Karina: Hyvinvointi vaakalaudalla season 2. Tervetuloa kuuntelemaan podcast-sarjan uutta tuotantokautta. Tässä podcast sarjassa sosionomiopiskelijat käsittelevät opiskelijoiden hyvinvointiin vaikuttavia aiheita rohkealla otteella. Sarja on tuotettu eri ikäisten mielenterveystyön osaamisen syventäminen opintojakson oppimistehtävänä. Minä olen Karina Björninen, mielenterveys- ja päihdetyön lehtori ja toivotan teille mielenkiintoisia kuunteluhetkiä meidän hyvinvointi vaakalaudalla season 2-sarjan parissa.
Hanna: Elikkä paikalla on minä Hanna ja sitten on Jimi. Ja meidän aihe on nuoren elämä aivoinfarktin jälkeen. Tä on tärkeä aihe, koska usein nuorilla ei ole ollut aivoinfarktia ja se voi olla mielenterveydelle tosi haasteellista. Nyt tosiaan saa Jimi kertoa sitten aiheesta ja ensimmäisenä kysymyksenä on, että oliko sinulla terveydellisesti jotain riskitekijöitä? Elikkä usein aivoinfarktissa riskitekijöinä on stressi, päihteiden käyttö, kohonnut verenpaine, tupakointi ja esimerkiksi humalanhakuinen juominen mitä nuorilla yleensä sitten on. Niin kerroppa Jimi ihan itse, että mitä sulla oli tai oliko sulla jotain riskitekijä? Mitä?
Jimi: No tapahtumahetkellä mulla oli kohonnut verenpaine ja krooninen stressi. Lääkäri sanoi, että krooninen stressi yhtälöllä riskitekijä, kun kaikki muutkin, vaikka siitä ei puhuta niin paljoa, että mullahan oli tuota tahti tosi korkea niin se tuli sitten toi stressi siitä.
Hanna: Aivan kerrotko vähän enemmän mitä tuo korkea työtahti, että jäikö sinulla ollenkaan aikaa lepäämiselle?
Jimi: Ei että mä en antanut kropalle ollenkaan lepäämis hetkeä, että mä tein 40 päivää putkeen töitä yhtään ilman mitään vapaapäiviä niin, kyllä se on aika raskasta kropalle loppujen lopuksi.
Hanna: Kyllä ihan varmasti tota minkälaisia oireita sinulla oli siinä tilanteessa ja jäikö sinulle jotain pysyviä oireita?
Jimi: No sillä hetkellä, kun se tapahtui, niin tuntui että kirveellä oltaisiin vedetty päästä läpi, että normaalistihan näissä ei kipuja oo mukana, mutta mulla oli aivan järjetön pääkipu, että oksentelin kivusta ja samaan aikaanhan mulla halvaantui toi vasen puoli kehosta ja en pystynyt kävelemään kunnolla ja puristusvoima lähti ja näkö lähti sitten myös.
Hanna: Siis minkä ikäinen sä nyt ootJjimi?
Jimi: Mä oon kaksytkaks, mutta tapahtumahetkellä mä olin kaksytyks.
Hanna: Mitä ajatuksia tunteita tää tapahtuma sussa saisitte aikaan?
Jimi: No sillä hetkellä mä vaan murehdin, että pääsenkö mä töihin seuravana maanantaina, mutta sitten se kolahti aika kovaa, kun lääkärit sanoi, että tuun olemaan siellä vähintään sen puoli kuukautta sairaalassa. Ja sitten kun rupesi selvenemää kuinka vakavassa tapahtumasta onkin kyse. Niin sitten tulikin tieto, ettei pääse hetkeen enää töihin ja kyllähän se henkisesti oli tosi raskasta, kun tein töitä eikä mulla mitään muuta elämää oikein ollut, kun työnteko niin siinä miettii sairaalasta heti, että mitä muuta sisältöä elämään keksisi kun se pelkkä työnteko.
Hanna: Missä alueella sun aivoinfarkti sijaitsi?
Jimi: Oikea etu lohko eli se vaikutti justiin tuohon näköön se näkyy niinku on tuolla oikeassa etu lohkossa.
