Yhdessä vahvempaa – jakso 1: Puheeksi ottaminen työpaikalla

Host:
Tervetuloa yhdessä vahvempaa podcast-sarjan ensimmäiseen osaan. Olen Anu Ylikahri ja toimin Vaasan ammattikorkeakoulussa hoitotyön lehtorina. Tässä jaksossa keskustelemme siitä, miten havaita ja ottaa puheeksi erilaisia päihdeongelmia työpaikalla sekä miten riippuvuusongelmia voi nostaa esiin niin työyhteisössä kuin yksittäisten työntekijöidenkin kanssa. Lämpimästi tervetuloa Leena ja Johanna mukaan tähän ensimmäiseen podcastiimme. Teillä molemmilla on pitkä kokemus, mielenterveys- ja päihdepuolelta. Haluaisitteko vähän kertoa itsestänne tähän alkuun? Mistä te tulette ja minkälaista työtä teette?

Leena Pakkanen: Eli mä oon Leena Pakkanen. Olen toiminnanjohtaja FinFami Pohjanmaalla, joka on yhdistys, joka tukee mielenterveysomaisia. Olen ollut siellä töissä semmoinen 11 vuotta ja sitä ennen myös tuin mielenterveyskuntoutujia ja sitten päihdekuntoutujia.

Johanna Kujanpää: Ja sitten mä oon Johanna Kujanpää. Työskentelen tuolla Pohjanmaan hyvinvointialueen päihdepsykiatrian osastolla ja toimin siinä psykiatrian puolen apulaisosastonhoitajana ja työkokemusta on pian kolmevuosikymmentä täynnä.

Host: Ihanaa, että saatiin teidät tänään tähän meidän ensimmäiseen podcastiin. Tänään tosiaan keskustellaan aika paljon puheeksi ottamisesta työpaikalla ja tästä ehkäisevän päihdetyön näkökulmasta. Miten teistä tulisi ottaa puheeksi haitallinen päihteiden käyttö tai pelaaminen siellä työpaikalla? Ja monesti puhutaan myös siitä, että se puheeksi otto voidaan kokea vaikeaksi, että mikä siitä tekee vaikeata.

Johanna: No asiahan on sinällään niinku tabu ja siitä on vaikea puhua. Me meillä suurimmalla osalla, jotka emme ole ammattilaisia, niin on käsitys että päihteiden käyttö on täysin oma valinta ja ei ymmärretä että se on sairaus ,joka siellä taustalla on. Lähtökohta tälle asialle on se, että se on hyvin vaikea ottaa puheeksi sitä päihteiden käyttöä ja ja meillä on ajatus, ei ammattilaisilla sellainen, että se on jotenkin oma valinta se päihteiden käyttö eikä tiedetä sitä riippuvuussairauden taustaa, että se on oikeasti sairaus. Ja pikkuhiljaa tietysti mennään sitä kohti, että se ymmärrys siihen lisääntyy, mutta se vanha ajattelu siitä, että se on oma valinta ja oma päätös, niin se on kyllä valloillaan. Ja ehkä meidän nyky-yhteiskunta on myös semmoinen, että vähän niinku, että jokainen hoitaa omat asiansa ja eikä olla valmiita sekaantumaan toisten asioihin.

Host: No Leena sä toimit siellä omaisten parissa ja jos tarkastellaan tätä asiaa sieltä läheisen näkökulmasta että. Miten se läheisten kohtaaminen ja miksi se voi olla joskus siellä työpaikalla vielä jopa vaikeampaa?

Leena: No se on ehkä justiin niin kuin tässä aikaisemminkin sanottiin, että koetaan se niin epämukavaksi puuttua siihen niin kuin yksityiselämään ja toisten elämään ja miten he sen kokee. Ja tässä justiin sitä, että ei aina niin kuin tiedettä tästä asiasta paljon, että mitä ja omaisetkin kokee tosi paljon häpeää tästä asiasta. Tästä ei haluta puhua. Tätä halutaan peitellä ja tässäkin kun mä katson omaisnäkökulmasta niin siinähän voi olla niinku sekä se puoliso tai sitten se oma lapsi, joka siinä ehkä käyttää niitä päihteitä tai sitten joku muu läheinen, joka sitten myös vaikuttaa siihen omaan elämään ja sitten voi sitten myös heijastua sinne työpaikalle jollain tavalla. Sanotaan että, jolla on riippuvuuksia, niin heidän ympärillä on noin 4 – 10 henkilöä, jota se jollain tavalla koskettaa. Se koskettaa lähipiiriä, ystäviä ja se heijastuu myös sitten sinne. Tietenkin työpaikalle ja niinku kollegoille siellä.

