Hackathon – opitaan yhdessä innovoiden!

Hackathon, jonka nimitys tulee sanoista “hack” ja “marathon”, on intensiivinen ja lyhytkestoinen tapahtuma, jonka kesto on yhdestä päivästä viikkoon. Siinä joukko ihmisiä kokoontuu yhdessä suunnittelemaan ratkaisun toimeksiantajan antamaan haasteeseen, joista paras ratkaisu palkitaan ja mahdollisuuksien mukaan toteutetaan (HACK4FI 2015). Vaasassa opiskelijoille vuonna 2021 järjestetyistä hackathoneista maininnan arvoisia ovat muun muassa Vaasa Energy Academyn vuodesta 2019 järjestetty Smart Technology Hub Ecosystem Challenge, Rambollin vuodesta 2014 lähtien eri korkeakoulukaupungeissa pitämä 72 tunnin liikennehaaste sekä NASAn maailmanlaajuinen Space Apps Challenge.

TEKSTI | Asseri Laitinen, Katja Katajisto, Saara Leppä, Senni Vänninen
Artikkelin pysyvä osoite http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022081755616

Hackathonien haasteet liittyvät usein arkisiin ongelmiin, joita pyritään helpottamaan tai ne yritetään ratkaista. Hackathon on yrityksille hyvä keino saada uusia ja erilaisia näkökulmia ongelmien ratkaisuun. Tapahtuman alussa toimeksiantaja esittäytyy ja kertoo haasteen tarkoituksen osallistujille. Osallistujat voivat olla toimeksiantajan ulkopuolisia henkilöitä tai yrityksen omia työntekijöitä. Osallistujat jaetaan ryhmiin joko hackathonin alussa tai ennen sen käynnistymistä, jolloin esimerkiksi toimeksiantaja voi rakentaa oman näkemyksensä mukaan sopivia kombinaatioita osallistujien kompetenssien perusteella.

Pisin ja rankin vaihe hackathonissa on haasteen työstäminen. Tällöin toimeksiantaja selvittää ryhmien suunnitelmia ja sparraa heitä. Osallistujien on mahdollista saada tarkennusta siitä, mitä toimeksiantaja ajaa haasteellaan takaa (Huuhka 2019). Ryhmät ideoivat ja valmistelevat tuotostaan intensiivisesti koko haasteen ajan. Rankaksi tämän tekee se, että pahimmillaan – tai parhaimmillaan – lähes kaikki hereillä vietetty aika käytetään haasteen työstämiseen rajallisen työskentelyajan vuoksi.

Haasteen loputtua aikaansaannokset esitellään ja yleensä toimivimmat ratkaisut palkitaan. Voittoluokkia voi olla useita. Palkintoja voidaan jakaa myös esimerkiksi someaktiivisuudesta tai parhaasta ryhmähengestä.

Kuka voi osallistua hackathoniin?

Hackathoniin osallistuaksesi sinun ei välttämättä tarvitse olla kyseisen alan ammattilainen. Kiinnostus uuden oppimiseen ja uusien ratkaisujen innovoimiseen riittää yleensä osallistumiseen. Voit olla insinööri, taiteilija, alan opiskelija tai vaikka koodari. Hackathon sopii erityisesti heille, joita kiinnostaa yhdessä tekeminen ja uusien ideoiden suunnittelu. Usein osallistujilla on täysin erilaisia taustoja, jolloin myös syntyneet ideat ovat hyvin erilaisia ja monipuolisia. (Kotaniemi 2015)

Jotta hackathon olisi onnistunut kokemus, täytyy tapahtuma suunnitella huolellisesti ja kiinnittää huomiota erityisesti ryhmädynamiikan toimimiseen. Jos tiimiytyminen ei onnistu, ryhmän jäsenten osaaminen ei täydennä toisiaan. Yhteisen vision puuttuessa on hankala lähteä toteuttamaan projektia. Tällöin hackathonista saatavat hyödyt jäävät puutteellisiksi ja projektin tavoitteeseen ei päästä. On tärkeää, että mukaan saadaan mahdollisimman paljon eri taustaisia osallistujia, mutta kilpailijoiden rekrytointi voi olla haasteellista. (Vahvanen 2019)

Hackathon on hyvä innovaatioiden ja oppimisen väline. Tällaisessa intensiivisessä tapahtumassa uusien kokemusten lisäksi oppimista tapahtuu sekä osallistujilla että järjestäjillä (Vahvanen, 2019). Osallistujat oppivat uutta muiden alojen osaajilta ja saavat hyödyllistä kokemusta projektityöskentelystä, jonka lisäksi yritykset voivat saada uusia näkemyksiä ja ratkaisuja ongelmiensa ratkaisuun (Huuhka 2019).

Keskeisessä osassa on yhdessä tekemällä oppiminen. Kun ihmiset kokoontuvat yhteen, oppiminen yleensä tehostuu. Hackathonista voit saada huikean kokemuksen lisäksi uusia kavereita sekä kontakteja työelämästä (Vahvanen 2019). Hackathoniin osallistuminen saattaa poikia sinulle myös työpaikan, samalla yritykset saavat hyviä osaajia joukkoonsa (Huuhka 2019). Ja koska kyseessä on kilpailu, on kaikilla osallistujilla mahdollisuus voittaa!