Hanna: Mitä sulla lähti toipuminen sitten käyntiin?
Jimi: No mä olin sen kolmisen viikkoa sairaalassa ja siellä mä olin ekan pari viikkoo toipilaana ja sitten viimeisillä viikoilla niin ruvettiin kuntouttamaan jo, että opettelin kävelemistä uudestaan ja perustoimenpiteitä toisella kädellä ja se lähti siitä hiljaa sitten eteenpäin, että salilla kuntoutettiin ja pienellä kävelyllä ja sitten kävi hoitajien kanssa esimerkiksi kaupassa kokeilemassa, että miten siellä menee. Ja tämmöistä näin ja loppukuntoutus mä tein sitten omalla ajalla, kun pääsin kotiin.
Hanna: Sä vietit aikaa siellä kuntoutusosastolla sairaalassa.
Jimi: Joo
Hanna: Ja siellä sitten suunniteltiin sulle yksilöllisesti sitten se sun kuntoutussuunnitelma, että kävitte sulle tutussa kaupassa.
Jimi: Joo ja sitten esimerkiksi harjoiteltiin miten esim. laskujen lasku laskujen maksaminen menee esim. mä tein semmoisessa oppimisympäristössä nettisivulla, miten mä vaikka maksan yksi laskun ja katsottiin että näkö on tarpeeksi hyvä siihen, että mä voin omatoimisesti sitten hoitaa omat asiat kotona.
Hanna: Kyllä tota, mutta mitenkä tää kaupassakäynti sitten liittyi? Mitä siinä katsottiin ja ketä siinä oli sun mukana sitten?
Jimi: Mulla oli siinä 2 hoitajaa mukana ja katsottiin että miten mä muistan mentiin tuttuun kauppaan, että mitä mä muistan missä kaikki on ja että näenkö mä että kyllä siinä oli hankaluuksia esim. ketsuppi osastolla kaikki purkit näytti samalta. Mä näin pelkkiä punaisia purkkeja enkä mä osannut tarkentaa, että mikä purkki on mikäkin, että kyllä siihen tuli aika paljon ongelmia ja piti edestakaisin mennä etsimään niitä asioita mitä tartti.
Hanna: Entäs kotiutuminen niin? Mitenkäs sitten, kun sut kotiutettiin, niin mitenkä se meni?
Jimi: No ekan kuukauden mä periaatteessa vaan makasin sängyssä, että tai mä uskaltanut liikkua minnekään, kun mä en nähnyt. Ja jos sä tietoisuus omasta ympäristöstä tuli vasta niinku puolentoista kuukauden jälkeen ja niin mä en mä uskaltanut liikkua, kun en mä tiennyt missä mä oon enkä mä tiennyt mitä ympärillä tapahtuu?
Hanna: Saitko sä jotain tukea sitten kotiin?
Jimi: Lähipiiristä, että aina oli joku jollekin soittaa, jos oli huono olla tai tarvitsi apua, että lähipiiri on ollut tässä mukana ja tukemassa ja auttamassa ihan mihinkään on vaan tarttenu apua.
Hanna: Jäikö sulle nyt jotain pysyviä oireita sitten tän?
Jimi: Vasen näkökenttä puutus jäi, että fyysisesti mun kuntouttanut itseäni aika lailla täydellisesti ettei ole mitään fyysisiä oireita jäänyt muuta kuin jotenkin jalan tarinaa ehkä välillä, mutta vasen näkökenttä on puutteellinen, että mä en nää vasemmalle läheltä jos joku sieltä tulee.
Hanna: Joo ja kuinka paljon nyt on kulunut aikaa tapahtuneesta?
Jimi: Vähän päälle 8 kuukautta.
Hanna: Aivan hyvin siihen nähden oot sitten toipunut. Miten sun lähipiiri, esimerkiksi perhe ja ystävät ovat suhtautuneet sun sairastumiseen?
Jimi: Eipä siinä ole mitään muuta ollut, että ystävät ne on muuttanut muualle ja joitakin on tullut tänne takaisin. Ja kyllä niinku perhe on ollut tosi ymmärtäväisiä tukea tukena siinä vieressä ja kavereille pitänyt sanoa, että älkää kävelkö vasemmalla, kun en näe vasemmalle, että on se on siinä ollut vähän totuttelemista kaikille, mutta kyllä siihen on ollaan, päästy hyvin eteenpäin.