Host: Tosi tärkeä huomio. Me monesti ehkä keskitetään meidän voimavaroja ja kohdennetaan sitä asiaa siihen työntekijään, jos hänellä on päihdeongelma. Mut sitten tosiaan, että me ei unohdettaisi näitä läheisiä/omaisia, jotka ihan varmasti myöskin kärsii siitä ja kuinka laajalle se sitten ulottuukaan. No kun me ollaan siellä työmaailmassa ja te molemmat toimitte esihenkilöinä omassa työssänne, niin miksi esihenkilön pitäisi puuttua, jos epäilee, että jollakin henkilökunnasta on haitallinen päihde- tai peliongelma tai jopa ihan riippuvuus?

Johanna: Tärkein on huomioida se, että turvallisuusasiat on ne, mihin ehkä tämmöinen ongelmakäyttö ensinnä vaikuttaa. Meillä on tosi tarkat lääkitysturvallisuuteen liittyvät asiat varsinkin tuolla mun yksikössä. Potilaat on usein itsekin päihteidenkäyttäjiä ja siellä voi tulla semmoisia tilanteita, että tota siihen on pakko niinku tai se on pakko huomioida. Ja tietenkin toivoo, että se mahdollisimman aikaisessa vaiheessa tulee esille, mutta valitettavasti käytäntö on osoittanut sen, että voi pitkäänkin jatkua ne ongelmat, että ei aina tiedä, että onko sillä ihmisellä jotain muuta. Voi olla jotain somaattista tai jotakin, että sen selvittäminen ei ole aina niin helppoa. Mutta mun täytyy tässä kohdassa mainita, että meillä on maaliskuussa tämmöinen organisaation oma päihteetön työpaikka, niin meillä on tosi hyvin organisaatio ohjeistanut meitä esihenkilöitä, että miten me puututaan ja meillä on ihan selkeä runko, miten me sitä asiaa viedään eteenpäin ja kuinka työterveys on siinä mukana ja ja luin tätä meidän ohjelmaa nyt oikein kunnolla vielä läpi, niin täytyy sanoa, että kyllä organisaatio tukee hyvin esihenkilöitä tässä, että miten näihin puhutaan. Ja sitten pitää kuulla ehkä niitä työkavereiden huolia ja semmoisia ottaa heti puheeksi eikä yhtään jättää sitä taka-alalle.

Host: Mahtavaa kuulla, että teiltä löytyy tuollaiset ohjeet ja mihinkä pystyy sitten esihenkilönä nojaamaan.

Leena: Mä ajattelen kanssa, että justiin kun on selkeät tämmöiset ohjeet, miten näihin puututaan tai puututaan ylipäätänsä ja keskustellaan asioista, olkoon se sitten somaattiset ongelmat ja ne on kaikilla työntekijöillä tiedossa niin se on työnantajille paljon helpompaa sitten kanssa nojautua siihen, että kun työntekijätkin tietää, että me niinku pienistäkin asioista otetaan puheeksi asiat. Jos huomataan jotakin, niin se kynnys niinku madaltuu siinä puuttua työnantajana tähän asiaan. Että se ei ole mikään ettei tarvitse niinku siinä miettiä, että olen se paha ihminen tai muuta, että olen huolissani.

Johanna: Ja itse asiassa yksiköissähän on velvollisuus esihenkilöiden käydä työntekijöiden kanssa säännöllisesti läpi tää ohjelma, että se on tunnistettavissa ja joka ikinen kollega ja joka ikinen siellä työpisteessä työskentelevä tunnistaa tän ohjelman. Tietää mitä se sisältää ja se että ne ajattelee, että se on meidän velvollisuus puuttua niihin asioihin, jos meillä herää huoli.

Host: Ja ehkä teillä kun olette siellä päihde- ja mielenterveyspuolella, niin tää puheeksi ottaminen on teille luontaisampaa ja helpompaa. Mut sitten me lähdetäänkin sinne somatiikan puolelle vaikka sosiaali- ja terveysalalla, että ollaankin siellä kirurgisella osastolla tai jossain muualla, niin se voi olla haastavampaa varmasti vielä sitten kun mielentervey-, päihdepuolen ammattilaisille. Sitten tää puheeksiotto siinä koko työyhteisössä, että sä vähän niinku johanna tohon jo viittasitkin, niin miksi se aihe tai miten sen aiheen voi ottaa siellä työyhteisössä puheeksi ja miksi se on tärkeätä ottaa?

