Sosiaali- ja terveysministeriön (2024) selvityksen mukaan henkilöstöpula on tällä hetkellä suurin uhka sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen saatavuudelle. Työhyvinvointia ja työkykyä tulisi tukea mahdollisimman laajasti, niin opiskelupaikkojen määrää nostamalla kuin työhyvinvointia ja -turvallisuutta vahvistaen. Alan houkuttelevuutta kannustetaan lisättävän henkilöstön tarpeet huomioivalla ja osallistavalla johtamisella sekä parantamalla työnjakoa ja joustavuutta. (STM a 2024, STM b 2024, s. 7.)
Työterveyslaitos tutki vuonna 2019 yhteisöllistä työvuorosuunnittelua, ja tutkimuksen mukaan yhteisöllinen työvuorosuunnittelu vähensi alkavia sairauspoissaoloja 6–10 % sekä paransi työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista. Lisäksi havaittiin, että yhteisöllistä työvuorosuunnittelua toteutettaessa koettiin paremmat vaikutusmahdollisuudet työaikoihin ja oman vuorokausirytmin mukaan suunniteltaviin vuoroihin. (Härmä ym. 2019, s. 4–5.)
Työhyvinvointi rakentuu monista tekijöistä
Työ ei ainoastaan turvaa taloudellista toimeentuloa, vaan se myös jäsentää arkea, luo mahdollisuuksia sosiaalisiin suhteisiin ja tarjoaa mielekästä sisältöä elämään. Koska työ vie suuren osan ajastamme, sillä on merkittävä rooli elämässämme. Parhaimmillaan sillä on mahdollisuus olla iso hyvinvointiamme parantava tekijä. (Pennonen 2021, 16.) Työhyvinvointi rakentuu monista tekijöistä, kuten työn mielekkyydestä, turvallisuudesta, terveydestä ja yleisestä hyvinvoinnista. Sitä on mahdollista edistää esimerkiksi innostavalla johtamisella, työntekijöiden osaamisella sekä myönteisellä työilmapiirillä. Työhyvinvointi on yhdistettävissä myös siihen, kuinka voimavarat riittävät työn vaatimuksiin. Hyvinvoinnin parantuessa myös panostaminen omaan ammattiin ja työskentely tehostuvat, ja sairauspoissaoloja on vähemmän. (Sosiaali- ja terveysministeriö, n.d.) Työterveyslaitos esittää, kuinka työhyvinvointia muokkaavat etenkin työpaikkaan, työntekijöihin, työskentely-ympäristöön ja koko organisaatioon liittyvät osat. Näihin vaikutetaan esimerkiksi organisaation eri tasoilla tehtävien päätösten, suunnittelun ja toimintatapojen avulla. Keskeistä on kiinnittää huomiota työympäristön laatuun, kuormituksen valvontaan sekä työtä tukevien ja jaksamista edistävien tekijöiden lujittamiseen. (Työterveyslaitos, n.d.)
Suomessa miehistä vuorotyötä säännönmukaisesti tekee 19 % ja naisissa vastaava luku on 27 %. Yötöitä tekevien osuus on n. 14 %, näistä miehiä on 17 % ja naisia 12 %. Yhtäjaksoisesti yövuoroja tekee noin yksi prosentti työtä tekevistä. Epätavallinen työrytmi kuormittaa kehoa tavallista voimakkaammin. Poikkeavat työajat, kuten yövuorot ja häiriintynyt unirytmi, voivat vaikeuttaa sosiaalista elämää ja haitata hyvinvointia. Kaikkein suurinta terveysriskiä aiheuttaa öisin työskentely. (Patronen, 2023.) Ferri ym. (2016) kertovat tutkimuksessaan, kuinka hyvin suunnitelluilla ja käytännöllisillä työvuorojärjestelmillä on mahdollista lieventää vuorotyön kielteisiä vaikutuksia, samalla vaikuttaen positiivisesti hoitohenkilökunnan sekä potilaiden hyvinvointiin. Tutkimusten mukaan, mikäli työstä palautumiseen käytetty aika on alle 11 tuntia, on tämän nähty lisäävän unihäiriöitä sekä väsymystä. Tästä syystä Euroopassa laajalti käytössä oleva minimissään 11 tunnin lepoaika on yhdistettävissä työntekijöiden positiiviseen työhyvinvointiin. Lisäksi hyvin ennakoitu ja laadittu työvuorosuunnittelu voi keventää henkistä kuormaa ja helpottaa vapaa-ajan ja työn tasapainottamista. (Ferri ym. 2016.)
