Kun ensimmäiset taskulaskimet saapuivat, insinöörit olivat innoissaan. Konservatiiviset olivat huolissaan, miten laskutaidon oikein kävisi, kun taskulaskinten kehittyessä ne korvaisivat laskutikun. Taskulaskin myös tasa-arvoisti ihmisiä, ei tarvinnut enää olla pitkään opiskellut insinööri, pystyäkseen ratkaisemaan lujuuslaskentayhtälöryhmiä laskutikulla, laskin helpotti tässä. Mitä tästä sitten seurasi? Lopetettiinko insinööriopetus ja ryhtyivätkö tavalliset ihmiset ratkomaan yhtälöryhmiä? Yhtälöryhmien ratkaisusta ei tullut kansanhuvia, eikä insinööriopetusta lopetettu. Laskin löysi tiensä insinöörien taskuihin työkaluna. Osaava insinööri sai laskimella enemmän aikaan. Ja laskin kehittyi.
Näin olen siis vanhemmilta insinööreiltä kuullut ja historiikeista lukenut. Itse olen sukupolvea, joka tiesi laskutikun vanhempien veljien ja serkkujen käytöstä, muttei oppinut sitä koskaan käyttämään. Itse aloin käyttää mikrotietokonetta kotona ja funktiolaskinta lukio-opiskelussa. Minun sukupolveni opiskellessa yliopistolla, alkoi internet ja sähköposti levitä yliopistoilta yrityksiin. CERNin laboratoriolta saapui web-selain joka korvasi Gopherin tietoaineistojen selailussa. Kaikki internetin tieto oli ulottuvillamme. Poistuisiko tarve opiskella, koska näppäimistön saavutettavissa oli aivan kaikki? Yliopistoja ei purettu tarpeettomina, mutta internet jäi. Se kehittyi.
Miksi opetamme vanhaa tekniikkaa, kun meillä on AI?
Tämän kaltaisia kysymyksiä esitetään nykyisin usein. Opiskelija saattaa kyseenalaistaa, että miksi hänen pitää opetella laskemaan, kun tekoäly osaa ratkaista matematiikan laskentatehtävän paljon nopeammin kuin opettaja. Tekoälyä voi pyytää ratkaisemaan fysiikan tehtävän tai suunnittelemaan elektronisen laitteen piirilevyn.
Nyt kun kaikilla (?) on pääsy ilmaisten tekoälyjen äärelle, tuleeko matematiikan tai fysiikan laskutehtävistä kansanhuvia? Alkavatko kaikki suunnitella elektronisia laitteita ja ratkoa ongelmia tehokkaasti?
Hieman nykytilannetta tarkastellen voi todeta, että vaikka tekoäly tuli kaikkien (?) ulottuville, eivät kaikki alkaneetkaan rakentaa elektroniikkaa ja ratkoa ongelmia. Joku utelias ja nopea havaitsi tai keksi ongelman sekä näppäräsormisena kehitti laitteen, joka ongelman ratkaisee, valmistutti niitä halvalla isoja määriä ja myi ajatuksen laitteen omistamisen tärkeydestä sosiaalisessa mediassa muille. Tämä kehittäjä mahdollisesti rikastui hieman ja suunnitteli seuraavan laitteen, joka taas menestyi.
Ei tämän menestyneen laitekauppiaankaan kehittymiseen tarvittu välttämättä uutta tekniikkaa. Elektroniset laitteet toimivat vanhojen periaatteiden mukaisesti. Uutta oli käyttää sosiaalista mediaa luomassa painetta, joka sai ihmiset ostamaan hänen tuotteitaan. Tärkeimpänä eteenpäin ajavana tekijänä oli uteliaisuus.
Lisäksi on havaittavissa, että vaikka osa tekoälyistä on käytettävissä jopa ilmaiseksi, eivät kaikki ihmiset ole rynnänneet käyttämään sitä ratkoakseen isoja ongelmia. Useimmat ratkotut ongelmat ovat mainosten perusteella tiedonhakuja, ravintoloiden valitsemista ja käytännön päivittäisten ongelmien ratkomista. Isot ongelmat odottavat edelleen ratkaisijoitaan, esimerkiksi nälänhätää tai luontokatoa ei ole vielä ratkaistu.
Viekö AI työni?