Johanna: Mä itse asiassa haastattelin kun mä oon tuolla yksikössä missä meillä on myös entisiä päihdeongelmaisia, jotka on raitistunut ja tullut siihen työyhteisöön sitten työntekijöiksi. Niin haastattelin tällaista yhtä työntekijää ja hän itse kertoi, että kaikista tärkein on se, että oikeasti joku tulee ja kysyy että onko sulla kaikki niinku kunnossa ja ja tota me pystytään sua auttamaan tässä. Usein se on ensimmäinen reaktio saattaa olla ihmisellä, että kieltää se, että ei mulla ole mitään ja älä kysele ja näin, mutta sitten voi olla niitä henkilöitä jotka on, että vihdoin joku kysyy multa, että miten mä voin. Ja nyt mä saan kertoa tästä mun ongelmasta ja mulle tarjotaan apua ja mä saan apua.

Leena: Ja justiin, että se on semmoinen luottamuksellinen ilmapiiri työpaikalla, koska tää justiin tuo sitä häpeää sekä omaisille sekä riippuvaiselle että sitten että siinä koko ilmapiirissä on semmoinen kokemus, että pystyy puhumaan näistä asioista. Eikä ole semmoinen kokemus, että minua tuomitaan, että silleen että ja puhutaan yleisestikin näistä omista asioista.

Host: Tosi tärkeetä ja varmasti poistaa sitä stigmaa ja ennakkoluuloja nää kaikki. No ihan tämmöisiä käytännön ehdotuksia mietin teiltä, että mitä te näette, että mitä voisi tehdä? Niin kun mietitään ihan konkreettisia asioita tässä jotakin jo tulikin, mutta olisiko jotain mitä mietitte, mitä voisitte vielä vinkata?

Johanna: Omassa yksikössä on säännölliset tommoiset työpaikkakokoukset, missä nostetaan esille tietenkin sitä mitä muutoksia organisaatiossa on ja mitä meillä on tulossa ja menossa ja koulutuksia ja kaikkea tämmöistä, mut sinne niinku voidaan sopia kyllä, missä käydään ne sitten läpi. Tietenkin tuo päihteetön työpaikkaohjelma, mut sinne voidaan niinku nostaa esille niitä huolia, mitä siellä työyhteisössä nousee ja niinku sanoit jo tuossa, että ehkä meillä, jotka tehdään tätä ammatiksemme tätä päihde-ja mielenterveystyötä, niin meillä se kynnys puhua niistä asioista niinku on matalampi. Että avoin avoin työyhteisö aina kyllä sitten parhaiten pystyy sitä,jolla ehkä se ongelma on, niin auttamaan. Ja tota sittenhän meillä on tietysti kehityskeskustelut säännöllisesti, jokta esihenkilö pitää joka vuosi, että siinähän myöskin kysytään sitä ihmisen jaksamista ja ja sitä niinku, että miten se vuosi on niinku kulunut, että siinä voi nousta myös esille. Tietenkin osastonhoitajana ja apulaisostohoitajana työkaverina teet sitä havaintoa, että kuinka se ihminen siellä työssä pärjää, että nukkuuko se hyvin? Totta kai se ulkoinen habitus myös niinku kertoo jotakin. Meidänhän pitäisi niitä havaintoja pystyä niistä meidän asiakkaista ja potilaistakin tekemään, että saa olla niinku tarkkana.

Leena: Joo ja sitten just niinku pitää näitä yhteisiä keskusteluja ja tota tehdään tiimityötä ja justiin että niin pystyy paljon helpommin havainnoimaan sitä, jos tulee jollain työntekijällä jotakin muutoksia, että havaitsee, että näin ei ole aikaisemmin ollut, että onko tässä joku ongelma? Ja saman tien ottaa niinku puheeksi matalalla kynnyksellä ilman, että tarvitsee edes epäilemättä, että hei olen nyt nähnyt, että on tullut muutoksia justiin vaikka habitukseen, että onko jotakin, mikä nyt painaa kyllä.

