Lapsuus ja perheympäristö ovat keskeisiä yksilön elintapojen muotoutumisessa (Häggman-Laitila & Pietilä, 2007, s. 48). Perheellä on keskeinen rooli terveiden elintapojen mahdollistajana. Toisaalta perhe voi toimia myös esteenä terveiden elintapojen omaksumiselle, ankkuroimalla perheenjäsenet huono-osaisuuteen. Lapsuuden perheellä on merkittävä vaikutus yksilön elämänkulkuun ja elämän eri osa-alueiden rakentumiseen. (Saari ja muut, 2020.) Karvosen ja muiden (2016, s. 68–74) ikääntyneiden parissa tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että liikunnallista elämäntapaa ei omaksuta automaattisesti, vaan siihen täytyy aktiivisesti kasvaa. Lapsuudessa omaksuttu liikunnallinen elämätapa jatkui aikuisuudessa ja toimi voimavarana aikuisiällä erityisesti elämän käännekohdissa.
Suosituksista ja kaikesta valistuksesta huolimatta työikäistä alle puolet liikkuu suositusten mukaisesti (Lahti & Borodulin, 2023). Myös ravitsemuksen osalta nykytilanteesta tiedetään esimerkiksi se, että vain kolmannes lapsista ja nuorista syö koululounaalla sen kaikki osat, ja ravitsemussuositukset jäävät usein toteutumatta myös aikuisten kohdalla. Kasvisten, marjojen ja hedelmien kulutus on yhä suosituksia vähäisempää ja terveellisen rukiin käyttö on vähentynyt. (Kestävää terveyttä ruoasta – Kansalliset ravitsemussuositukset 2024.) Liikunta- ja ravitsemustottumuksissa näkyvät sosioekonomiset erot. Korkeasti koulutetut harrastavat terveysliikuntaa enemmän kuin matalasti koulutetut (Lahti & Borodulin, 2023). Ravitsemussuositusten mukainen syöminen toteutuu parhaiten pääkaupunkiseudulla ja suurissa kaupungeissa, tämä liittyy siihen, että kaupunkiväestön korkeampi koulutustaso on yhteydessä terveellisempiin ruokavalintoihin (Kestävää terveyttä ruoasta – Kansalliset ravitsemussuositukset 2024). Sosioekonominen tausta onkin yksi keskeisistä tekijöistä terveyskäyttäytymisen muotoutumisessa ja sillä saattaa olla pitkäaikaisia vaikutuksia yksilön terveyteen. Tutkimuksen mukaan matalamman sosioekonomisen taustan omaavat henkilöt omaksuvat todennäköisemmin epäterveellisiä elämäntapoja, kuten vähäisen liikunnan, huonon ruokavalion ja tupakoinnin, mikä lisää heidän riskiään sairastua pitkäaikaissairauksiin. Sosioekonominen tausta voi siis vaikuttaa merkittävästi terveyskäyttäytymiseen ja sen seurauksiin. (esim. Puolakka ja muut, 2018.)
Häggman-Laitilan ja Pietilän (2007, s. 53) katsauksen mukaan osa kouluikäisten ja aikuistuvien nuorten terveysongelmista on ollut havaittavissa jo ennen kouluikää, mikä korostaa terveysongelmien varhaisen tunnistamisen merkitystä. Perhetyöntekijöillä voisi siis olla keskeinen rooli terveysongelmien ehkäisyssä. Opinnäytetyön tekijän kokemuksen mukaan perheen arjessa toimiva perhetyöntekijä voi saavuttaa hyvän luottamuksen ja tuttuuden perheen kanssa. Varsinkin perhetyölle luonteenomainen pitkäkestoinen työskentely voi luoda hyvät mahdollisuudet kannustaa perhettä muiden asioiden lisäksi myös kohti terveyttä edistäviä elintapoja. Terveyttä edistävien elintapavalintojen ohjaustyössä perhetyöntekijän teoreettisena taustatukena voidaan tarkastella erilaisia terveyskäyttäytymisen malleja. Ihmisen terveyskäyttäytymistä ja sen muutoksia kuvaavia teorioita ovat esimerkiksi terveysuskomusmalli (The Health Belief Model), sosiaaliskognitiivinen teoria (Social Cognitive Theory) ja suunnitellun käyttäytymisen teoria (Theory of Planned Behavior). (Shumaker ja muut, 2008, s. 19–33). Näitä malleja hyödynnettiin tämän opinnäytetyön tietoperustassa tarkasteltaessa perhetyöntekijöiden mahdollisuuksia terveyskäyttäytymisen ohjaamisessa ja elintapojen edistämisessä.