Hackathonit Vaasassa

Vaasassa järjestettiin vuonna 2021 seuraavanlaisia merkittäviä hackathoneja:

72 tunnin liikennehaaste (Ramboll 2021)

72 tunnin liikennehaasteen tavoitteena oli löytää monialaisia, innovatiivisia ja käyttäjälähtöisiä ratkaisuja tulevaisuuden Vaasan seudulle mm. hiilineutraalin liikkumisen, arkielämän sujuvuuden ja elinkeinojen näkökulmista. Kyseessä oli Vaasan yliopiston, VAMK:in ja Novian opiskelijoille tarkoitettu kilpailu. Oppilaitosten lisäksi kilpailun toteuttajina olivat mm. Vaasan kaupunki, Väylävirasto, ABB Oy, Ympäristöministeriö ja sen koordinoima Kestävä kaupunki -ohjelma sekä Ramboll Finland Oy. Kilpailu järjestettiin Vaasassa 26.-29.10.2021, ja sen kesto oli 72 tuntia. Voittajat palkittiin Liveable City -ekskursiolla Kööpenhaminaan. (Ramboll, 2021).

STHEC 2021 (Smart Technology Hub Ecosystem Challenge) (Wärtsilä Smart Technology Hub 2022)

Wärtsilä järjesti marraskuussa 2021 Smart Technology Hub-konseptiinsa liittyen yhdessä Vaasan kaupungin, Danfossin, Hitachi Energyn ja Vaasan Sähkön kanssa kaksipäiväisen hackathonin, jossa yli 50 opiskelijaa ideoi tiimeinä ratkaisuja annettuihin haasteisiin: Tulevaisuuden hybridi työskentelymalli (Danfoss), Monipaikallisuus (Vaasan kaupunki), Kestävä liikenne Smart Technology Hubiin (Wärtsilä), Kaupankäynti energiamarkkinoilla – kotitalouden vielä huomaamattomat tulomahdollisuudet (Vaasan Sähkö) sekä Ekologisten ja sosiaalisten arvojen rooli teknologiaratkaisujen valinnassa (Hitachi Energy). Tiimit pääsivät pitchaamaan ideansa viisihenkiselle ”Shark Tank”-tuomaristolle ja voittajatiimin jäsenet (joista kolme oli VAMK:n opiskelijoita) palkittiin varmalla kesätyöpaikalla jossain tapahtuman järjestäjäyrityksistä.

NASA Space Apps Challenge (Space Apps 2021)

Avaruusjärjestö NASA:n vuosittainen haastekilpailu järjestettiin lokakuussa 2021 kaksipäiväisenä hackathonina yli 320 kohteessa ympäri maailmaa. Suomessa tapahtuman järjestämisestä vastasi VAMK:n yhteydessä toimiva muotoilukeskus Muova osana EU Interreg BA KvarkenSpaceEco -projektia. Hackathonin ideointihaasteiden nimikkeitä olivat Seeing the unseeable – Viewing Bugs from Space, Mapping Space Trash in Real Time, Drones and Satellites for Urban Development, The Trail to Mars: Can You Keep Your Crew Alive, Let It Go (Without A Bang), What on Earth is Synthetic Aperture Radar ja You Are My Sunshine. Vaasan hackathonissa oli 42 osallistujaa kymmenessä tiimissä, joista voittajatiimi pääsi ehdokkaaksi kansainväliseen loppukilpailuun, jonka voittajat pääsevät tutustumaan NASA:n avaruuskeskukseen Yhdysvaltoihin ja seuraamaan avaruusaluksen laukaisua.

Lähteet
  • Drexel University 2020. 6 Benefits of a Virtual Hackathon. Viitattu 1.1.2022. https://drexel.edu/cci/stories/six-benefits-of-a-virtual-hackathon/

  • HACK4FI. 2015. Lisätietoja. Viitattu 1.1.2022 https://hack4.fi/2015-2/lisatietoja/

  • Huuhka M. 22.5.2019. Mikä on hackathon? Viitattu 1.1.2022. https://blog.liveto.io/blog/mika-on-hackathon

  • Kotaniemi M. 2015. Hackatoniin osallistumisen suunnittelu ja toteutus. OAMK. Viitattu 1.1.2022. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201601071110

  • Ramboll 2021. 72 tunnin liikennehaaste. Viitattu 1.1.2022. https://projektit.ramboll.fi/liikennehaaste2021/

  • Space Apps 2021. Space Apps Challenge. 2021. Viitattu 1.1.2022. https://2021.spaceappschallenge.org/locations/vaasa/

  • Vahvanen, M. 2019. Oppimiseen tähtäävän hackathontapahtuman kehittäminen. Viitattu 1.1.2022. Teoksessa Parempia pelejä luovilta aloilta. Toim. Nevanperä, T. & Purhonen, K. Kouvola. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu. 52-61. https://www.xamk.fi/wp-content/uploads/2019/11/hackathon-artikkeli_maarit-vahvanen_digiverstas.pdf

  • Wärtsilä Smart Technology Hub 2022. STHEC 2021 keräsi yli 50 opiskelijaa ratkaisemaan Wärtsilän ja yhteistyökumppanien esittämiä tulevaisuuden haasteita. Viitattu 1.1.2022. https://www.smarttechnologyhub.com/fi/sthec-2021-kerasi-yli-50-opiskelijaa-ratkaisemaan-wartsilan-ja-yhteistyokumppanien-esittamia-tulevaisuuden-haasteita/

Aiheeseen liittyvää