Johanna: Ja sitten tietenkin meillehän tarjotaan, mikä on tietysti meidän onni, niin myös tämmöistä asiantuntijaluentoa ja ja meillä on tyky-toimintaa ja kaikkea tämmöistä, että kyllähän me saadaan sitä informaatiota ihan eri lailla. Me käydään tutustumassa erilaisiinpPäihdehoitoyksikköihin ja siinä samalla se tieto lisääntyy myös niinku, vaikka se on siinä omassa työssä, niin myös sitten sitä kollegaa tai työntekijää oman yksikön työntekijää pystyy auttamaan. Et me tiedetään, kyllä niinku ne paikat. Sanotaanko näin.

Host: Eli se, että kannustatte kutsuun myöskin yhdistyksiä, työterveyshuoltoa, kokemusasiantuntijoita, jotka voi sitten auttaa myös?

Johanna: Kyllä. Niinku näiden teemojen käsittelyssä tai tuoda sitä tietoa tällaisiinkin työpaikkoihin, joissa sitä ehkä ei samalla tavalla ole kuin teillä tässä.

Ja justiin kun näistä keskustellaan niin sittenhän niinku se ehkä avaa semmoisen mahdollisuuden jonkun avautuakin, että hei, että mun perheessä on ehkä tätä tai sitten, että mulla on nyt haasteita.

Ja eriarvoisen tärkeää on, että meillä on mahdollistettu heille, joilla päihderiippuvuus on, esimerkiksi ollut, että kun he on lähtenyt kouluttautumaan ja sitten tulossa työmarkkinoille, että heidät on palkattu sinne, koska heidän se kokemusasiantuntijuus, niin sehän on semmoista, mitä meillä jolla ei ole semmoista ongelmaa ollut. Mutta niinku Leena tuossa viittasi jo siinä ihan alkuteksteissä oli se, että kuinka montaa päihdeongelma koskettaa, niin voisin melkein väittää, että suomessa ei ole yhtään semmoista jota se ei kosketa joko suoraan tai välillisesti. Että kyllähän se on hyvä, että tämä asia on nostettu nyt esille ja tästä puhutaan ja tätä avoimuutta ja sitten poistetaan sitä stigmaa ja ja nostetaan niin kun esille ja meillä on paljon lapsia ja nuoria, jotka kärsii vanhempien ongelmista ja sitten koko ajan sukupolvelta toiselle, että mun mielestä on hyvä, että tää on niinku tapetilla koko ajan nyt.

Host: No jos ajatellaan, että mä toimin esihenkilönä ja ja mietin että vitsi, että onkohan tällä mun työntekijällä nyt riippuvuusongelma – päihdeongelma? Niin, mitä teidän mielestä minun pitäisi tehdä tällaisessa tilanteessa?

Johanna: No tuossa, mitä käytännön kokemus on niinku antanut, niin kutsua se työntekijä johonkin rauhalliseen tilaan, missä muut ei kuule ja ja minun mielestä se suoruus on niin kuin kaikista paras ja kysyä, että nyt mä olen näitä havaintoja tehnyt tai sun työkyvyssä näkyy jotakin muutosta tai ta siinä ulkoisessa olemuksessa myöhästelet jotain tämmöistä niinku merkkejä meillä on aika hyvin siinä meidän päihdeohjelmassa linjattu niitä mitä merkkejä mä pystyn niin kuin tarkkailemaan ja sitten otan puheeksi, että nyt on oikeasti niin, että mulla on semmoinen epäilys ja työkaverit on nostanut esille, että onko sulla ongelmaa päihteiden kanssa ja sitten kertoa siitä meidän ohjelmasta ja sitten, että mitä kaikkea. Että meillä on työnantajana velvollisuus tarjota sulle apua ja sitä on niinku saatavilla. Että mun mielestä semmoinen suoruus ja semmoinen rehellisyys ja semmoinen empaattisuus, ne on tässä tilanteessa kaikkein parhaimmat.

Host: Joo, että uskaltaa taas jälleen kerran ottaa puheeksi suoraan.

Johanna: Joo. Ja sitten muistuttaisin vielä siitä, että kuinka tärkeää on se dokumentointi niissä tapaamisissa, että laitetaan heti paperille kaikki niin, että meillä on helppo seurata sitä prosessia, sitten kun se lähtee käyntiin.

Leena: ja justiin, että varata sitten kun aina niitä uusia aikoja, että hei että palataan tähän asiaan ja niinku tartutaan siihen ettei jätetä sitä vaan siihen keskusteluun. Aina palataan näihin asioihin ja miten on mennyt nyt. Onko niinku asiat parantunut tai miten tai tarvitseeko jo vielä jotakin muuta tukea?

