Kohdennettu poikatyö syrjäytymisen ennaltaehkäisijänä

TEKSTI | Julia Juupaluoma ja Riku Niemistö
Artikkelin pysyvä osoite http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023041336384

Poikien ja miesten pahoinvointi on ilmiö, joka näyttäytyy eri osa-alueilla yhteiskunnassa. Poikien ja miesten haasteet näyttäytyvät koulussa pärjäämisessä, korkeakoulutukseen hakeutumisessa, päihde- ja mielenterveysongelmissa, syrjäytymisessä, itsemurhissa, vankien määrässä – huipentuen alempaan elinajanodotteeseen. (Myrskylä 2012, 3–7; Suomen virallinen tilasto A, B, C 2021).  Miehet myös hakevat ongelmiinsa apua harvemmin, kuin naiset. Syynä tähän on esimerkiksi voimavarojen puute ja tietämättömyys palveluista. Avun vastaanottamista helpottaisi yleisen asenneilmapiirin muutos, jossa mieskin saisi olla heikko. Lisäksi avun vastaanottamisen normalisointi ja lisätieto erilaisista nimenomaan miehille kohdistetuista palveluista helpottaisi avun vastaanottamista. (Virtanen 2022.) Poikien ja miesten tukemiseen on erilaisia mahdollisuuksia ja menetelmiä. Panostamalla ja lisäämällä nuorten omanarvontuntoa ja turvallisuudentunnetta voidaan myös ennaltaehkäistä päihteiden käyttöä ja väkivaltaista käytöstä. Kun tyttöjä ja poikia koskevat stereotyyppiset roolipaineet ja käsitykset tiedostetaan, pystytään tarkemmin havaitsemaan myös sen, miten ja milloin syrjäytyminen uhkaa erityisesti tyttöjä ja milloin poikia. Pojille kohdennettu sosiaalisen nuorisotyön työmuoto, joka on sukupuolisensitiivistä, on yksi keino kohdennetusti tukea ja ennaltaehkäistä poikia koskevia haasteita. (Punnonen 2007, 525–527.) Tällaista toimintaa toteuttaa Vaasan Setlementtiyhdistyksen Poikatyö, jonka toiminta tavoittaa yli 70 poikaa ja sukupuolensa moninaisesti kokevaa lasta ja nuorta kuukausittain.

Poikatyön avulla sosiaalista pääomaa

Vaasan ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen YAMK-tutkinnon opiskelija Julia Juupaluoma tutki sosiaali- terveysalan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyössään Vaasan Setlementtiyhdistyksen Poikatyön nykytilaa ja kehittämisen mahdollisuuksia. Opinnäytetyötä varten analysoitiin Vaasan Setlementtiyhdistyksen Poikatyön asiakaspalautteet neljän vuoden ajalta, haastateltiin yhteistyökouluissa toimivia yhteistyökumppaneita sekä muita Suomessa poikatyötä toteuttavia tahoja.

Nykytilan arvioinnissa todettiin, että Vaasan Setlementtiyhdistyksen Poikatyön toiminta on osallistavaa ja tarjoaa myönteisiä oppimiskokemuksia laajalle joukolle lapsia ja nuoria, matalalla kynnyksellä. Tutkimustuloksista voitiin päätellä, että kävijät olivat tyytyväisiä toimintaan ja he saivat toiminnasta sisältöä elämäänsä. Tutkimuksen mukaan Vaasan Setlementtiyhdistyksen Poikatyön kävijät saavat toiminnasta monenlaista sisältöä elämäänsä ja sosiaaliset suhteet, kohdatuksi tuleminen ja toiminnan saavutettavuus olivat vaikuttavia tekijöitä toimintaan osallistumiselle. Tutkimus osoitti myös, että kävijöiden sosiaalinen pääoma ja omanarvontunto lisääntyvät toiminnan parissa. Yhteistyötahojen haastatteluiden pohjalta voidaan todeta, että Vaasan Setlementtiyhdistyksen Poikatyö vastaa alueen poikien haasteisiin ja tuen tarpeisiin. Haastateltavat näkivät tuen tarvetta olevan erityisesti tunne- ja konfliktinratkaisutaitojen harjoittelussa, perustarpeiden huomioinnissa. Lisäksi nähtiin suurta tarvetta läsnä oleville aikuisille ja kiireettömälle kohtaamiselle.

Toiminnan kehittämisehdotukset

Sisällölliset kehittämisehdotukset koskivat toiminnassa järjestettäviä elämyksiä ja retkiä, tilojen viihtyvyyttä, kokoontumisten kestoa sekä äänentasoa. Nämä kehittämisehdotukset tulivat asiakaspalautteista. Yhteistyötahojen haastattelusta nousseet kehittämisehdotukset koskivat lasten ja nuorten tunnetaitojen harjoittelua. Yksinäisyys, psyykkiset oireet ja sosiaalisen median vaikutus ovat asioita, joita tulisi huomioida Poikatyön pitkän aikavälin kehittämisen näkökulmassa.  Kouluyhteistyö nähtiin myös tärkeänä ja varteenotettavana kehittämiskohteena. Tarvetta poikatyön osaamiselle olisi läheisissä oppilaitoksissa. Jalkautumista välitunneille tai opetustilanteisiin sekä erityistä tukea yläkouluun siirryttäessä tulee pohtia kehittämisen kohteena. Yhteistyötahot nostivat yhdeksi kehittämisenkohteeksi myös isien ja poikien välisen vuorovaikutussuhteen tukemisen. Muita poikatyötä tekeviä tahoja haastateltiin vertaisoppimisen näkökulmasta. Kehittämisehdotuksia Vaasan Setlementin Poikatyölle saatiin tästä näkökulmasta useita. Kouluyhteistyö, korkeakouluyhteistyö, muiden yhdistysten kanssa tehtävä yhteistyö, lisärahoituksen saaminen esimerkiksi kaupungilta, resurssien ja osaamisen joustava hyödyntäminen muiden toimijoiden kanssa ja lisäkoulutusehdotukset ovat osa tämän osa-alueen kehittämisehdotuksia. Kehittämisen menetelmiä, joita Vaasan Setlementtiyhdistyksen Poikatyössä voidaan ottaa käyttöön, tuli esiin useita: palautteen keräämisen eri tavat, kehittämispäivät vertaistoimijoiden kanssa, vertaismentorointi, säännöllinen ja strukturoitu reflektio ja yhteiskehittäminen asiakkaiden kanssa.

