Ohje toiminnallisena opinnäytetyönä

Ohjeen laatiminen opinnäytetyön aiheena voi houkutella sen käytännönläheisyyden vuoksi. Opiskelija joutuu kuitenkin miettimään useita seikkoja sisällön kokoamisen lisäksi. Missä ohje julkaistaan? Voiko netistä lainata kuvia? Käytetäänkö ohjeessa lähdeviitteitä? Voiko siihen laittaa linkkejä lisätietoihin? Pitääkö se olla päivitettävissä? Millä ohjelmalla ohje kannattaa laatia?

TEKSTI | Pia Liedes
Artikkelin pysyvä osoite http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021052631666

Toiminnallisessa opinnäytetyössä toimeksiantaja saa tuloksen, kuten ohjeen, videon tai esitteen, valmiina käyttöönsä. Opiskelija on motivoitunut kirjoittamaan työtä, joka tulee tarpeeseen. Useimmiten produkti on raportin liitteenä.

Kuluvana lukuvuotena sosiaali- ja terveysalalla valmistui 21 opinnäytetyötä, joissa tuotoksena oli jonkinlainen ohje. 15:ssä käytettiin joko ohje tai opas-termiä. Muut tekijät olivat nimenneet ohjeen seuraavasti:

  • opaslehti
  • ohjeistus
  • perehdytysopas
  • perehdytyskansio
  • työkalupakki
  • lääkehoitosuunnitelma.

Ohjeita löytyy VAMKin muiltakin aloilta, kuten tekniikan opinnäytteinä toteutetut ”Tuotannon asennus- ja kokoonpano-ohjeet” tai ”Ohjeistus purkukohteen kiertotalouteen”.

Kenelle kirjoitetaan?

Valmistuneen sosiaali- ja terveysalan ammattilaisen työhön kuuluu kirjallinen ja suullinen ohjaaminen. Lyhentyneet hoitoajat ja koronavirus ovat lisänneet kirjallisen ohjauksen tarvetta. (Roivas & Karjalainen 2013, 118.)

Ohje tekstilajina on informatiivinen, ohjaileva, tiivis, luettelomainen ja havainnollistuskeinoja käyttävä. Viestiä kannattaa laajemmassa ohjeessa tehostaa argumentoinnilla, esimerkiksi ”Vältä alkoholin ja muiden päihteiden käyttöä. Ne vaikuttavat keskushermostoon ja kemiallisesti syventävät masentuneisuutta.” (Hyvärinen 2005; Torkkola, Heikkinen & Tiainen 2002, 38.)

Tutkielma ja ohje ovat hyvin erityyppisiä tekstejä. Tiedot, joita käsitellään teoriaosuudessa, on kirjoitettava ohjeessa uuteen muotoon tiivistettynä, kohderyhmä mielessä. Lähtökohta kaikelle kirjoittamiselle on kohderyhmä ja tavoite. Ohjeen kohderyhmä on potilas, asiakas, omainen, henkilökunta tai suuri yleisö. Ohjeen laajuuden suunnittelu tehdään yhteistyössä toimeksiantajan kanssa.

Kielenohjaajana huomaa, ettei ohjeesta ole helppoa saada yleiskielistä ja täsmällistä. Luetelmissa huomiota on kiinnitettävä tiiviyteen, oikeakielisyyteen ja luettelon osien johdonmukaisuuteen.

Tiedetäänkö tekijä?

Seuraavassa on esitetty sama asia viidellä lauseella. Ensimmäisessä huomaa passiivin käytön ongelman: lukija saattaa odottaa, että kutsu lähetetään hänelle.

  • Kontrollikäynti varataan 3 kuukauden kuluttua leikkauksesta.
  • Kontrollikäynti varattava 3 kuukauden kuluttua leikkauksesta.
  • Potilas varaa kontrollikäynnin 3 kuukauden kuluttua leikkauksesta.
  • Varatkaa kontrollikäynti 3 kuukauden kuluttua leikkauksesta.
  • Varaa kontrollikäynti 3 kuukauden kuluttua leikkauksesta.

Käskymuoto ohjeessa ei ole epäkohtelias, vaan selkeä ja lukijaa puhutteleva: ”Kuivaa haava suihkun jälkeen puhtaalla pyyhkeellä kevyesti painelemalla.” Täsmällisempi muotoilu olisi seuraavassa toivottavaa: ”Potilaalle ei saa tuoda voimakkaasti tuoksuvia kukkia”.

Käskymuotoa käytettäessä on muistettava pysyä sinuttelumuodossa johdonmukaisesti. Potilas-sanamuoto on luonteva, jos esimerkiksi lapsen huoltaja lukee ohjetta: ”Potilas voi kotiutua, kun hän on hyvin hereillä, virkeä, syönyt ja virtsannut normaalisti.” Käskymuotoa ei luonnollisesti käytetä, jos kyse on esimerkiksi leikkaukseen tai tutkimukseen tulevalle. Tällöin teksti on enemmän tiedotteen kuin ohjeen kaltainen. Siinä kuvataan, miten valmistaudutaan, miten toimenpide etenee sekä mitä sen jälkeen tapahtuu.

Kuva taitetun oppaan kannesta.
Naisten virtsainkontinenssin hoitomenetelmät opas (Ristilä, 2020).

Miltä näyttää?

On harmillista, jos ohjeen sisältö on laadittu huolella, mutta se ei silmään näytäkään ammattimaiselta. Toimeksiantajalta kannattaa tiedustella, onko organisaatiolla luotu visuaalinen identiteetti. Esimerkiksi Vaasan kaupungin viestintä antoi valmiin pohjan erääseen ohjeeseen.

Ohjeen ulkoasussa suunnitellaan taitto, eli miten teksti ja kuvat sijoitetaan. Liian täysi sivu voi tyrmätä lukijan. Ilmavuutta saa väliotsikoilla, luetelmilla, tarpeeksi suurilla marginaaleilla ja tyhjällä tilalla palstojen välissä. Kuvituksessa turvallisinta on ottaa kuvat itse ja kysyä kuvissa esiintyviltä lupa. Kuvaan on aina syytä tehdä kuvateksti.

Lähteet
  • Hyvärinen, R. 2005. Millainen on toimiva potilasohje? Hyvä kieliasu varmistaa sanoman perillemenon. Lääketieteellinen aikauskirja Duodecim. Viitattu 19.5.2021. https://www.duodecimlehti.fi/duo95167

  • Torkkola, S., Heikkinen, H. & Tiainen, S. 2002. Potilasohjeet ymmärrettäviksi. Opas potilasohjeiden tekijöille. Helsinki. Tammi.

  • Ristilä, S. 2020. Naisten virtsainkontinenssin hoitomenetelmät. Opinnäytetyö, VAMK. http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2020052213013

  • Roivas, R. & Karjalainen, A. 2013. Sosiaali- ja terveysalan viestintä. Helsinki. Edita.

Aiheeseen liittyvää