Että mä ajattelen paljon niinku justiin näitä päihdeongelmaisia ja myös näitä omaisia, että se työ on jokaiselle niin tärkeä, että siitä halutaan pitää kiinni ja vaikka siellä on tai siellä on siellä kotona niitä päihdeongelmia, niin monestihan se omainen siinä kuormittuu, kun joutuu ehkä niinku hoitamaan koko arjen ja pyörittämään sitä, että se sitten heijastuu myös siihen jaksamiseen. Mutta se työ voi olla se henkireikä, että sinne pääsee niinku tavallaan vähän niinku latautumaan, että koska siellä kotona voi olla tosi raskas ilmapiiri ja ne ajatukset siinä ja huoli on siinä koko ajan läsnä.

Host: Kyllä. No miten tällaiseen keskusteluun esihenkilönä olisi hyvä valmistautua?

Johanna: No varmaan just mitä on nostanut jo esillekin tuossa, että meillä on hyvä runko siellä. Työnantaja on sitä pitkästi laatinut tuommoista ohjelmaa, että on perehtynyt siihen. Ja tietää kaiken, että mitä voi luvata ja mitä voi sanoa ja ja tota niin niin sitten katsoa se sopiva ajankohta ja justiin, että kertoo sille ihmiselle, että sulla on mahdollisuus pyytää tukihenkilöitä. Keskustelussa voi olla työsuojeluvaltuutettu tai luottamusmies ja sitten että työterveys tulee siihen mukaan niinku myös.

Host: No tota mietin myös sitä vähän, että miten tällainen keskustelu voi edetä? Mä en ole koskaan tällaisessa keskustelussa itse ollut, enkä päässyt tällaista myöskään hoitamaan omassa roolissani niin, jos esihenkilönä tai että kun te olette työskennellyt niin pystyttekö jotenkin nostamaan sieltä semmoisia, että siinä on jonkinnäköinen mitenkä sanoisi juoksutus siinä?

Leena: Itse asiassa mun mielestä Johanna jo tuossa aika hyvin tuota sanoi, mutta justiin, että se rauhallinen työilmapiiri ja missä ollaan. Ja on, että listattu justiin itselle kanssa, että mistä puhutaan kirjaa ylös. Ne kaikki havainnot mitä on, mitkä voi sitten nostaa siihen pöydälle kertoo myös niinku sille työntekijälle, mistä niinku tullaan puhumaan jo etukäteen ja että hänkin voi justiin valmistautua. Ja aina muistaa, mun mielestä se on tärkeä muistaa, että se työterveyshän on aina siellä myös niinku työpaikkaa varten, että jos kokee että tarvii työnantajat apua, että haluaa sinne työterveyden mukaan niin voi pyytää heiltäkin apua. Ja justiin se empaattinen kuunteleminen, että että ei niinku justiin sitä vastakkainasettelua, että kevyillä kysymyksillä ja luodaan semmoinen luottamuksellinen ilmapiiri, että se työntekijä kokee, että hän uskaltaa tuoda näitä asioita siihen esille. Ja sitten että lähdetään myös miettimään niitä ratkaisuja, että miten myös työnantaja ja työpaikka minkälaisia joustoja voi olla, koska joskus näitä voi olla, että voi pitääkö olla niinku tota työaikaa muuttaa? Onko jollain tavalla mitä me voidaan niinku tukea tätä? Että varsinkin omaisilla, että välillä voi olla näitä hetkiä, että he tarvii niinku lyhyempää työaikaa, että ne selviää siinä arjessa. Että heille voidaan antaa aikaa siihen, että hakee vaikka sitä omaa apua jollain tavalla, että että niinku joustaa ja justiinsa, että että että voi niinku että me halutaan työpaikkana että haet sitä hoitoa. Omiin ongelmiin se että ihan me niinku joustetaan siinäkin että että semmoinen niinku että että yritetään pyrkiä niinku saamaan niitä yhteisiä ratkaisuja siihen pöytään.

