Viime aikoina on yhteiskunnallisessa keskustelussa noussut vahvasti esiin nuorten hyvinvointiin liittyvät kysymykset sekä nuorisorikollisuuden määrän nousu etenkin nuoremmissa ikäluokissa (Tilastokeskus 2023). Rikollisuuden tarkastelussa tulee aina huomioida myös se, että osa rikollisuudesta on ns. piilorikollisuutta, joka jää tilastojen ulkopuolelle (Kolttola, 2024). Poliisin tietoon tulleiden rikosten osalta, on alle 18-vuotiaiden rikoksesta epäiltyjen osuus ollut suhteellisen tasainen 2010-luvulla. Viime vuosina on kuitenkin ollut havaittavissa, että alle 18-vuotiaiden rikoksesta epäiltyjen määrä on noussut useissa eri rikoslajeissa, etenkin pahoinpitely- ja ryöstörikoksissa. Voimakkainta kasvu on ollut alle 15-vuotiaiden ryhmässä. (Suonpää ja Saartenoja, 2023)
Tämä on yhteiskunnallisesti ja nuorten hyvinvoinnin näkökulmasta erittäin huolestuttava ilmiö, joka nousee esille myös yhteiskunnallisessa kriminaalipoliittisessa keskustelussa. Ratkaisukeinot nuorisorikollisuuden vähentämiseksi ja nuorten pahoinvoinnin vähentämiseksi eivät ole yksinkertaisia ja suoraviivaisia. Niitä ei myöskään pystytä toteuttamaan välittömästi tai lyhyellä aikajänteellä. Pinja Moilanen perehtyi opinnäytetyössään nuorisorikollisuuden piirteisiin, yleisyyteen ja ennaltaehkäisyyn.
Kriminalipolitiikka ja rikollisuuden ehkäisy
Kriminaalipolitiikalla tarkoitetaan yhteiskunnan poliittisia toimia, joilla pyritään hallitsemaan rikollisuutta sekä vähentämään sen aiheuttamia vahinkoja ja kustannuksia. Tavoitteena on päättää, mitkä teot katsotaan lainvastaisiksi sekä millaisia keinoja käytetään rikosvastuun täytäntöönpanossa ja rikollisuuden ehkäisyssä. Keskeistä on tutkia keinojen tehokkuutta sekä oikeudenmukaisuutta, sillä kriminaalipolitiikka vaikuttaa suoraan ja epäsuorasti yhteiskunnan turvallisuuteen ja eheyteen. (Kivivuori ja muut, 2018; Tapani ja muut, 2019)
Rikollisuuden ehkäisy alkaa sosiaalipoliittisista toimista, jotka parantavat väestön hyvinvointia ja vähentävät rikollisuuteen johtavia riskitekijöitä, kuten päihdeongelmia, mielenterveyshäiriöitä, heikkoa sosioekonomista asemaa ja matalaa koulutustasoa. Sosiaalipolitiikan keinoja voidaan pitää myös vaihtoehtoisina toimina rikosoikeudellisille toimille. (Ellonen ja muut, 2024) Sosiaalipoliittiset toimet ovatkin tärkeitä välineitä kohonneessa rikosriskissä olevien henkilöiden tukemisessa. Esimerkiksi koulutustason nostamisella ja nuorten syrjäytymisriskin vähentämisellä voidaan ennaltaehkäistä rikoksen tielle ajautumista.