Osallistavassa työvuorosuunnittelussa tärkeää yhteiset pelisäännöt
Osallistavasta työvuorosuunnittelusta käytetään useita erilaisia termejä, mutta käsitteet autonominen työvuorosuunnittelu, työaika-autonomia ja yhteisöllinen työvuorosuunnittelu käsittelevät pitkälti samaa asiaa. Autonominen työvuorosuunnittelu on sosiaali- ja terveysalalla laajemmassa käytössä suhteellisen uusi malli toteuttaa työvuorosuunnittelua. Sen vaikutusta työhyvinvointiin on tutkittu verrattain vähän sote-alalla, mutta työvuorojen vaikutuksesta työhyvinvointiin on taas tutkittu paljon. Työaika-autonomiassa työvuorojen suunnittelun lähtökohtana on työn järjestämisen toimivuus ja sisältö sekä tavoitteina parantaa tehokkuutta ja edistää työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista siitä huolimatta, että työaika on epäsäännöllistä (Saarikoski 2017). Työaika-autonomiassa työntekijöillä on itsemääräämisoikeus työvuorojen suunnitteluun, kuitenkin noudattaen työaikalakia ja virka- ja työehtosopimusta sekä organisaation ohjeita (Hakola & Kalliomäki-Levanto, 2010, 49). Työvuoroja laadittaessa työntekijälle tulee lain mukaan antaa mahdollisuus esittää vuoroista mielipiteensä sekä mahdollisuuksien mukaan ottaa huomioon yksilölliset tekijät ja toiveet, sillä työvuorojärjestelyillä on vaikutusta henkilöstön hyvinvointiin. (5.7.2019/872; VES 2023-2025, s. 148.)
Työterveyslaitoksen tutkimushankkeen mukaan vuorosuunnittelijoiden ja työntekijöiden kokemuksen mukaan yhteiset pelisäännöt koettiin olennaiseksi yhteisöllistä työvuorosuunnittelua toteutettaessa. Lisäksi yhteisöllinen työvuorosuunnittelu oli lisännyt vaikutusmahdollisuuksia työaikojen toteutumiseen sekä helpottanut työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista. (Härmä ym. 2019, s. 51–53; Siivonen 2020, s.45). Myös Immonen (2013, s. 44) nosti tutkimuksessaan esiin työaika-autonomian tärkeiksi osa-alueiksi toimivan ja avoimen työyhteisön, sosiaalisen kanssakäymisen työajan ulkopuolella ja tasapuolisen ja vastuullisen toimintakulttuurin. Mahdollisuus hallita omaa työaikaa on yhteydessä parempaan terveyteen ja sosiaaliseen hyvinvointiin, kykyyn saavuttaa riittävä tasapaino työn ja vapaa-ajan välillä sekä kokemukseen työhön osallistumisesta (Anttila ym. 2021). Hyvin toteutuessaan työaika-autonomialla todettiin voitavan vaikuttaa positiivisesti työntekijöiden hyvinvointiin ja yhteisöllisyyden kehittymiseen (Immonen 2013, s.45). Anttila ja muut (2021) totesivat työaika-autonomian olevan erityisen tärkeää lapsiperheille, joille ennalta arvaamattomat ja hajanaiset työajat aiheuttivat eniten haasteita arjen rutiinien vaatiessa ennustettavuutta.
Tutkimuksen toteutus
Tutkimus toteutettiin määrällisenä tutkimuksena kohdeorganisaation vuorotyötä tekeville hoitajille. Hoitajat (n=86) vastasivat sähköiseen kyselylomakkeeseen. Vastauksia saatiin 86 (n=86). Aineisto analysoitiin tilastollisella ohjelmalla (SPSS) sekä yhden avoimen kysymyksen kohdalta induktiivisella sisällönanalyysillä. Tutkimuksen tavoitteeksi asetettiin tiedon kartuttaminen autonomisen työvuorosuunnittelun toteutumisesta ja autonomisen työvuorosuunnittelun vaikutuksesta työhyvinvointiin sekä kehittämistarpeiden kartoittamisen.
Autonomisen työvuorosuunnittelun toteutuminen
Tutkimuksen tuloksista ilmeni, että vastaajilla oli hyvin selkeä käsitys autonomisen työvuorosuunnittelun toteuttamisesta ja suurin osa arvioi, että työvuorosuunnitteluun oli olemassa selkeät pelisäännöt ja toteuttaminen oli selkeää. Vastaajien oma rooli ja vastuu sekä odotukset vuorosuunnittelijoille ja esihenkilöille olivat vastaajille selvät. Vastaajat kokivat, ettei työvuorosuunnittelu vie liikaa aikaa ja että vuorosuunnittelu tapahtui ajallaan. Vastaajat myös kokivat tulevansa kuulluiksi ja voivansa aidosti vaikuttaa työvuoroihinsa. (KUVIO 1).
