimuskohteina. Neljänneksi tunnistetaan koulutuksen painottamisen eri asteet selvästi joko inhimillisenä tai sosiaalisena prosessina. Viidentenä tulokulmana on erilaisteiset väliintulot, joissa tutkittava varioi tutkimustilanteissa ja jälleen tasot vaihtelevat makro-mikroperspektiivin välillä.

Toimintatutkimuksen keskeisimpiä soveltamisaloja ovat kasvatustieteellinen tutkimus ja työelämätutkimus. Erityisesti sitä käytetään erilaisissa kehittämis- ja muutoshankkeissa. Se on suosittua myös sosiaalityön ja hoitotieteen alalla. Lisäksi sitä käytetään yhdyskuntien ja kansalaisliikkeiden tutkimuksessa. Kolmannen sektorin ja työelämän kehittämishankkeet ovat myös suosittuja kohteita toimintatutkimukselle. Voikin sanoa, että tämän tutkimusotteen suosio on kasvanut sen myötä, kun vaatimus osallistumisen ja osallisuuden vahvistamisesta on noussut yhteiskunnan eri osa-alueilla. (Syrjälä, Ahonen, Syrjäläinen & Saari 1994.)

Toiminnallisen opinnäytetyön vahvuutena voidaan pitää sitä, että parhaimmillaan sen lopputulos on hyödynnettävissä välittömästi, jos ei koko toimialalla, niin ainakin siinä kohdeyrityksessä, jolle se tehdään. Toiminnallisessa opinnäytetyössä tapahtuva vuorovaikutus niin toimeksiantajaosapuolen kuin toisiaan myös toimeksiantajan asiakkaiden kanssa edesauttaa myös tutkimustyön tekijän ammatillista kasvua ja ymmärrystä. (Vilkka & Airaksinen 2004, 6–7.) Yhteistyö onkin yksi toimintatutkimuksen peruspilari (Syrjälä ym. 1994, 34).

Syrjälä ym. (1994, 33–34) nostavat esiin toimintatutkimuksen hyödyt esimerkiksi omaan työhön tehtävän tiedonkeruun välineenä, toiminnan muuttamisena ja tulosten raportoinnissa. Raportista tulisi ilmetä, kirjoittajan oma vastuu tavoitteistaan ja aineistostaan. Siitä tulisi myös ilmetä se, miten aineisto valittiin, koottiin ja analysoitiin. Etenkään analyysi ei saisi olla vain asioiden ryhmittelyä löydösten mukaisten otsikoiden alle, vaan sen tulisi olla reflektiivistä selostusta siitä, miten esitettyyn tulkintaan on päädytty, millaisia jännitteitä, ristiriitaisuuksia ja vastakkaisuuksia löydettiin. (Syrjälä ym. 1994, 50.)

Toimintatutkimusta onkin kritisoitu muun muassa siitä, että se sisältää epäselvästi määriteltyjä tavoitteita ja metodeja. Käytännössä toimintatutkimukseen liittyy usein epäonnistumisia ja konflikteja. Ne kuuluvat prosessiin, mutta toisaalta ne eivät välttämättä innosta käyttämään ja kokeilemaan toimintatutkimusta työkaluna. Toisena haasteena on tutkijan ja tutkittavien välinen suhde, jossa roolit saattavat olla epäselviä ja vaikeasti erotettavia. Tasavertainen dialogi ja yhteistyö ovat usein vähintäänkin haastavia ja joskus suorastaan mahdotonta toteuttaa käytännössä. Kolmantena haasteena on se, että parannusten aikaansaamisten sijaan päädytään kritisoimaan arkitietoa teoreettisesti. Tällainen lopputulos ei auta muuttamaan mitään, se tuo vain ongelmakohdat näkyväksi. Toimintatutkimukseen on liittynyt myös jossain määrin politiikka. Toimintatutkimuksen metodologiaa koskevassa keskustelussa ovat olleet mukana poliittiset muutospyrkimykset. Toimintatutkimus syntyi ajankohtana, jolloin niissä maissa, joissa tutkimuksia tehtiin nimenomaisesti tällä menetelmällä, olivat menossa suuret yhteiskunnalliset muutokset. Tämä historia on lyönyt leimansa tähän menetelmään. (Syrjälä ym. 1994 53–54.)

Menetelmä on keino kerätä aineistoa. Tulkinnan aineistosta tekee tutkija saamansa tulosten pohjalta. Kuten Hirsjärvi, Remes & Sajavaara (1997, 170) tiivistävät, että havaintoja ei oteta sellaisenaan, vaan niitä punnitaan kriittisesti. Havaintoja myös analysoidaan ja sitten niiden pohjalta luodaan kokoavia näkemyksiä pääasioista.