Kriminaalipolitiikassa rikosoikeudellisten rangaistusten keskeinen tehtävä on toimia pelotteena, joka estää rikosten tekemistä. Rangaistukset ja niiden uhka voivat vaikuttaa sekä yleisestävästi rikollisuuteen että aiemmin rikokseen syyllistyneisiin, pyrkien estämään uusintarikollisuutta. Suomessa rikosoikeus nähdään yhteiskuntapoliittisena keinona, johon turvaudutaan vasta viime kädessä, kun muut keinot eivät riitä. (Tapani ja muut, 2019)
Kriminaalipoliittisessa keskustelussa on myös pohdittu rikosvastuun alaikärajan laskemista nykyisestä 15 vuodesta. Alaikäisten väkivaltarikosten kasvaessa on arvioitu, että rangaistuksen pelotevaikutus voisi hillitä näitä tekoja, vaikka nuorten kohdalla tekojen ja seurausten välisen yhteyden ymmärtäminen on usein vähäistä. (Rikander ja muut, 2023)
Nuorisorikollisuuden torjunta yhteiskunnallisesta näkökulmasta
Rikostorjunnan tarkoituksena on ottaa huomioon rikollisuuden vähentäminen kaikessa julkisessa päätöksenteossa. Sen avulla pyritään vähentämään rikosmahdollisuuksia, vaikuttamaan rikoksen tekijöihin ja ohjaamaan erityisesti riskiryhmiin kuuluvia lapsia ja nuoria pois rikosten polulta. Rikostorjunnan keinot voidaan jakaa primaarisiin, sekundaarisiin ja tertiäärisiin toimenpiteisiin. Primaarinen ehkäisy kattaa yleisen sosiaalipolitiikan, kuten koulutuksen. Sekundaariset toimet kohdistuvat kohonneen riskin ryhmiin ja tertiääriset keinot keskittyvät jo rikoksiin syyllistyneisiin, kuten nuorten rikoskierteen katkaisuun. (Tapani ja muut, 2019; Beuker ja muut, 2024,) Yksi käytännön esimerkki Suomessa on ankkuritoiminta, jossa poliisi sekä sosiaali- ja terveysalan asiantuntijat tekevät yhteistyötä nuorten auttamiseksi. Varhainen puuttuminen on todettu tehokkaaksi tavaksi ehkäistä nuorten uusintarikollisuutta. (Valtioneuvosto, 2022)
Restoratiivinen oikeus tarjoaa vaihtoehdon perinteiselle rankaisemiselle, ja siinä pyritään rikoksen korjaavaan ratkaisuun. Sovittelulla voidaan käsitellä tekoja uhrin ja tekijän välillä, jolloin vuorovaikutuksen avulla mahdollisesti löydetään molempia tyydyttävä ratkaisu. (Ellonen ja muut, 2024) Tämä lähestymistapa antaa rikoksentekijälle mahdollisuuden kantaa vastuunsa ja oppia tekojen vaikutuksista.
Rikoksen uusimisen ehkäisyssä keskeisiä ovat korjaavat ja jälkihoidolliset toimenpiteet, joilla pyritään tukemaan rikoksentekijän paluuta yhteiskuntaan ja edistämään rikoksetonta elämää. Vankiloissa toteutetaan mm. vankityötä, koulutusta ja ohjelmia, joiden avulla pyritään rikollisesta elämäntavasta irtautumiseen. Kuntoutuksen tavoitteena on luoda vangille edellytykset rikoksettomalle elämälle, ja vankilasta vapautuminen tapahtuu usein asteittain. (Ellonen ja muut, 2024)
Kriminaalipolitiikan keinot kattavat laajan kirjon ennaltaehkäisevistä sosiaalipoliittisista toimista rangaistuksiin ja korjaaviin toimenpiteisiin. Rikollisuuden ehkäisyssä erityisesti sosiaalipolitiikan merkitys korostuu, sillä hyvinvointivaltiotyyppisessä yhteiskunnassa taloudellinen turva ja koulutus vähentävät rikosriskiä. (Ellonen ja muut, 2024) Yksilöllisesti kohdennetut interventiot ovat tehokkaampia kuin yleiset tukitoimet, ja esimerkiksi ankkuritoiminta on osoittanut onnistuneisuutta uusintarikollisuuden ehkäisyssä. Kriminaalipolitiikalla pyritään siis rakentamaan turvallisempaa yhteiskuntaa sekä estämällä rikosten syntyä että tukemalla rikoksentekijöiden sopeutumista takaisin yhteiskuntaan.
Aiheesta lisää: Moilanen, P. 2024. Nuorisorikollisuus: piirteet, yleisyys ja ennaltaehkäisy. AMK-opinnäytetyö. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024111428182