Poikatyön yhteiskunnallisesta ulottuvuudesta

Kun tehdään näkyväksi, että poikuus on monenlaista ja poikia on monenlaisia, puretaan samalla sukupuolittuneita käytänteitä. Näin avautuu uusia mahdollisuuksia myönteisiin yhteiskunnallisiin seurauksiin. Vaihtoehtoiset tavat toimia poikana tarjoavat enemmän mahdollisuuksia esimerkiksi tunne-elämän haasteisiin, uravalintoihin, konfliktitilanteiden ratkaisuun ja oppimisen ongelmiin. Valtautuneen poikasukupolven kasvamisesta voi olla seurauksena lisääntyvää lukuintoa, kasvanutta koulumyönteisyyttä, monipuolisempaa harrastusvalikoimaa ja parantuneita tunnetaitoja. Aikuisuudessa nämä positiiviset vaikutukset voivat näkyä demokraattisempina perhemalleina, vähemmän sukupuolittuneina työmarkkinoina, kohonneena eliniänodotteena ja naisiin kohdistuvan väkivallan vähentymisenä. (Huuki, Kivijärvi & Lunabba 2018, 8–9.) Liian usein poikien ja miesten haasteet nähdään yksilön omina ongelmina ja henkilökohtaisina huonoina ratkaisuina. Poikia ja miehiä koskettavia haasteita on paljon, mutta niin on myös keinoja haasteiden ratkaisuun. Tärkeintä on, että poikia ja miehiä koskettavat haasteet nähdään ja ymmärretään rakenteellisina ja yhteiskunnallisina ongelmina, jotta niihin voidaan yhteiskunnallisella tasolla panostaa. Erilaiset kohdennetut ja ennaltaehkäisevät työmuodot, kuten Vaasan Setlementtiyhdistyksen Poikatyö tuottavat vaikuttavaa ja merkityksellistä toimintaa, joilla voidaan edistää poikien hyvinvointia.

Lähteet
  • Juupaluoma, J. 2023. Vaasan Setlementtiyhdistyksen Poikatyön arviointi ja kehittäminen. Opin-näytetyö. Sosiaali- ja terveysala, Sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen. Vaasan ammattikorkeakoulu. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202303304464

  • Kivijärvi, A. , Huuki, T. & Lunabba, H. 2018. Kohti sukupuolivastuullista poikatutkimusta. Teokses-sa Poikatutkimus, 8-27. Toim. Kivijärvi, A., Huuki, T. & Lunabba, H. Tampere. Vastapaino.

  • Myrskylä, P. 1.2.2012. Hukassa-Keitä ovat syrjäytyneet nuoret. Elinkeinoelämän keskusliitto. Vii-tattu 2.10.2022. https://www.eva.fi/wp-content/uploads/2012/02/Syrjaytyminen.pdf

  • Punnonen, V. 2007. Sukupuolisensitiivinen sosiaalinen nuorisotyö. Teoksessa Nuorisotyötä on tehtävä – menetelmien perustat, rajat ja mahdollisuudet, 521–540. Toim. Hoikkala, T. & Sell, A. Helsinki. Hakapaino Oy.

  • Suomen virallinen tilasto. 2020 A. Kuolleet. 01 2020. Helsinki: Tilastokeskus. Viitattu 2.10.2022. http://www.stat.fi/til/kuol/2020/01/kuol_2020_01_2021-10-22_tie_001_fi.html

  • Suomen virallinen tilasto. 2020 B Kuolemansyyt. Helsinki: Tilastokeskus. Viitattu 2.10.2022. http://www.stat.fi/til/ksyyt/2020/ksyyt_2020_2021-12-10_tie_001_fi.html

  • Suomen virallinen tilasto. 2020 C. Kuolemansyyt. Miesten huumausainekuolemat lisääntyivät vuonna 2020. Helsinki: Tilastokeskus. Viitattu 2.10.2022. http://www.stat.fi/til/ksyyt/2020/ksyyt_2020_2021-12-10_kat_006_fi.html

  • Virtanen, V. 2022. Perinteinen mieskäsitys ja palvelujen naisvaltaisuus esteinä avun hakemiselle. Asiantuntijahaastattelu verkkosivuilla. Viitattu 7.12.2022. https://mieli.fi/asiantuntijahaastattelut/perinteinen-mieskasitys-ja-palvelujen-naisvaltaisuus-esteena-avun-hakemiselle/

  • Juupaluoma, J. 2023. Vaasan Setlementtiyhdistyksen Poikatyön arviointi ja kehittäminen. Opin-näytetyö. Sosiaali- ja terveysala, Sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen. Vaasan ammattikorkeakoulu. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202303304464

Aiheeseen liittyvää