Hanna: Sitten on meillä on tällainen kysymys, että onko elämäsi muuttunut aivoinfarktiin jälkeen esimerkiksi mielenterveydellisesti, taloudellisesti ja onko jotain muuta mitä sä haluaisit tuoda niinku esille, että miten se elämä muuttuu tällaisen tapahtuneen jälkeen?
Jimi: No niinku sanoin, että ei mulla ollut oikeastaan muuta kuin työnteko. Silloin kun tä tapahtui, niin meni vähän koko elämä uusiksi, että mä oon ollut tän 8 kuukautta aika lailla vaan kotona ainut into minkä mä oon löytänyt niin on salilla käynti ja urheilu, että siitä tulee sitä hyvää fiilistä ja saa muutakin tekemistä. Mistä ne ekat kuukaudet oli henkisesti tosi raskaita, kun tässä on ollut taustalla muutenkin ADHD:ta ja mielenterveysongelmia, niin se ahdistuneisuus kyllä nousi kyllä kattoo silloin kun kotiuduin, mutta se on kyllä laskenu aika normi tasolle siihen mitä se oli ennen tätä sairastumista, että on tullut omat rutiinit tähän näin ja on tullut uusia suunnitelmia mitä jatkolle käy ja näin niin kyllä siinä varmaan puoli vuotta meni siinä, että taisteli niinku oman pääkopan kanssa kun tää sairaus tapahtui.
Hanna: Onko sulle tarjottu sitten jotain apuja tai keinoja noihin mielenterveysasioihin?
Jimi: No eipä tän sairauden osalta erikseen, että mulla oli kontakti psykologille ennen tuota tapahtumaa, mutta ei ole tarjottu tän tapahtuman jälkeen erikseen niinku mielenterveysongelmiin tota apua tai kyselty sen kummemmin. Että tässä on, niinku enemmän oltu vaan fyysisen ja näiden fyysisten rajoitteiden sun muiden kannalla, mutta ei ole mietitty ollenkaan noita mielenterveysongelmia.
Hanna: No mites talous on mennyt sitten sairastumisen jälkeen. Mitä on siinä tapahtunut?
Jimi: No kyllähän se ekat pari kuukautta niin tuli normaalisti sairauspäivärahaa. Tai no tuli niinku firmalta saikkurahaa, mutta sitten kun mä tipuin kelan kirjoille, kun rupesi olemaan liian pitkään sairauslomia, niin tuloshan miinusta neljäkymmentäviisi prosenttia niin taloudellisesti oli aika rankkaa kyllä, että eipä tuolla oikein elele.
Hanna: Että tiukkaa on sitten ollut taloudellisesti ja tosiaan toi oli aika tärkeä pointti minkä nostit esille, että ei ole tarjottu sitten näihin mielenterveysasioihin oikeastaan mitään tukea sairastumisen jälkeen.
Jimi: Jep.
Hanna: Ja tosiaan tota onko sulla muita asioita mitä sä haluaisit tuoda niinku esille, että millaista niinku hoitoa sä sait yleensäkin tähän kun sairastuit aivoinfarktiin?
Jimi: No siis kyllä mä sanoisin, että mun hoito oli ihan hyvää mitä mä sain. No eheytyshoitoja ei ehditty tehdä, kun tota mua aluksi hoidettiin migreeni potilaana, kun ei löydetty infarktia kuvauksista, mutta sitten vasta seuraavana aamuna löydettiin ja eheytyshoidot oli jo liian myöhästä siihen sitten tehdä. Että kyllä mä sain mun, mielestä muuten ihan hyvää hoitoa, että kun kotiutuminen ehkä vähän meni pelleilyksi siellä, mutta muuten meni ihan hyvin.
Hanna: Mikä siinä kotiutumisessa sitten meni?