Suurin osa vastaajista koki, että oma lähiesihenkilö tuki autonomista työvuorosuunnittelua ja oli kiinnostunut henkilöstön hyvinvoinnista sekä edisti toiminnallaan autonomista työvuorosuunnittelua ja henkilöstön vaikutusmahdollisuuksia.
Tutkimuksen aineistosta nousi esiin, että naiset kokivat miehiä enemmän pystyvänsä vaikuttamaan työvuorojen toteutumiseen. Eniten haasteita vastaajat kokivat yhteisten pelisääntöjen noudattamisessa ja vuorojen tasa-arvoisessa toteutumisessa. Vastaajat arvioivat heikoiksi työyhteisön avoimen vuorovaikutuksen ja keskustelun liittyen työvuorosuunnittelun haasteisiin.
Autonomisesta työvuorosuunnittelusta etua työssäjaksamiseen
Lähes kaikki tutkimukseen osallistuneet hoitajat kokivat autonomisen työvuorosuunnittelun helpottavan työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista sekä lisänneen mahdollisuuksia osallistua harrastuksiin, parantaneen psyykkistä ja fyysistä jaksamista sekä parantaneen kokemusta työn mielekkyydestä. Tutkimus osoitti, että autonominen työvuorosuunnittelu tukee työhyvinvointia ja työstä palautumista, muun muassa edesauttamalla terveellisiä elintapoja ja vuorokausirytmiä. Vastaajista sairaanhoitajat kokivat muita ammattiryhmiä enemmän, että liikunnan lisääminen arkeen oli helpottunut autonomisen työvuorosuunnittelun avulla. Työn kannalta vastaajat kokivat autonomisen työvuorosuunnittelun edistäneen työhön sitoutumista ja parantavan työsuoritusta sekä parantaneen unen laatua mikä edelleen vaikutti päiväaikaisen väsymyksen vähenemiseen. (KUVIO 2.)
Tutkimuksessa ilmeni, että vastaajat, jotka olivat työskennelleet vähemmän aikaa sote-alalla ja nykyisessä organisaatiossa sekä olivat iältään nuorempia, kokivat erityisesti autonomisen työvuorosuunnittelun hyödyt ja arvioivat sen toteuttamisen, johtamisen ja työyhteisön toimivuuden muita vastaajia positiivisemmin. Tutkimuksessa havaittiin myös, että työyhteisön toimivuudella ei nähty olevan merkittävää työhyvinvointia tukevaa vaikutusta, vaikka teoria tuki päinvastaista.
Autonomisen työvuorosuunnittelun kehittämistarpeita
Tutkimuksessa nousi esille muutamia kehittämistarpeita kuten tarve siitä, että kaikki noudattavat sovittuja pelisääntöjä. Pelisääntöjen noudattaminen vaatii avointa viestintää ja säännöllistä yhteistyötä. Työvuorosuunnittelussa esiintyi joitakin ongelmia, joista olisi hyvä työyhteisössä käydä keskustelua ja järjestää koulutusta vuorovaikutustaidoista. Työvuorosuunnittelun ennakoitavuutta voidaan sen sijaan parantaa pidentämällä työvuorolistajaksoja nykyisestä kolmesta viikosta kuuteen viikkoon. Joustavuutta voidaan lisätä yksilöllisten tarpeiden huomioon ottamisen avulla. Tasapuolisuus edellyttää läpinäkyvyyttä ja seurantaa.
Lopuksi
Yleisesti saatujen tulosten perusteella voitiin todeta, että autonominen työvuorosuunnittelu toteutui organisaatiossa hyvin ja vastaajien keskiarvo työhyvinvointinsa arvioinnissa oli korkea. Vastaajat kokivat autonomisen työvuorosuunnittelun tukevan kokonaisvaltaisesti työhyvinvointia, psyykkistä ja fyysistä jaksamista sekä lisäävän työn mielekkyyttä. Saatuja tuloksia tuki aiempi tutkimustieto siitä, kuinka vaikutusmahdollisuudet ja työn hallinnan tunne edistävät työhyvinvointia (Hakola ym., 2010,49).
Aiheesta tarkemmin
Sipola-Kiviniemi, I. & Tuomola, T. 2025. Autonominen työvuorosuunnittelu ja työhyvinvointi. [ylempi AMK- opinnäytetyö, Vaasan ammattikorkeakoulu.] Theseus.