Johanna: Sitten nostaisin semmoisen asian mitä mitä yksi meidän työntekijä just mainitsi, jolla on itsellä päihdetausta, että häpeä on tosi kova, sillä ihmisellä joka sitä päihdeongelmaansa tai peliongelmansa kanssa painii, että mä en nyt viitsi hirveästi kertoa tietenkään työpaikan tapahtumista, mutta potilaskeissinä niin niin juttelin yksi potilaan kanssa, joka oli hakeutunut hoitoon ja ja se sanoi että häntä niin hävettää. Sitten mä sanoin, että nyt hän on ensimmäinen kerta kun sun ei tarvitse tuntea häpeää, että sä oot hakeutunut hoitoon. Että sehän on niinku ei sitä kannata hävetä, että häpeä ennemmin sitä, että aikaisemmin hakeutunut hoitoon, että nyt kun hakeuduit niin nythän sä saat apua. Ja nyt sun se mitä on tapahtunut ennen se on tapahtunut. Katsotaan eteenpäin, että mitä pystytään muuttamaan ja miten pystytään sua auttamaan, että se häpeän tunne on. On kuulemma niinku heillä jotka kärsii niin se on niinku kaikista suurin asia ja se on se joka estää hakeutumaa hoitoon tai edes myöntämään itsellensä että tässä niinku on joku ongelma. Juuri näin.

Host: Kyllä. Häpeä on voimakas tunne, joka ohjaa meidän valintoja ja elämää. Joskus ehkä hyvälläkin tavalla, mutta monesti sitten estää myöskin tekemästä semmoisia hyviä valintoja – itselle hyviä valintoja. Ja tosi tärkeä varmasti meidän ammattilaisten poistaa sitä häpeää kaikella mahdollisella tavalla. Tässä onkin aika hyvä hypätä tähän avoimuuden teemaan. Elikkä miten me voidaan sitten tukea siellä työyhteisössä, että me pystytään avoimesti tällaisista asioista puhumaan.

No että nostetaan se asia esiin. Kerrotaan, että se voi koskettaa ketä tahansa ihan niinku mielenterveysongelmatkin. Ei me kukaan säästetä miltään näistä se ne voi olla kaikilla meillä olla ja se ei riipu siitä sun sosiaaliluokasta tai sun koulutuksesta tai sukupuolesta tai iästä tai mistään. Ja sitten että kunnioitetaan toisia siellä työpaikalla ja ja muistetaan se, että että kukaan ei varmaan niinku päihteiden käyttäjästä ja suunnittele lapsen et musta tulee sitten isona päihteidenkäyttäjä, että että mä uskon että se ongelma on tosiaan niin häpeällinen että. Poistetaan sitä ajatusmaailmaa, että se tosiaan voi koskettaa ketä tahansa ja puhutaan avoimesti ja ja niinku tuossa nyt on jo moneen kertaan maininnut tuo päihdeohjelman tietoisuus työpaikoilla.

Joo ja sitten mä aina välillä haluan myös nostaa näitä, että kun itse mekin niinku tehdään tätä työtä koko ajan ja puhutaan näistä asioista ja kuinka yleistä se on, niin aina pitää muistaa myös, että että sitten on paljon näitä ihmisiä jotka itse tekee työtä tän kanssa, jolla se on vielä suurempi. Se kynnys hakea sitä apua, että koetaan vielä enemmän häpeää, että minunhan pitäisi.

Että ja sitten monesti, että jos haetaan se niinku päihdekuntoutukseen niin se voi olla kollega siellä vastassa, niin se on niinku että tämä on tosi niinku vaikea asia siinä nostan hattua meidän työnantajalle, että kun on on tietenkin organisaation sisällä niitä joilla on ollut päihdeongelma, että meillä kyllä tarkasti sitten mietitään esimerkiksi jatkokuntoutuspaikkoja, että että se joka sinne lähtee niin saa kyllä osaltaan vaikuttaa siihen, että olisi tämmöistä jäävyysongelmaa siellä että mun. Tosi hienosti on hoidettu meillä.

Kyllä, mutta tosi tärkeä että nostitte tän tän vielä esiin, koska näin se varmasti juuri on. Hei kiitos ihan hirveästi, että pääsitte tähän meidän ekaan podcast-sarjan osaan puhumaan tästä tosi tärkeästä aiheesta. Mä tästä nyt vetäisin lopuksi tämmöisen johtopäätöksen, että olisi tärkeätä, että me kaikki muistetaan, että me ei olla yksin niin kun esihenkilötkään tän aiheen äärellä. Ja olisi tärkeätä että että me käytetään niitä työpaikan ohjeita, ollaan tietoisia niistä. Keskustellaan kollegoiden ja. Myös pidetään se semmoinen vahva yhteys sinne työterveyshuoltoon. Ja se, että meidän ei tarvitse ratkaista kaikkea itse. Jotenkin se aina, että me voidaan olla jokainen se ihminen, joka uskaltaa kysyä siltä toiselta ihmiseltä, että hei mitä sulle kuuluu? Miten sä voit?

Kiitos kiitos.