Tämä opinnäytetyönä tehty tutkimus on luonteeltaan laadullinen. Laadullinen tutkimus pyrkii ymmärtämään ja kuvaamaan tutkittavaa ilmiötä syvällisesti keskittyen kokemuksiin, näkemyksiin ja merkityksiin, ja sen avulla pyritään samaan syvällistä tietoa tarkasteltavasta ilmiöstä. (Vilkka, 2015.) Opinnäytetyön aineisto kerättiin maaliskuussa 2024 teemahaastatteluissa, joihin osallistui kahdeksan perhetyöntekijää sekä lapsiperheiden sosiaalityön että lastensuojelun palvelualueelta Etelä-Savon hyvinvointialueelta. Haastatteluiden avulla saatiin tietoa siitä, millaisia käsityksiä perhetyöntekijöillä on perheiden elintavoista ja siitä, millaiseksi perhetyöntekijät kokevat oman osaamisensa elintapoihin liittyvässä ohjauksessa. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä (Tuomi & Sarajärvi, 2018).
Opitut tottumukset, vanhemmuustaidot ja perheen taloudellinen tilanne elintapojen määrittelijöinä
Opinnäytetyön päätulosten perusteella kävi selville, että terveyttä edistävät elintavat kulkevat käsi kädessä. Perheiden koettiin olevan joko hyvin aktiivisia tai hyvin passiivisia. Aktiivisissa liikuntaa harrastavissa perheissä oli vähemmän huolenaiheita muihin elintapoihin liittyen, kuin passiivissa perheissä. Perheen totuttu elämäntapa määritteli perhetyöntekijöiden havaintojen mukaan sekä ravitsemuksen että aktiivisuuden tapoja perheessä. Totuttuja tapoja on vaikea muuttaa, sillä ne saattavat olla monen sukupolven aikana syntyneitä ja omaksuttuja toimintamalleja. Lapsiperheiden arjessa helppous korostui, monissa perheissä ruoan ja liikkumisen eteen ei haluttu tai jaksettu nähdä vaivaa. Työntekijöiden mukaan perheillä oli tietoa siitä, millaisia terveelliset elintavat ovat, mutta käytännön toiminnan tasolle tieto ei aina yltänyt. Ruoan ja ruokailutilanteiden merkitys näyttäytyi vaihtelevana työntekijöiden havainnoissa. Ruoan ravitsemuksellinen merkitys kuvautui toisinaan täysin mitättömänä, eikä ruoan laadulla tuntunut olevan mitään väliä syöjälleen. Toisaalta ruoalla vaikutti olevan runsaasti muita merkityksiä, kuten palkintona tai lohdutuksena toimiminen. Koko perheen yhteisen päivittäisen ruokailuhetken nähtiin olevan katoavaa kansanperinnettä.
Aktiivisuuden osalta perheen elämäntilanteella oli vaikutusta elintapoihin. Yksinhuoltajuus, tukiverkoston puute ja maaseudulla asuminen vaikeuttivat perheiden harrastustoimintaa. Vanhempien kognitiiviset kyvyt ja vanhemmuustaidot toimivat joko terveitä elintapoja edistävinä tai jarruttavina tekijöinä. Vuorokausirytmin haasteet ja ennakoinnin puute vaikuttivat erityisesti ravitsemuksen toteutumiseen. Tietojen ja taitojen merkitys näkyi mm. ruoanlaittotaidoissa, ruoka-aineiden valinnassa ja lapsille tarjottavan ruoan laatuna ja ruoka-aikojen toteutumisessa. Heikommat kognitiiviset kyvyt ja taidot vanhemmuudessa saattoivat aiheuttaa perheen valtasuhteiden muutoksia esimerkiksi niin, että lapset päättivät itse syömisistään, eikä vanhempi kyennyt pitämään kiinni terveellisestä ruokavaliosta. Vanhemmat eivät myöskään kannustaneet tai ohjanneet esimerkillään lapsia liikkumaan riittävästi, eivätkä tukeneet heitä harrastuksissa tai esimerkiksi koulumatkojen kulkemisessa jalan tai polkupyörällä.