Lyhyellä katsauksella historiaan voi havainnoida, että silloin kun resurssit ovat rajalliset, pyritään käytettävissä olevat resurssit ohjaamaan asioihin, jotka edistävät tavoitteiden saavuttamista. Tämä pätee niin yritysmaailmassa kuin julkisella sektorilla. Usein itsekin uskomme toimivamme yhtä rationaalisesti.
Jos osaa ja sijoittumista yhteiskunnassa haluaa miettiä tämän raadollisen periaatteen kautta, niin vastaus on yhtä raadollinen: tulee pyrkiä olemaan hyödyllinen. Jos osaamiseni on helposti korvattavissa tekoälyllä, niin todennäköisesti se tullaan korvaamaan tekoälyllä. Kysymys on vain ajasta, koska näin tapahtuu?
Pitääkö minun kilpailla tekoälyn kanssa? Sen kilpailun olen jo hävinnyt, tekoälyt ovat nopeampia, niillä on isommat tietokannat käytettävissä ja käytännössä rajattomat tietojenkäsittelyresurssit. Kilpailu on siis hyödytöntä. Toimiva strategia on tehdä itsestäni hyödyllinen lisäys suhteessa tekoälyyn. Esimerkiksi hyödyntää tekoälyä oman osaamiseni jatkeena. Yhdistetty osaamisemme on parempi, kuin kilpailijoilla, jotka kilpailevat samasta työstä, jos oma osaamiseni on merkittävä. Ilman minun osaamistani on kyseessä vain tekoälyn osaaminen. Pitää myös muistaa, että tekoäly ei ole vielä valmis. Se kehittyy myös.
Mihin maailma on muuttumassa?
Tiedon vapaa saavutettavuus on heikkenemässä. Viihdettä ja tietoa on kyllä tarjolla, mutta kun tutkii tilannetta hieman tarkemmin, niin havaitsee, että tutkittu tieto on valunut maksumuurien taakse. Tiedejulkaisut eivät tarjoa aineistojaan vapaasti kaikkien saataville. Viihdeteollisuus pitää ”parempaa” sisältöä samoin maksumuurien takana. Kaupallisessa mielessä tämä on selvää, pitäähän heidänkin saada korvaus tuotetusta sisällöstä. Mutta tämä tarkoittaa sitä, että etenkin heikommassa taloudellisessa asemassa olevat eivät pääse esimerkiksi tutkimustietoon kiinni.
Selkeästi näkyvillä oleva trendi on myös johtamaan haluavien valtioiden tapa rajoittaa omien kansalaistensa vapautta valita mediat, joita he voivat seurata ja täyttää sallitut mediat omalla viestillään.
Tasa-arvosta on tulemassa aina vain vahvempi epätasa-arvo. Voisiko tämän ratkaista tekoälyn avulla? Miten epätasapaino eri näkemysten välillä korjattaisiin? Onko tasa-arvon tavoittelu vain länsimainen utopia?
Tekoälyjä opetetaan ja harjoitutetaan aineistoilla. Mistä voi tarkistaa, onko tekoäly opetettu tasapuolisesta aineistosta vai onko sen opetukseen käytetty materiaali jonkin valitun narratiivin mukainen? Miten tekoälyn käyttäjänä voit luottaa siihen, että ratkaisu, jonka se sinulle tuottaa on oikea tai järkevä? Yksinkertaisissa asioissa, sekä sellaisissa tehtävissä, jotka itse hallitset, pystyt toki arvioimaan tuloksen hyvyyttä. Mutta miten käy silloin, kun tulos ylittää oman osaamisesi? Miten pystyt arvioimaan, onko tuotos neutraali vai painotettu vihamielisen tahon tavoitteiden mukaisesti?
Mitä meidän pitäisi opettaa?
Mediakriittisyyttä, tieteellistä ajattelua, tiedonhakumenetelmiä ja oppimismenetelmiä. Se auttaisi varmasti, mutta pitäisikö meidän kuitenkin keskittyä opettamaan tapaa kysyä kolmea tärkeää kysymystä: mitä, miten ja miksi? Tämä on pääpiirteittäin filosofian määritelmä. Uteliaisuutta emme pysty opettamaan. Voimme herätellä sitä ja ruokkia sitä, mutta se on jotain, jota opiskelija tuo mukanaan.
Yhteenvetona voikin todeta, että meidän pitäisi siis opettaa työkaluja ajattelemiseen. Kun tutkii sitä, mitä me nyt opetamme, niin päästään melko lähelle.