Jimi: No siellä oli vähän sekalaista. Ei informaatio oikein kulkenut lääkäreiltä, hoitajille tai hoitajilta lääkäreille ja mut kun kotiutettiin ilman mitään lääkelistaa tai suunnitelmaa, että miten mä niitä lääkkeitä otan ja paljonko päivässä. Niin vähän silleen, että ole hyvä tossa ovi ja tsemppiä tulevaan eikä oikein ohjeistettu mitenkään mitä pitää tehdä.
Hanna: Okei, elikkä sut päästettiin tai kotiutettiin sairaalasta kotia ilman mitään lääkelistoja tai sen tarkempia tietoja mitä pitää hakea apteekista ja mitä tehdä sitten?
Jimi: Ja se kotiutuminen tehtiin pari päivää aikaisemmin, kun mä olin sanonut, että mä voisin mennä kotia, niin ne olisi pitänyt jonkun pikku palaverin siinä ja sanonut yhtäkkiä, että haluanko mä lähteä kotia ja se syy miks mut sitten kotiutettiin nopeammin, oli se, ku oli tilan puutetta ja sinne tarvittiin sitten kriittisimmille potilaille tilaa ja mut sitten vähän niinku hädässä kotiutettiin sieltä pois.
Hanna: No koska sä sait sitten tietää paremmin tästä lääkehoidosta ja mitä mitä kotona pitää ottaa huomioon.
Jimi: No otin itse yhteyttä sitten osaston lääkäriin ja sanoin tilanteen, että mitä niinku lääkkeitä pitää ottaa, että ei nyt ole mitään lääkelista niin lääkäri sitten ohjeisti tulla parin päivän päästä sinne takaisin. Niin hän siis sitten tulosti mulla lääkelistan ja ohjeisti, että mitä näitä pitäisi sitten ottaa.
Hanna: Tai saik sä muita kotihoito-ohjeita kuin kyseisen lääkelistan?
Jimi: No eipä muuten oikein, kun vaan ton. Mulla oli vasen puoli oli halvaantunut niin muuta kuin, että aktiivisesti itse sitten kuntouttaa kävelyllä sun muilla, mutta eipä muuten oikein.
Hanna: Oliko verenpaineen seurantaa?
Jimi: Joo, verenpainetta kyllä kehotettiin seuraamaan kotona, että mullahan alkoi verenpainelääkitys sun muuta tohon noin, että sitä kehotettiin seuraamaan kotona.
Hanna: Millaista tukea sait toipumiseen ja mikä sua on auttanut tässä toipumisessa?
Jimi: En mä ole saanut sairaalalta oikein mitään tukea, mutta niinku sanoin aikaisemmin, että lähipiiri ollut tukenut, että läheisimmät ystävät ja perhe ja niiltä on saanut sitä tarvittavaa tukea ja apua ja sisältöä tähän arkeen.
Hanna: Kyllä. Onko sulla jotain mitä sä haluaisit nostaa esille, että mitä hoidossasi olisi voitu tehdä toisin tai paremmin?
Jimi: No eipä muuten oikein, kun toi kotiutuminen, että ehkä vähän huolellisemmin ohjeistaa ihmistä, joka on sairastunut justiin aivoinfarktin eli oma ymmärrys ei ole sitä luokkaa niinku kuuluis, niin aika tarkkaan pitäisi niinku lapselle kertoa asiat, että menisi perille, että mitä tehdään ettei tulisi semmoinen avuton olo.
Hanna: Että sellaista selkeätä ohjeistusta.
Jimi: Joo kyllä.
Hanna: Ja alkuun sä olit siellä tehohoidossa. Ja sulla oli ihan niin että sulla oli kokonaan se vasen puoli pois pelistä sitten.
Jimi: Joo.
Hanna: Joo. Mitenkä syöminen onnistui sitten alkuun?
Jimi: No kyllä siinä nyt vähän sotkua tuli, kun ei oikein nähnyt, että missä se haarukka menee ja sun muuta, kun ei nähnyt ollenkaan vasenta puolta, mutta tehdään että mulla oli tosi putkimainen näkö, että mulla oli vasen puoli kokonaan poissa sillä aluksi. Niin oli siinä vähän hankaluuksia.