Perheen sosioekonominen asema vaikutti sekä ravitsemuksen että liikkumisen tapoihin perheessä. Varakkaammilla perheillä oli enemmän liikuntaharrastuksia ja mahdollisuuksia ostaa monipuolisempaa ruokaa. Vanhempien koulutustason koettiin vaikuttavan elintapoihin samaan tapaan, kuin taloudellisen tilanteen.
Perhetyöntekijöiden osaaminen, asenne ja oma kiinnostus terveyttä edistävien elintapojen ohjaamisessa
Opinnäytetyössä selvitettiin myös perhetyöntekijöiden osaamista terveisiin elintapoihin kannustamisessa ja ohjaamisessa. Perhetyöntekijät toivat esille, että oma elämänkokemus elintapaohjauksessa koettiin tärkeäksi. Myös aiempi koulutus terveydenhuollon ja ravitsemuksen aloilta toi lisäosaamista, mutta sosiaalialan koulutuksesta ei katsottu juurikaan saatavan elintapaohjaukseen liittyvää osaamista. Tulosten mukaan perhetyöntekijän oma motivaatio ja mielenkiinto oli avainasemassa siinä, kuinka elintapoihin liittyvät asiat havaittiin ja kuinka niihin osattiin puuttua. Motivaatio nähtiin tärkeänä tekijänä myös asiakasperheiden ohjauksessa ja perheiden kiinnostus terveyttä edistäviin elintapoihin vaikutti ohjauksen onnistumiseen. Erityisesti nuorten motivointi terveellisiin elintapoihin koettiin haasteelliseksi.
Työntekijöiden osaamisen ja osaamisen kehittämisen tuloksista nousi esiin tutkitun tiedon tarve. Tutkitun tiedon merkitys nähtiin suurena sekä perheille itselleen että ammattilaisille. Haastatellut kokivat, että asiakkaille oli helpompaa antaa ohjeita, kun ne pystyttiin perustelemaan luotettavan tiedon avulla. Oman osaamisen tueksi työntekijät kaipasivat lisää luotettavaa, tutkittua tietoa ammatillisuuden kehittämiseksi ja asiakkaille eteenpäin välitettäväksi. Elintapojen puheeksi ottaminen koettiin ammattitaitoa ja sensitiivisyyttä vaativana tehtävänä, joka työvuosien myötä oli muuttunut helpommaksi ja sujuvammaksi. Tiedon lisäksi sopivat menetelmät työntekijän työkalupakissa helpottivat elintapojen puheeksi ottoa ja niistä keskustelua. Työmenetelmät, kuten ”Lapset puheeksi” ja ”Neuvokas perhe”, auttoivat nostamaan elintapa-asioita esiin tasavertaisesti. Tulosten mukaan yhteistyö terveydenhuollon, kuten lastenneuvolan ja kouluterveydenhuollon kanssa oli yleistä. Sen sijaan yhteistyö esimerkiksi liikuntapalveluiden ja elintapaohjauksen palveluiden kanssa oli vähäisempää. Osa haastatelluista oli ohjannut asiakkaita elintapaohjauksen palveluihin, mutta tiedon puute eri palveluista oli melko yleistä haastateltujen keskuudessa. Yleisesti perhetyöntekijät kokivat elintapaohjauksen olevan tärkeä osa perheiden hyvinvointia.
Lopuksi
Opinnäytetyönä toteutetun tutkimuksen pohjalta voidaan todeta, että perhetyöntekijät ovat aitiopaikalla tunnistamaan ja ottamaan puheeksi perheiden elintapoihin liittyviä asioita. Muutostyötä on kuitenkin vaikeaa ja hidasta tehdä, perheiden totutut toimintamallit ovat syvään juurtuneita. Perhetyön tavoitteet ja työn tarkoitus ovat vanhemmuuteen ja kasvatuksellisiin asioihin liittyvissä teemoissa, ja perhetyön keskiössä on aina lapsi ja hänen hyvinvointinsa. Perheen elintavat ovat kuitenkin kiinteästi yhteydessä perheen hyvinvointiin ja pärjäämiseen, joten niitä tulisi huomioida tilanteen edellyttämällä tavalla. Perhetyöntekijöiden tueksi heillä tulisi olla riittävä perustieto elintapoihin liittyvistä asioista sekä ymmärrys siitä, millaisia muita palveluita perheillä olisi mahdollisuus saada terveyttä edistävien elintapojen kohentamiseksi.