Hanna: Ja tosiaan sehän voi olla aina yksilöllisesti haastavaa tunnistaa aivoinfarktin oireet, ja sulla oli kuitenkin hieman poikkeavat oireet, mitä yleensä aivoinfarktissa on, että on se toispuoli halvaus ja suunpielen toispuolinen roikkuminen, puhevaikeudet ja näin niin silloin yleensä aina soitetaan 112 mutta sulla oli ollut tää koko päivän kestävä päänsärky, mikä oli sitten pahentunut iltaa kohden ja sulla tuli kuitenkin jossakin vaiheessa, se toispuoli halvaantuminen.
Jimi: Joo, silloin kun tää infarkti tapahtui, niin kaikki tapahtui samassa sekunnissa, että tuli toi halvaantuminen ja tuli kymmenenkertainen pääkipukohtaus sitten samalla, että joo,
Hanna: Mutta sä kuitenkin yritit nousta ja liikuitkin jonkin verran sitten kotona, että oli pöytä sitten hajonnut, kun olit kaatunut ja. Mutta sinulla tuli pahoinvointia siinä, että oksensit.
Jimi: Joo no siis joo tuli niin kova kipukohtaus, että oksensin.
Hanna: Kyllä että aina kehoitetaan soittamaan 112 kun tulee oireita ja näin tietona, että aivohalvaukseen sairastuu noin kakskytneljätuhatta henkeä vuosittain, mutta seitsemäntoistatuhatta saa sitten sen aivoinfarktin. Ja valtimon tukkeuma aiheuttaa hapenpuutteen verisuonen suonitusalueella, jolloin aivoalueella syntyy kuolio eli infarkti, jolloin sitä aivokudosta sitten kuolee ja usein oireet riippuvat siitä aivoalueen kohdasta mihinkä tämä tukos yleensä tulee. Ja aivo ja sydäntalvenuksessa on samankaltaisia oireita, toispuolinen tai molempien raajojen toimintahäiriö, yläraajan heikkous ja saman puolen suupielen roikkuminen. Oireita on myös puutumista, muita tuntohäiriöitä ja puheen tuoton vaikeutta. Ja alkuunhan tosiaan täällä lukeekin, että aivoverenvuodon aikana esiintyy äkillistä ja kovaan päänsärkyä, mutta halvauksen aikana ei esiinny, mutta sulla kuitenkin oli.
Jimi: Joo, mulla oli pitkittynyt se pääkipu, että mulla kesti se noin pari päivää se pääkipu siellä sairaalassa.
Hanna: Sulla on edelleen lääkitys päällä ja se on vissiin loppuelämän se.
Jimi: Toistaiseksi kunnes lääkäri toisin sanoo, että ainakin nää ekat vuodet.
Hanna: Omaan työhön sä et ole palaamassa.
Jimi: En oo.
Hanna: Ei, ja syynä on se ajokortin menetys.
Jimi: Joo kyllä kun jäi nää oireet eli tää vasen näkökenttäpuutos niin mä en tule varmaan enää ikinä ajamaan autoa niin se meni siinä sitten kun teen kuljettajana pääsääntöisesti töitä.
Hanna: Aivan no mitä suunnitelmia sulla on nytten tulevaisuutta ajatellen?
Jimi: No nyt on suunnitelmissa, että mä meen tota opiskelemaan uutta alaa ja siitä sitten aloitan uusia töitä ja uusia kokemuksia.
Hanna: Mitenkä sun mielenterveys on tällä hetkellä sitten?
Jimi: Ihan hyvä että niin hyvä kun se vaan tilanteeseen nähden ovi olla, että onhan mulla siihenkin lääkitys ollut jo hetken aikaa, mutta positiivisin mielin tulevaa tulevaa kohde.
Hanna: Me lopetellaan Jmin kanssa tässä nytten ja kiitos kaikille kuuntelijoille. Tässä podcastissa käytettiin lähteinä aivoliiton, Duodecim lehden sekä terveyskirjaston nettisivuja.
Karina: Tämä oli hyvinvointi vaakalaudalla podcast. Kiitos kun kuuntelit ja toivottavasti käyt myös kuuntelemassa sosionomiopiskelijoiden podcast sarjan loputkin jaksot minä olen karina Björninen muista pitää itsestäsi huolta, jottei sinun hyvinvointisi joudu vaakalaudalle.
